Ilta Sanoma

"Nyt kävelemme hitaita lenkkejä pikkuisen kanssa, joka siis vielä antaa odottaa syntymäänsä."

Sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo jäi marraskuun puolivälissä vanhempain vapaalle.

Sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo jäi marraskuun puolivälissä vanhempain vapaalle. Kuva: Seppo Solmela

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Facebookissa, miten hänen elämänsä on muuttunut vanhempainvapaalla. Esikoistaan odottava Ohisalo jäi perhevapaalle marraskuun puolivälissä.

-?Hitaasti kulkemisesta, Ohisalo otsikoi kirjoituksensa.

Ohisalo kertoo, minkälaisessa oravanpyörässä hän oli aiemmin. Vuosia kului kirjoituskoneen äärellä, kokouksissa, puolueaktiiveja tavatessa, paneeleissa, iltakouluissa, ideariihissä.

Nyt Ohisalo on saanut olla viime viikot kotona, neuvolassa, metsälenkillä, irti tavanomaisesta päivärytmistä.

-?Päivärytmistä, jota on vuosia määrittänyt vauhti ja aivan uskomaton asioiden paljous. On tässä totuttautumista.

Ohisalo liittyi vihreisiin vuonna 2008. Sen jälkeen hän on ollut mukana politiikassa.

Politiikkatyössä on hänen mielestään ollut etua siinä, että hän on jaksanut juosta kasaan palettia, jossa saman päivän agendaan mahtuu kymmeniä eri teemoja. On saanut takoa montaa rautaa yhtä aikaa. Välillä päivin ja öin.

-?Nyt kävelemme hitaita lenkkejä pikkuisen kanssa, joka siis vielä antaa odottaa syntymäänsä. Raskausvatsa, peilijäiset kadut ja nastakengät ja kulkeminen hitaammin, Ohisalo kirjoittaa.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 00:34:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.