Ilta Sanoma

Kentuckyssa sijaitsevassa kynttilätehtaassa kuolleiden määrä saattaa jäädä roimasti pienemmäksi kuin aiemmin pelättiin, kertoi yhtiön tiedottaja sunnuntaina.

Kuuden Yhdysvaltain osavaltion alueella perjantaina riehuneiden tornadojen pelättiin aiemmin surmanneen yli 100 ihmistä. Kentuckyn osavaltiossa Mayfieldissä sijainneen kynttilätehtaan tuhossa arvioitiin kuolleen jopa 70 työntekijää, mutta sunnuntaina yhtiön edustaja kertoi, että lukumäärä saattaa jäädä 16:een tai sen alle.

Kentuckyn kuvernööri Andy Beshear oli aiemmin kertonut, että tornadot olisivat surmanneet mahdollisesti yli 100 ihmistä. Mikäli kynttilätehtaalla menehtyneiden määrä vahvistuu huomattavasti aiempaa pienemmäksi, laskenee myös kuolonuhrien kokonaisluku roimasti.

-?Varhaisten raporttien mukaan tehtaassa saattoi kuolla jopa 70 ihmistä. Yksikin on liikaa, mutta kiitämme Jumalaa siitä, että lukema on jäämässä paljon, paljon pienemmäksi, Mayfield Consumer Products -yrityksen tiedottaja Bob Ferguson kertoi Reutersille sunnuntaina.

Etsintä- ja pelastustyöt Mayfieldin kynttilätehtaan raunioilla jatkuivat sunnuntai-iltana.

Etsintä- ja pelastustyöt Mayfieldin kynttilätehtaan raunioilla jatkuivat sunnuntai-iltana. Kuva: Ryan C. Hermens / ZUMA / MVPhotos

Lue lisää: Kuvat ennen ja jälkeen: Tällaista tuhoa tornadot saivat aikaan Yhdysvalloissa

Viranomaiset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet Fergusonin välittämiä tietoja. Tehtaassa olleista 110:stä ihmisestä kahdeksan oli vahvistettu kuolleen sunnuntaihin mennessä.

Viikonlopun tornadotuhojen on kerrottu kuuluvan Yhdysvaltain historian pahimpiin. Useimmat osasivat varautua myrskyihin niiden liikkeitä tiuhaan päivittäneiden säätiedotusten perusteella.

Monet ovat kuitenkin kokeneet olleensa puolustuskyvyttömiä lähestyvän uhan edessä, sillä heillä ei ollut paikkaa, minne hakeutua suojaan tornadoilta.

Paikan päällä tuhoalueilla jatkuivat sunnuntaina pelastustyöt mahdollisten eloonjääneiden löytämiseksi. Samaan aikaan tornadojen alta selvinneet ovat kertoneet karuista kokemuksistaan tiedotusvälineille.

Yksi heistä on Dakota Moore, 20, joka oli töissä Mayfieldin kynttilätehtaassa tornadovaroituksen tullessa. Aiempien harjoitusten mukaisesti kaikki työntekijät asettuivat jonoon rakennuksen keskellä olevalle käytävälle, käymälätilojen läheisyyteen.

-?Korvani alkoivat soimaan. Katsoin ympärilleni, ja kaikki naistenvessan luona olleet alkoivat painua maahan. Seinät rupesivat sortumaan sisään siltä puolelta. Yritin päästä erään vanhemman naisen luokse, ja sitten seinä paiskasi minut maahan, Moore kuvaili tilannetta Reutersille.

Dakota Moore, 20, (oik.) oli töissä kynttilätehtaalla tornadovaroituksen tullessa.

Dakota Moore, 20, (oik.) oli töissä kynttilätehtaalla tornadovaroituksen tullessa. Kuva: CHENEY ORR / Reuters

Hän kertoi havahtuneensa siihen, että oli kastumassa. Katto yläpuolella oli romahtanut, ja ulkona satoi.

Moore yritti auttaa romun alle kaulaansa myöten jumiin jäänyttä miestä, mutta ei kyennyt nostamaan tätä esille.

