Viime viikonloppuna Maiju Hannonen oli kolaamassa jäälle luistinrataa, kun hän yllättäen joutui eläimen pelastajaksi. Kaislikossa vinkui orpo sau" /> Viime viikonloppuna Maiju Hannonen oli kolaamassa jäälle luistinrataa, kun hän yllättäen joutui eläimen pelastajaksi. Kaislikossa vinkui orpo sau" />

YLE


Lappeenrantalainen Maiju Hannonen koki viime lauantaina kesämökillään elämänsä yllätyksen, kun lumihangesta kuului jotain odottamatonta.

Hannosen kesämökki on Saimaan rannalla Lappeenrannan naapurikunnassa Taipalsaarella. Jää oli pakkasten ansiosta jo niin paksua, että hän oli päättänyt kolata itselleen luistelupaikan.

- Muuten en niin rannassa olisi ollutkaan, kertoo Hannonen.

Kolailun keskeytti kimeä vinkuna. Äänen Maiju Hannonen paikansi lähikaislikkoon.

- Siellähän olikin apua tarvitseva kaveri.

Pian Maiju Hannonen havaitsi, että kaislikossa olevan pienoisen avannon ympärillä oli pieni saukonpoikanen.

Saukko lumihangessa.
Saukko painoi vain 600 grammaa. Aikuinen saukko voi painaa jopa 10 kiloa.Maiju Hannonen

Kaikki merkit viittasivat siihen, että saukonpoikanen on yksin ja emolle käynyt huonosti.

- Mitään tuoreita jälkiä ei avannon äärellä näkynyt, kertoo Maiju Hannonen.

Hannonen jäi vähäksi aikaa saukkoa seuraamaan. Välillä lähempää, välillä kauempaa.

Pesän suulla ei näkynyt liikettä, oli aivan rauhallista, kunnes saukonpoikanen havaitsi Maiju Hannosessa viimeisen turvan.

- Saukko halusi tulla tekemään kanssani tuttavuutta. Peruutin vähän taakse päin, ettei poikaseen tarttuisi ihmisen hajua, jos emo kuitenkin olisi lähellä.

Kaipasi tukea

Koska emoa ei näkynyt ja poikanen vinkui surullisesti sekä halusi tulla syliin, päätti Maiju Hannonen ottaa seuraavan askeleen.

Hän soitti Korkeasaaren villieläinhoitolaan selvittääkseen, mitä saukolle pitäisi nyt tehdä.

- He olivat sitä mieltä, että eläimellä on hätä, koska se päästää ihmisen noin lähelle ja hytisee avannon reunalla, kertoo Hannonen

Eläinsairaalan seuraava ohje oli, että saukko piti saada kiinni. Mökiltä löytyi pahvilaatikko ja pari pahvinpalasta.

- Sain houkuteltua saukkoa sen verran, että hän nousi avannosta kokonaan pois. Yhden pahvinpalasen laitoin avannon päälle, ettei saukko enää pääse sinne takaisin.

Lopulta kiinniotto tapahtui varsin nopeasti ja helposti. Eläin alkoi olla jo kohmeessa.

- Raasu oli jo niin kylmissään, että sen liikkuminen ei enää kovin vikkelää ollut. Saukko meni pahvilaatikkoon, ja sitten uusi soitto eläinsairaalaan, että nyt on kaveri kiinni.

Kaupunkilomalle

Vielä lauantaina saukko ei automatkalle 230 kilometrin päähän Korkeasaareen päässyt. Yöksi eläin pääsi nauttimaan kaupunkilomasta.

- Hän oli oikein spa-osastolla saunassa yötä, naurahtaa Hannonen.

Aamiaiseksi oli tarjolla herkkuja.

- Kävimme marketin kalatiskiltä ostamassa haukifilettä. Siskoltani sain karjalanpaistilihoja, joita pilkoin pienemmiksi. Hyvällä ruokahalulla söi, kertoo Maiju Hannonen.

Lappeenrantalainen pariskunta oli tarjoutunut viemään saukon poikasen sunnuntaina Korkeasaareen. Siellä selvisi, että saukko painoi vain 600 grammaa. Se oli niin pieni, ettei olisi yksinään ilman emoa selvinnyt.

Saukko kuljetuslaatikossa.
Pieni saukko pääsi kuljetuslaatikossa kohti Korkeasaarta. Maiju Hannonen

Nyt Korkeasaaresta kuuluu hyviä uutisia.

- On siellä kuulemma hyvävointisena tutustumassa uusiin tiloihin ja uuteen saukko-kaveriinsa, joka oli tuotu sinne Etelä-Kymenlaakosta paria päivää aiemmin.

Syksyn poikanen

Saukko on vikkeläliikkeinen näätäeläin, joka on tottunut elämään vedessä. Se metsästettiin Suomessa liki sukupuuttoon kahteen otteeseen 1930- ja 1950-luvuilla. Nyt kanta on nyt vahvistunut ja sitä tavataan koko Suomessa.

Aikuinen saukko on pituudeltaan 60-90 senttimetriä. Sillä on komea, pitkä häntä.

Saukko-tutkija, biologi Risto Sulkava kertoo, että yleensä saukko saa toukokuussa 1-3 poikasta.

Kuitenkin jos talvi on ollut ankara, parittelevat saukot vasta toukokuussa ja poikaset syntyvät vasta elo-syyskuussa.

- Viime talvihan oli pakkasiltaan aika tiukka. Saukot saivat vasta myöhään kevällä kunnolla ravintoa, kuten sammakoita ja kevätkutuista särkeä, joten ne pääsivät vasta toukokuussa parittelemaan.

Taipalsaarelta löytyneen saukonpoikasen iän Risto Sulkava arvelee painon perusteella olevan noin puolentoista kuukauden ikäinen.

- Kuulostaa siltä, että sen emolle on käynyt huonosti. Pieni poikanen kyllä pärjäisi, jos sillä olisi emo mukana.

Sulkavan mukaan on myös mahdollista, että emolla on saattanut olla useampi poikanen, ja niistä yksi on väsähtänyt.

- Sellainen jää muista jälkeen ja kuolee, jos ei sille tule apua.

Oikea ratkaisu

Maiju Hannoinen kävi vielä eilen sunnuntaina katsomassa, olisiko emo tai joku käynyt avannon äärellä poikasta etsimässä. Ei ollut jälkiä ja avanto oli jäässä.

Saukon talteen ottaminen osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.

- Ei ollut kukaan käynyt häntä siellä avannon äärellä tavoittelemassa, sanoo Hannonen.

lundi 13 décembre 2021 16:30:30 Categories: YLE saukko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.