Maailmalla levinneestä koronaviruksen omikronvariantista tiedetään vielä vähän. Sen nopea leviäminen aiheuttaa huolta." /> Maailmalla levinneestä koronaviruksen omikronvariantista tiedetään vielä vähän. Sen nopea leviäminen aiheuttaa huolta." />

YLE


- Nyt olisi se aika, että ne, jotka eivät ole rokotetta ottaneet tai sitä epäilleet, niin kannattaisi ottaa se ensimmäinen ja toinen annos. Sitten kolmannet annokset tulevat, kun se on mahdollista. Mutta ensin ne ykkönen ja kakkonen. Ilman niitä on huono tilanne edessä.

Näin sanoi maanantai-illan A-studiossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.

Kehotuksen taustalla ovat maailmalta kantautuneet uutiset koronatartujen selkeästä ja paikoitellen jopa kovasta kasvusta. Erityistä huolta herättää koronaviruksen niin sanottu omikronvariantti.

Viime viikolla Norjassa kirjattiin 660 koronaviruksen omikronvariantin aiheuttamaa sairautta. Kasvutahti on kova: edellisellä viikolla tapauksia todettiin alle 300.

Norjan hallitus pohtii uusia rajoituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Norjan kansanterveysviranomainen arvioi tiedotteessaan, että omikronista on tulossa dominoiva koronatyyppi Norjassa. Omikronin yleistyminen voi yhden ennusteen mukaan johtaa yhden vuorokauden aikana 90 000-300 000 ihmisen sairastumiseen.

Mikä takaa, että Suomi ei lähde tällaiselle "Norjan tielle"?

- Avainasemassa ovat rokotukset. Siitä ei päästä mihinkään. Ja tietysti se, miten paljon kontakteja väestössä on, ja erityisesti rokottamattomien keskuudessa. Nyt on jonkun aikaa ollut vähän tiukemmat rajoitukset voimassa. Jos eivät luvut lähde menemään alaspäin, täytyy miettiä muita keinoja, Salminen sanoo.

- Hurjaltahan se [Norjan tilanne] kuulostaa ja korkeahkolta ottaen huomioon, että maassa on reilut 5 miljoonaa asukasta. Kyllä meidän mallintajat joutuvat näitä katsomaan. Deltahan on se valtamuoto tälläkin hetkellä, ja omikron-tartuntoja on jonkin verran todettu. Mikä se todellinen tilanne on, sitä on vielä vähän vaikea sanoa.

"Infektiotsunamin vaara"

Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti kommentoi omikronvariantin aiemmin löydettyjä variantteja nopeampaa tartuntatahtia.

- Jos potilaiden määrä kasvaa niin suureksi, että pienikin osuus siitä kuormittaa sairaanhoidon kapasiteettia kyllä tässä on tällaisen infektiotsunamin vaara. Miten se näkyy näkyy sairaalahoidossa, on sitten toinen asia.

Katso A-studion koko lähetys Yle Areenasta.

Lue myös:

Suomen kokoiseen Norjaan luvassa uusia koronarajoituksia - kansanterveyslaitos: Jos mitään ei tehdä, tammikuussa jopa 300 000 tartuntaa päivässä

mardi 14 décembre 2021 00:18:12 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.