Ilta Sanoma

HK:n kyselyn mukaan 73 prosenttia suomalaisista syö jouluna kinkkua.

Aihisen mielestä joulukinkkuun kuuluu kuorrute. Puolet suomalaisista on eri mieltä.

Aihisen mielestä joulukinkkuun kuuluu kuorrute. Puolet suomalaisista on eri mieltä. Kuva: Aleksi Jalava

Joka toisen suomalaisen mielestä joulun tärkeimpiin asioihin kuuluu mahdollisuus herkutella ja syödä hyvin. Asia käy ilmi HKScanin tiedotteesta. Tiedotteen mukaan joulukinkku on edelleen suomalaisten ykkösherkku joulupöydästä.

HKScanin jouluruokakyselyyn vastanneista 800 suomalaisesta 73 prosenttia kertoo syövänsä jouluna kinkkua. Suurin osa kinkuista on alle viiden kilon painoisia, ja joka kolmas kinkku alle kolmekiloinen. Vain joka kymmenes kinkku on enää potkallinen ja yli seitsemän kilon kinkku.

Kinkun kuorruttaminen jakaa suomalaiset kahtia. Joka toinen kinkku syödään kuorrutettuna, toinen puolikas ilman.

Joka toinen kinkku paistetaan paistopussissa. Viidennes suomalaisista hankkii kinkun kypsänä, jolloin sen valmistamisesta ei tarvitse ottaa stressiä.

Toiseksi suosituinta joulupöydän herkkua, porkkanalaatikkoa, syö 63 prosenttia kyselyyn vastanneista. Puolissa suomalaisista joulupöydistä on graavilohta, joulupuuroa, lanttulaatikkoa ja perunalaatikkoa. Noin neljän prosentin jouluruoat ovat täysin vegaanisia.

Keittiömestari ja tv-kokki Kape Aihisen kinkku valmistuu ilman paistopussia. Aihinen kuuluu siihen puolikkaaseen, joka kuorruttaa kinkun.

Kapen joulukinkkuvinkit:

Jos haluaa mehukkaan kinkun, kannattaa hankkia luullinen kinkku. Liha on mehukkainta luun vieressä.

Käytä aina paistolämpömittaria. Mehukkaan kinkun saa, kun lihan lämpötila on 77 astetta. Murenevan kinkun haluava paistaa kinkun 82-asteiseksi.

Kuorrute aateloi aina kinkun. Perinteinen kuorrute on paras äidin tekemänä.

Kinkku on parasta hiukan jäähtyneenä, vahvan sinapin kanssa.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 13:24:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.