-?Ylsin kokeilemaan hänen kaulaansa tarkistaakseni, oliko hänellä vielä pulssia tai jotakin. Ei ollut, Moore kertoi.

Niin ikään kynttilätehtaalla työskennellyt Kyanna Parsons-Perez oli yksi romun alle jumiin jääneistä. Hän kertoi CNN:lle kauhun tunteen lähestyneen, kun tuulenvire alkoi jo tuntua jo syvällä rakennuksen keskiosassa, jonne työntekijät olivat suojautuneet lähestyvältä tornadolta.

Hän muistelee tehtaan valojen välkkyneen ja korviensa lukkiutuneen. Parsons-Perezin mukaan koko rakennus sortui hänen ympärilleen hetkeä myöhemmin "kuin korttitalo".

Jokin osui häneen, ja jonkun ajan kuluttua hän huomasi jääneensä jaloistaan jumiin vesiautomaatin alle. Myös muita työntekijöitä oli jäänyt loukkuun romun sekaan.

Parsons-Perezin mukaan jotkut yrittivät huutaa apua, jotkut rukoilivat. Kun apua ei kuulunut ja huoli kasvoi entisestään tunnon kadotessa varpaista, päätti hän alkaa kuvata suoraa lähetystä Facebookiin.

-?En tiedä, kuka tätä katselee. Olkaa kilttejä ja lähettäkää meille apua. Olemme ansassa ja seinä on juuttunut päälleni. Kukaan ei pääse luoksemme. Yrittäkää lähettää joku auttamaan meitä, nainen puhui lähetyksessä paniikissa olevien työtovereidensa äänten kuuluessa taustalta.

Lopulta Parsons-Perezin esimies ja tehtaalla työskennelleet vangit onnistuivat rikkomaan kipsiseinän ja hapen saanti helpottui. Pelastustyöntekijöiden saavuttua Parsons-Perez pääsi viimein loukusta.

Eläkkeellä oleva venepuuseppä Rick Foley, 70, seurasi tornadojen etenemistä perjantai-iltana kotonaan Mayfieldissa tutkan ja tv-uutisten avulla. Sähköjen katkettua hän istui pimeässä ja odotti pahinta.

Pian alkoi kuulua valtava pauhu.

-?Korvani paukkuivat, ja ovesta alkoi tulla sisään roinaa. Putosin polvilleni ja suojasin pääni. Kaikki oli mennyttä 30:ssä sekunnissa, Foley kuvaili Reutersille.

Rick Foley, 70, istui sunnuntaina kotitalonsa raunioilla Kentuckyn Mayfieldissä.

Rick Foley, 70, istui sunnuntaina kotitalonsa raunioilla Kentuckyn Mayfieldissä. Kuva: Cheney Orr / Reuters

Rick Foley esitteli Reutersin kuvaajalle 38 vuotta sitten kuolleen puolisonsa Mary Ellenin muotokuvaa, joka selvisi tornadosta lähes vahingoittumattomana.

Rick Foley esitteli Reutersin kuvaajalle 38 vuotta sitten kuolleen puolisonsa Mary Ellenin muotokuvaa, joka selvisi tornadosta lähes vahingoittumattomana. Kuva: CHENEY ORR / Reuters

Tilanteen tasaannuttua Foleyn talosta oli kadonnut kokonaan julkisivu. Olohuone oli täynnä romua, joka oli kasaantunut paljaaksi jääneen savupiipun ympärille.

Makuuhuoneessa järkyttynyttä eläkeläistä odotti kuitenkin yllätys: 38 vuotta aiemmin synnytyksessä edesmenneen puolison Mary Ellenin kehystetty öljyvärimuotokuva lepäsi maassa vahingoittumattomana.

Foley vietti yön maaten valveilla ulkoseinää vailla olleessa makuuhuoneessaan.

-?Kuulin romun sisältä jatkuvasti ääniä, toivoin niiden tulevan kissoistani.

Sunnuntaina Foley kissoista ei ollut toistaiseksi näkynyt jälkeäkään.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 14:23:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.