Lokakuussa 50 vuotta täyttänyt Katainen haluaa hyödyntää tulevissakin töissä kokemustaan merkittävissä tehtävissä maailmalla ja Suomessa, mutta p" /> Lokakuussa 50 vuotta täyttänyt Katainen haluaa hyödyntää tulevissakin töissä kokemustaan merkittävissä tehtävissä maailmalla ja Suomessa, mutta p" />

YLE


Suomen entinen pääministeri ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen kertoo viihtyvänsä nykyisessä pestissään Sitran yliasiamiehenä. Kautta määräaikaisessa tehtävässä on jäljellä vielä kolme vuotta.

Työhön liittyviä haaveitakin 50 vuotta vastikään täyttäneellä miehellä vielä on. Ne eivät kuitenkaan liity aiempien poliittisten tehtävien jatkumoon, joka alkoi kunnanvaltuustosta ja jatkui kansanedustajuuden kautta ministeriksi, pääministeriksi ja lopulta Euroopan komissioon.

- Mietin, että olen saanut elää tosi rikkaan elämän jo tähän mennessä. On tullut tosi paljon kokemusta maailmalta ja Suomesta erilaisista paikoista. Mihin kaikkeen sitä kokemusta voisi käyttää? Nyt tällä hetkellä se on Sitrassa. Mitä muuta aikanaan, niin en tiedä vielä.

Vuonna 2024 olisi seuraavat presidentinvaalit. Se tehtävä ei kuitenkaan Kataista kiinnosta.

- Minä en niissä kisoissa juokse.

Puoli seitsemän -ohjelmassa kysyttiin myös vallan käyttöön liittyvistä peloista ja epävarmuuden tunteista. Politiikan jättäneen Kataisen mielestä poliittisessa keskustelussa olisi hyvä puhua myös ääneen epävarmuuden tunteista koskien päätettäviä asioita - se voi lisätä luottamusta päätöksentekoa kohtaan.

- Minua häiritsee tämän päivän poliittisessa keskustelussa se, että halutaan sanoa liiankin ehdottomasti asioita. Valtaosa merkittävistä asioista, joista päätöksiä pitää tehdä, ovat täynnä epävarmoja elementtejä.

Katso koko lähetys tästä:

lundi 13 décembre 2021 22:57:11 Categories: Puoli seitsemän YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.