Ilta Sanoma

Olympiavoittajaa epäillään vakavasta rikoksesta.

Yannick Agnel kuvattuna Rio de Janeiron olympialaisissa 2016.

Yannick Agnel kuvattuna Rio de Janeiron olympialaisissa 2016. Kuva: AFP

Lontoon olympialaisissa kaksi uintikultaa voittanutta Yannick Agnelia, 29, epäillään vuonna 2016 tapahtuneesta alaikäisen tytön raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Syyttäjä kertoi maanantaina, että viime viikolla pidätetty Agnel olisi myöntänyt seksin alaikäisen kanssa, mutta kiistänyt pakottamisen.

Syyttäjän mukaan epäilyä raiskauksesta tai pakottamisesta seksuaaliseen tekoon puoltaa jo iso ikäero, sillä asianomistaja oli vuonna 2016 vasta 13-vuotias. Agnel oli tuolloin 24-vuotias. Syyttäjän mukaan epäillyn rikoksen uhri on yksi Agnelin entisen valmentajan tyttäristä.

Ranskalainen Agnel juhli kultaa Lontoon vuoden 2012 olympialaisissa miesten 200 metrin vapaauinnissa ja 4 x 100 metrin vapaauintiviestissä. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti pitkän radan MM-kultaa samoilla matkoilla. Agnelilta löytyy palkintokaapistaan myös iso pino himmeämpiä arvokisamitaleita pitkältä ja lyhyeltä radalta.

Hän ilmoitti huippu-uransa päättymisestä vuonna 2016.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 01:30:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.