Ilta Sanoma

Tutkijat suunnittelevat jatkotutkimuksia sen selvittämiseksi, voisiko Viagra-kauppanimellä parhaiten tunnettu sildenafiili auttaa Alzheimerin ehkäisyssä tai jopa hoidossa.

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus.

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. Kuva: Pihla Lehmusjoki / Lehtikuva, SCIENCE PHOTO LIBRARY

Sildenafliinin käyttäjillä oli merkittävästi pienempi riski sairastua Alzheimerin tautiin kuin muilla, kun asiaa selvitettiin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.

Sildenafiili tunnetaan erityisesti erektiolääkkeenä. Sen tunnetuin kauppanimi on Viagra.

Tutkimuksessa käytiin läpi laajan yhdysvaltalaisen aineiston potilastietoja, ja niistä kävi ilmi, että sildenafiilia käyttäneillä oli 69 prosenttia pienempi riski Alzheimeriin kuin niillä, jotka eivät lääkettä käyttäneet.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 7 miljoonan ihmisen tietoja kuuden vuoden ajalta, ja se on julkaistu Nature Aging -tiedelehdessä.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Asiasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi BBC ja The Guardian.

Toistaiseksi ei ole vielä tietoa siitä, vähentääkö sildenafiilin käyttö Alzheimerin taudin riskiä, vai onko kyse joistakin muista selittävistä tekijöistä. Yhteinen nimittäjä saattaa olla jokin muukin asia kuin itse lääkeaine.

- Olemme löytäneet vasta yhteyden sildenafiilin käytön ja vähentyneen Alzheimerin taudin esiintyvyyden välillä. Nyt suunnittelemme tutkimusta selvittääksemme syy-seuraus -suhdetta, kertoo tutkimusryhmää johtanut tohtori Feixiong Cheng tiedotteessa.

Tavoitteena on selvittää, voisivatko Alzheimerista kärsivät hyötyä sildenafiilin käytöstä.

Tutkijat ovat saaneet myös laboratoriossa tehdyissä solututkimuksissa viitteitä siitä, että sildenafiili lisäisi hermosolujen kasvua ja vähentäisi Alzheimerissa tyypillisen haitallisen proteiinin ilmaantumista.

Muistisairauksien tutkimukseen erikoistunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Tiia Ngandu pitää tutkimuksen tuloksia kiinnostavina. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan.

- Tutkimuksessa muun muassa katsottiin rekisteriaineistosta, miten sildenafiilin käyttäjät eroavat niistä, jotka eivät sitä käytä Alzheimerin taudin riskien suhteen. Analyysi tosiaan näytti, että riski oli huomattavasti pienempi sildenafiilia käyttävillä.

- Tämä on kuitenkin rekisteripohjainen tutkimus, jossa ei pystytä kaikkia mahdollisia sekoittavia tekijöitä huomioimaan. Se, että nähdään yhteys tällaisessa tutkimusasetelmassa, ei tarkoita, että välttämättä olisi syy-yhteys.

Vielä ei ole selvää, johtuuko pienentynyt Alzheimerin taudin riski nimenomaan sildenafiilista itsestään vai joistain ulkopuolisista tekijöistä. Ngandun mukaan henkilöt, jotka käyttävät sildenafiilia, saattavat olla esimerkiksi paremmin koulutettuja, useammin parisuhteessa tai vähemmän yksinäisiä.

- Nämä ovat kaikki tekijöitä, jotka myös vaikuttavat Alzheimerin taudin riskiin. Tätä ei tällaisesta rekisteriaineistosta kunnolla pystytä kontrolloimaan, vaan tarvitaan satunnaistettu tutkimus.

Satunnaistettu tutkimus, jossa toiselle ryhmälle annetaan lääkeainetta ja toiselle ei, on standardi lääketutkimuksessa. Tätä noudattamalla saadaan vahvempaa näyttöä syy-seuraussuhteesta taudin ja siihen mahdollisesti vaikuttavan lääkeaineen välillä.

Erektiolääkkeenä nykyään käytettävä Viagra kehitettiin alun perin sydänlääkkeeksi. Se laajentaa verisuonia. Jos sildenafiili osoittautuisi toimivaksi lääkkeeksi Alzheimerin ehkäisyssä, syy saattaisi olla esimerkiksi tässä.

Ngandun mukaan kyse voi olla jostain muustakin.

- Toki Alzheimerin taudin taustalla on klassisia verisuonisairauksien riskitekijöitä, kuten korkea verenpaine. Tässä tutkimuksessa vaikutusmekanismi oli linkittynyt jollain tavalla proteiinitason muutoksiin, joita liittyy Alzheimerin tautiin, eli vaikutus voi välittyä jotain muutakin kautta. Mahdollisia vaikutusmekanismeja voi olla useampiakin, eli sinänsä kiinnostava lääkeaine kyllä.

Sildenafiili menee veri-aivoesteen läpi, mitä kaikki lääkeaineet eivät tee. Tämä lisää osaltaan ajatusta siitä, että sillä voi olla itsenäisiäkin vaikutuksia, Ngandu arvioi.

Alzheimerin tautiin ei ole tällä hetkellä olemassa parantavaa hoitoa, mutta tiedetään, että sydän- ja verisuonitaudit ja epäterveelliset elämäntavat ovat yhteydessä lisääntyneeseen sairastumisriskiin. Taudin todennäköisyyttä lisäävät kohonnut verenpaine, diabetes, ylipaino ja liikunnan puute.

Tutkimukset ovat antaneet viitteitä myös siitä, että esimerkiksi neuroottinen ja ei-tunnollinen persoonallisuus voi lisätä Alzheimerin riskiä. Käytännössä syy voi tässäkin tapauksessa olla välillinen, eli tunnolliset ihmiset saattavat huolehtia elintavoistaan neuroottisia paremmin.

Lue lisää: Uutuustutkimus: Näillä luonteenpiirteillä on yhteys muistisairauteen

Vaikka tulokset ovat sinänsä lupaavia, ei Ngandu suosittele ainakaan toistaiseksi käyttämään erektiolääkkeitä muistin parantamiseen.

- Tämä on kiinnostava tulos, mutta ei tässä olla nyt vielä osoitettu, että se lääkeaineesta johtuu. Varmasti Viagran käytölle on ne nykyiset syyt, nimenomaan näihin erektiohäiriöiden hoitoon. Sillä ajatuksella, että se suojaisi muistia, ei vielä tässä vaiheessa ole riittävää näyttöä.

Monet terveelliset elämäntavat on yhdistetty aikaisemmissa tutkimuksissa vähäisempään Alzheimerin taudin riskiin. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi säännöllinen liikunta, terveellinen ruokavalio sekä tupakoimattomuus. Myös sosiaalinen aktiivisuus sekä koulutus pienentävät riskejä.

Lue lisää: 13 asiaa, jotka kasvattavat muistisairauden riskiä - huomaa nämä varhain keski-iässä

- Voin suositella lämpimästi terveellisiä elämäntapoja, jotka vaikuttavat suotuisasti moneen muuhunkin asiaan, eivät pelkästään muistiin. Nykyisen tiedon varassa on varmasti turvallisempaa ja järkevämpää aloittaa Alzheimerin ehkäisy niistä, Ngandu toteaa.

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. Duodecimin Terveyskirjaston mukaan kaikista dementiaa sairastavista 70-80 prosentilla on Alzheimer.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 18:15:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.