Alkoholi aiheuttaa valtiollisiin vaiheisiin kummia kommelluksia, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Teemu Keskisarja.

Tämänhetkisten tietojeni mukaan Sanna Marinin ravintolayöstä seurasi vain ohikiitävä somekohu.

Läheltä liippasi.

Opposition epäonneksi Marinin koronatesti oli negatiivinen. Tartuntaketjua pääministerin asema tuskin olisi kestänyt. Sattuma tai kaitselmus käyttelee ylivaltaa poliittisessa historiassa. Pienestä on kiinni, heräätkö kansakunnan kaapin päällä vai alla.

Koronarajoitukset vastaavat kieltolakia, sitäkin poliitikot janoissaan rikkoivat rahvaan lailla. Tästäpä tuli mieleeni biletys, josta vajaa vuosisata sitten riippui Suomen valtioneuvoston kohtalo.

Talvella 1923 sosiaalidemokraatit ja kommunistit haastoivat Kyösti Kallion vähemmistöhallituksen välikysymyksellä viljan tuonnista ja leivän ylihinnasta. Asia ei ollut kovin järeä. Taka-ajatuksena piili vasemmiston voimannäyttö ja parlamentaarinen kosto vuodesta 1918.

Väittely eduskunnassa venyi yöhön asti. Porvareitakin yhtyi välikysymykseen. Äänestys päättyi tasan 89-89. Valtiosäännön mukaan ratkaisi arpa. Sillä hallitus voitti.

Valkoisen Suomen demokratian horjutuksesta uupui siis yksi ääni. Sen olisi pitänyt tulla yhdeltä horjahtelevalta kansanedustajalta.

Huomenissa valkeni, että kuopiolainen kommunisti Ville Vainio oli livistänyt salista äänestämättä ja lappusella puhemiehelle ilmoittanut "äkisti sairastuneensa". Vainio tiedettiin hilpeäksi pirtuveikoksi.

Skarppeja tovereita ei naurattanut.

Äänestyshetkillä Vainio oli ryypännyt ravintolassa "työväelle vihamielisten ainesten" seurassa. Neuvostoliiton suurlähetystö valitti hänen samana yllätysten yönä rynkyttäneen kutsumattomasti ovia, ties mistä syystä.

Häviäjien kannalta kyse oli "kaksinkertaisesta häväistysjutusta". Raittiusaate ja kieltolaki sisältyivät työväenliikkeen syvimpään arvopohjaan. Voitto välikysymyksessä olisi tehnyt terää propagandalle. Nyt julkisuus vääntyi irvailuksi.

Sanomalehdet ehdottivat Kallion hallituksen ristimistä Vainion hallitukseksi ja veijarille valtioneuvoksen arvoa.

Kun Vainio palaili tiettömältä tieltä taistojen tielle, Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen eduskuntaryhmä piiritti hänet kiroten ja sättien. Hän puolustautui äidinkielellään: "Mittee työ minun kanssani vaahtootta, kyllähän minusta piäsette."

Ville Vainio oli Savossa suosittu huumorikommunismin profeetta. Hän haasteli, ettei "maistaminen" haitannut toimintaa kansanedustajana. Hän sai julkiset nuhteet, maksoi sakot puoluekassaan ja pian vetäytyi valtakunnalliselta tasolta.

Hallitukset vaihtuivat 1920-luvulla tiuhaan ja Tannerin SDP:kin pääsi mukaan. Sikäli Vainion häväistys ei korottunut kohtalonhetkeksi. Toteutumaton jossitteluhistoria tunkee esiin tapahtumasarjojen - vaikkapa seuraavien eduskuntavaalien - aikataulussa ja rytmissä. Ne todella muuttuivat luottamuslauseäänestyksen satunnaistekijän takia, historian hengettären ja Bacchuksen oikusta.

Sisäinen villevainioni huomauttaa, että biletyksestä nipottaminen on pikkusieluista.

Irtiotot kuuluivat selviöinä sodanjohtoonkin - tuskin pandemian vastainen taistelu niistä pahemmin häiriytyy.