Ilta Sanoma

27 vuotta vanhan tapauksen käsittelyssä pääsevät maanantaina ääneen vaimo ja syytetty.

Syytetty Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 7. joulukuuta.

Syytetty Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 7. joulukuuta. Kuva: Bo Stranden, Poliisi / Lehtikuva

27 vuotta sitten kadonneen Ilpo Härmäläisen murhasta syytetyn miehen oikeudenkäynti jatkui maanantaina.

Käsittelyssä kuultiin aamulla Härmäläisen vaimoa, joka näki miehensä viimeisen kerran 3.8.1994 puolen päivän aikaan perheen asunnossa Turun Eerikinkadulla.

Syyttäjä uskoo, että Härmäläinen nousi liiketuttavansa, "mainosmiehen" ajaman auton kyytiin, jonka jälkeen he ajoivat Satavan satamaan. Siellä syytetty sai houkuteltua Härmäläisen purjeveneeseensä, surmasi tämän siellä ja hävitti ruumiin. Motiivina oli se, että Härmäläinen oli menossa kertomaan poliisille syytetyn masinoimasta talousrikoksesta.

Lue lisää: Ilpo Härmäläinen katosi kotitalon edestä jäljettömiin - 12 seikkaa ratkaisee, selviääkö 27 vuotta vanha mysteeri viimein

Härmäläisen perheeseen oli syntynyt poikavauva vain kaksi kuukautta aiemmin. Perheen oli tarkoitus muuttaa lähiaikoina isompaan vuokra-asuntoon.

Vaimo kuvaili todistuksessaan Härmäläistä rauhalliseksi, sosiaaliseksi ja tunnolliseksi työssään.

Ilpo Härmäläinen katosi yli 27 vuotta sitten.

Ilpo Härmäläinen katosi yli 27 vuotta sitten. Kuva: Poliisi / Lehtikuva

- Hän oli tasapainoinen ihminen, vaimo sanoi.

- Ilpo oli ottanut 200?000 markan lainan, mikä vaikutti taloudelliseen tilanteeseemme. Kyllä me pärjättiin, mutta ei eletty ruhtinaallisesti.

Vaimo on tärkein todistaja siinä, että Härmäläisen uskotaan olleen syytetyn kanssa ennen katoamistaan. Vaimo ei tarkkaan muista, milloin syytetty tuli kuvioihin mutta tiesi hänet "mainosmiehenä".

Vaimon mukaan he heräsivät katoamispäivän aamulla, ja vähän sen jälkeen mainosmieheltä tuli puhelu, jonka jälkeen Härmäläinen lähti tapaamaan tätä. Tapaaminen oli lyhyt, vain puoli tuntia.

Kun Härmäläinen oli poissa, heidän puhelimeensa soitti tuleva vuokranantaja. Vaimo kertoi puhelusta kotiin palanneelle Härmäläiselle, joka soitti tälle takaisin. Heti tuon puhelun jälkeen puhelin soi uudestaan.

- Ilpo vastaili lyhyesti ja sanoi lopuksi, että tulee alhaalle odottamaan. Kysyin, mihin hän on taas menossa. Hän vastasi, että mainosmiehen kanssa katsomaan jotain asuntoa, vaimo kertoi.

- Hän sanoi, ettei viivy kauan.

Sitä, kun Härmäläinen nousi auton kyytiin, ei vaimo enää nähnyt. Hän oli kääntynyt pois ikkunasta imettämään lastaan.

Härmäläinen ei tullut enää kotiin. Vaimo oli illalla yhteydessä ensin siskoonsa ja sitten Härmäläisen veljeen.

- Hän kehotti minua ottamaan yhteyttä poliisiin.

Teletietojen mukaan Härmäläisten numerosta oli tavoiteltu syytettyä jo samana iltana. Vaimo soitti syytetyn toimistolle hädissään uudestaan seuraavana aamuna ja jätti soittopyynnön, kun syytetty ei ollut paikalla.

Lopulta tämä soitti takaisin.

Ilpo Härmäläisen murhasta syytetty mies Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 7.12.

Ilpo Härmäläisen murhasta syytetty mies Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 7.12. Kuva: Bo Stranden

- Hän sanoi, ettei ole ollut Ilpon kanssa katsomassa mitään asuntoa. Hän kiisti olleensa Ilpon kanssa missään tekemisissä ja sanoi nähneensä hänet viimeksi keväällä. Hän ilmoitti, että on jalkamies eikä hänellä ole edes autoa.

- Sanoin, että ilmoitan poliisille. Hän vaikutti hermostuvan ja sanoi, että "Rauhoittukaa rouva, kyllä se takaisin sieltä tulee". Kysyin, että "Mistä tulee takaisin?". En saanut vastausta. Pian puhelu loppui.

Vaimon mukaan ei ole mahdollista, että Härmäläinen olisi kadonnut omasta halustaan tai tehnyt itselleen jotain.

- Hän oli tosi iloinen ja ylpeä isä, auttoi ja hoiti lasta. Hän ei käyttäytynyt lasta kohtaan mitenkään erikoisesti lähtiessään, ei halannut.

- Hän puhui minulle totta. Hän soitti minulle aina, jos hän myöhästyi. Hänen sanaansa pystyi luottamaan.

Seuraavat kuukaudet olivat erittäin raskaita puolisolle. Tapaus sai myös paljon huomiota mediassa.

- Ristiäiset eivät olleet edes vielä olleet, kun luki lehdessä, että isä katosi ennen ristiäisiä. Ei tuntunut mukavalta lukea tällaisia.

- Vuosi kaksi meni sumussa. Yritin selviytyä päivä kerrallaan. Toivoin, että tämä saataisiin päätöksiin ja asiaan ratkaisu. Toivon, että syyllinen saadaan vastuuseen. En näe muuta vaihtoehtoa, kuin että se olisi mainosmies, vaimo sanoi.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 14:36:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.