Ilta Sanoma

Tällä viikolla keskuspankkirintamalla on ruuhkaa, sillä kaikki keskeiset keskuspankit pitävät korkokokouksensa loppuviikon päivinä.

EKP:n uusi päärakennus Frankfurtissa.

EKP:n uusi päärakennus Frankfurtissa. Kuva: Mika Ranta/HS

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin rahapolitiikasta päättävä avomarkkinakomitea kertoo päätöksistään huomenna keskiviikkona kello 21 Suomen aikaa.

Torstaina iltapäivällä ovat vuorossa Euroopan keskuspankki (EKP) ja Englannin keskuspankki (BOE). Lisäksi korkokokouksensa pitävät tällä viikolla keskuspankit Norjassa, Sveitsissä, Turkissa, Venäjällä ja Japanissa.

Yleinen linja on, että rahapolitiikkaa ollaan virittämässä aiempaa kireämpään suuntaan. Koronnostoja ei sentään vieläkään odoteta, mutta arvopaperien osto-ohjelmien supistamiseen povataan lisää vauhtia. Selvimmin tämä taperointina (engl. tapering) tunnettu toimi on korteissa Fedillä.

-?Ennen kaikkea Yhdysvaltain keskuspankilla inflaatiokuva on muuttunut, OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoo Taloussanomille.

Viime viikolla saatiin tietää, että inflaatio eli kuluttajahintojen nousu on maassa kiihtynyt nopeimmilleen lähes neljään vuosikymmeneen.

Fed ja muutkin keskuspankit ovat pitkin vuotta arvioineet inflaation vauhdittumisen olevan tilapäistä ja johtuvan ennen kaikkea energiaan ja tuotantoketjuihin liittyvistä, ohimenevistä tekijöistä. Nyt Fed on taipunut arvioimaan, että inflaation vauhdittuminen onkin pitkäaikaisempaa ja että sen asettama inflaatiotavoite ylittyy keskipitkällä aikavälillä eikä vai tilapäisesti.

-?Näin on aika selvää, että arvopaperien osto-ohjelma lakkautetaan tai sitä pienennetään selvästi. Ensimmäinen koronnostokin alkaa häämöttää mahdollisesti jo alkukesällä, Heiskanen sanoo.

Tällä hetkellä Fed supistaa arvopaperiostojaan 15 miljardin dollarin kuukausitahdilla, minkä seurauksena ne loppuisivat kesäkuussa. Markkinoilla povataan yleisesti Fedin päättävän vauhdin tuplaamisesta 30 miljardiin dollariin niin, että ostot päättyisivät jo maaliskuussa.

Suuri mielenkiinto kohdistuu nyt niin sanottuun dot plot -kuvioon eli Fedin johtajien arvioihin tulevista koronnostoista. Markkinoilla povataan ensi vuodelle kahta koronnostoa, sitä seuraavalle vuodelle kolmea ja vielä kahta koronnostoa vuodelle 2024, jolloin ohjauskorko yltäisi 1,9 prosenttiin. Nyt korko on 0,25 prosenttia, minne Fed sen viime vuoden maaliskuussa aiemmasta 1,25 prosentista laski.

Myös euroalueella inflaatio on kiihtynyt, ja markkinoilla odotetaan mielenkiinnolla EKP:n näkemystä siitä, onko vauhti edelleen väistyvää vai onko se paljastunut aiemmin arvioitua pitkäkestoisemmaksi.

-?EKP aika selvästi sanonut, että koronnostoilla ei ole kiirettä, joten koronnosto ensi vuonna on epätodennäköinen, Heiskanen sanoo.

EKP:n koronaviruspandemian vuoksi käynnistämä PEPP-osto-ohjelma on päättymässä maaliskuussa, mutta keskuspankki saattaa silti vauhdittaa ostojen supistamistahtia vielä vuoden alkukuukausiksi. Heiskanen odottaa kokoukselta viestiä myös siitä, miten ostot jatkuvat PEPP-ohjelman päättymisen jälkeen.

-?Yleislinja on varmasti varovainen ja EKP haluaa korostaa sitä, että se haluaa pitää rahoitusolot suotuisina talouden elpymisen ja inflaatiotavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi.

Mitä tämä kaikki sitten merkitsee kuluttajan kannalta? Suomalaisittain näkymiin ei ole odotettavissa ihmeempiä muutoksia ja nykyvalossa korkonäkymät ainakin ensi vuodeksi ovat maltilliset, Heiskanen sanoo.

-?On kuitenkin syytä huomata, että kun inflaatio on näin hypähtänyt, myös epävarmuus se suhteen on kasvanut. Korkonäkymät ovat sillä tavalla muuttuneet, että odotuksissa voi tapahtua äkillisiä muutoksia ensi vuoden aikana.

Englannin keskuspankki kertoo päätöksistään torstaina iltapäivällä hieman ennen EKP:tä. Britannian vauhdikas nousu korona-alhosta vahvisti koronnosto-odotuksiakin aiemmin syksyllä, mutta nyt uudet koronarajoitukset ja brexitistä johtuvat pulmat ovat hillinneet näitä odotuksia. Arvopaperien osto-ohjelman lopettaminen sen sijaan on yhä mukana markkinoiden povauksissa.

Inflaatio on tapetilla myös Norjassa ja Venäjällä, joiden keskuspankeilta odotetaan koronnostoa.

Sen sijaan Turkin keskuspankin veikataan myötäilevän maan presidentin Recep Tayyip Erdoganin omintakeisia rahapoliittisia näkemyksiä ja laskevan korkoa, vaikka inflaatio huitelee tuoreimpien tietojen mukaan 21 prosentissa.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 00:08:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.