Salibandyn MM-kotikisoja seurasi Helsingissä hieman yli 70 000 katsojaa. Katsojamäärä jäi alle tavoitteen." /> Salibandyn MM-kotikisoja seurasi Helsingissä hieman yli 70 000 katsojaa. Katsojamäärä jäi alle tavoitteen." />

YLE


Salibandyn miesten MM-kisat päättyivät lauantaina pettymykseen, kun Ruotsi kukisti Helsingin Areenalla pelatussa loppuottelussa Suomen 6-4. Finaalissa tunnelma oli yli 12 500 silmäparin todistaessa kohdillaan, mutta koko kisojen yleisömäärä jäi Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivallan mukaan tavoitteesta.

- Kaikissa otteluissa kaikkinensa kisoilla oli paikan päällä yleisöä vähän yli 70 000. Tästä iso osa muodostui välieräpäivän ja finaalipäivän yleisöstä Helsingin Areenalla. Helsingin jäähallissa ennen kaikkea alkusarjan ottelussa Suomi-Ruotsi oli merkittävä määrä yleisöä ja muutamissa muissa otteluissa ihan mukavasti, Ilmivalta kertoi puhelimitse Yle urheilulle.

Etenkin Ruotsista, Sveitsistä ja Tshekistä odotettiin saapuvaksi enemmän katsojia.

- Emme päässeet tavoitteisiin, mitä asetimme alun perin, kun kisoihin lähdettiin ennen pandemia-aikaa. Iso osa ehkä liittyy koronaan. Jäimme kotimaisen yleisön osalta vähän tavoitellusta, mutta ennen kaikkea kansainvälisen yleisön osalta, Ilmivalta jatkoi.

Suomen faneja
Loppuottelussa tunnelma oli katossa. Tomi Hänninen / Yle

Television välityksellä kisoja seurasi keskimäärin lähes puoli miljoonaa suomalaista. TV2:n keskikatsojamäärä oli 457 000 ja Yle Areenan lähetyksellä oli käynnistyksiä 318 000.

Liitossa ei ole vielä tehty laskelmia kisojen tuloksesta, mutta jo nyt on selvää, että kisat eivät ole rahasampo. Tappioita on mahdollisesti tulossa.

- Katsomme laskelmat lähiviikkoina. Tämän hetken käsityksen mukaan emme pääse nollatulokseen.

Salibandyn MM-kisojen lippujen hinnoittelu herätti kisojen alla voimakasta kritiikkiä. Alun perin finaaliviikonloppuun myytiin vain lippupaketteja, joiden hinnat lähtivät 69,50 eurosta. Päiväkohtaiset liput finaaliviikonloppuun tulivat myyntiin kisojen aikana, ja finaalia pääsi seuraamaan halvimmillaan 55 eurolla. Erillisiä lasten lippuja ei ollut myynnissä.

Ilmivalta ymmärtää kritiikin, mutta pitää hinnoittelua kuitenkin onnistuneena.

- Totta kai on iso panostus, jos nelihenkinen perhe lähtee katsomaan kisoja, ja siihen laitetaan 200 euroa. Mutta jos vertaa muihin tapahtumiin ja arvokisoihin, joita Suomessa syksyn aikana ja ensi keväänä on, niin olimme vertailussa edullinen tapahtuma.

"Kokonaisuus onnistunut"

Kisajärjestäjät saivat kisojen aikana kritiikkiä Helsingin jäähallin alustan väristä ja kakkoshallin olosuhteista. TV-kuvissa pallon erottaminen matosta oli paikoitellen haastavaa, ja alustan väri vaihtuikin Helsingin Areenan ratkaisupeleihin.

- Ne ovat kaksi isointa asiaa, joista on tullut negatiivista palautetta. Niihin ei myöskään voinut loppuvaiheessa hirveästi vaikuttaa. Toki reagoimme vihreään väriin ja tv-kuvan laatuun. Kun siirryimme Helsingin Areenalle, siellä oli odottamassa toisen värinen matto, Ilmivalta kertaa.

Hän ymmärtää kritiikin myös Helsingin harjoitusjäähallin olosuhteista. Ainakin tshekkiläismediassa halli sai kovaa kritiikkiä.

- Vaikka sisustukseen ja somistukseen panostettiin aika paljon, kritiikki on varmasti aiheellista. Näin jälkeenpäin arvioiden siitä huolimatta se ei ole varmaankaan sellainen paikka, jossa jatkossa MM-kisoja pelattaisiin. Sitten taas jos suhteutetaan koronatilanteeseen, että sinne ei mahtunut tuon enempää ihmisiä, ei sinne varmaan olisi ollut tulossakaan. Se ei ollut missään ottelussa täynnä.

Kokonaisuutena Ilmivalta pitää MM-kotikisoja onnistuneina.

- Ottaen huomioon minkälaisia vaiheita on ollut, kisat ovat siirtyneet ja nyt vielä muutama viikko ennen alkua koronatilanne huononi ja otimme pikaisella aikataululla koronapassit käyttöön, näen kokonaisuudessa, että kisat olivat erittäin onnistunut urheilutapahtuma. Siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen. Isossa kuvassa tämä oli onnistuminen.

Lue myös:

"Hyvänolontunne ja vastustajan aliarvioiminen" - Suomi unohti Ruotsia vastaan MM-finaalissa perusasiat, sanovat asiantuntijat

"Olen niin hiton väsynyt suomalaisiin" - näin Ruotsi pilasi Suomen pitkään odottamat juhlat MM-kotikisoissa ja teki ehkä kaikista kovimman tempun

Ruotsi nousi Suomea vastaan MM-kultaan dramaattisella tavalla, tähän hetkeen ratkesi hurja salibandyn MM-finaali Helsingissä - "Suomea tunne vei"

Täältä löydät salibandyn MM-finaalin käänteet ja jälkipelit: Suomi taipui Ruotsille unelma-alun jälkeen - "Ei voi kovin hyvää arvosanaa antaa"

lundi 13 décembre 2021 15:05:09 Categories: YLE salibandy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.