Ilta Sanoma

Käräjäoikeudessa jatkuu käsittely VTV:n ylitarkastajan sopimuksesta, jolla tälle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta. Yli-Viikaria ja sopimuksen tekoaikaan hallintojohtajana toiminutta Mikko Koirasta syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari Helsingin käräjäoikeudessa 13. joulukuuta 2021.

VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari Helsingin käräjäoikeudessa 13. joulukuuta 2021. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entinen ylitarkastaja kertoo, että hänen käsityksensä mukaan virkasuhteen päättämissopimus tehtiin, koska hänet haluttiin pois virastosta.

-?Kun tällaista sopimusta tarjottiin ja siinä ei ollut vaihtoehtoja, perusteli oikeudessa todistajana kuultu virkamies.

Helsingin käräjäoikeudessa jatkuu tänään virkarikosoikeudenkäynti, joka koskee sopimusta, jolla VTV:n ylitarkastajalle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä. Sopimuksen vuoksi syytteessä ovat VTV:n entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari ja sopimuksen tekoaikaan hallintojohtajana toiminut Mikko Koiranen. Molempia syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Ylitarkastajan mukaan hänen käsityksensä oli, että jos sopimusta ei olisi tehty, olisi hän lyhyellä tähtäimellä jatkanut entiseen tyyliin tarkastustehtävissä. Pitkällä tähtäimellä hän kuvasi tilanteensa olleen heikko.

-?Kun johto kovasti ajaa minua pois, niin asemani tietenkin siinä pidemmällä tähtäyksellä oli hyvin heikko.

Syyttäjän mukaan ylitarkastaja oli kesäkuusta 2016 heinäkuun 2018 loppuun virkasuhteessa ehdoin, jotka eivät esimerkiksi edellyttäneet tältä työ- ja virkapaikallaolovelvoitetta. Ylitarkastaja sai sopimuksen mukaan vuoden 2016 kesäkuusta saman vuoden marraskuun loppuun täyttä palkkaa. Joulukuusta 2016 heinäkuun 2018 loppuun palkka laski 48 prosenttiin.

Syyttäjän mukaan ylitarkastajalle maksettiin sopimuksen aikana palkkaa yhteensä noin 67?000 euroa. Virkasuhde päättyi heinäkuun 2018 jälkeen, ja ylitarkastaja siirtyi sopimuksen mukaisesti vanhuuseläkkeelle.

Virkamies kertoi oikeudessa, että varsinaisesta sopimuksesta käytiin neuvotteluja pari päivää. Hän kertoo keskustelleensa enimmäkseen Koirasen kanssa, mutta puhuneensa myös Yli-Viikarin kanssa.

- Silloin kun tämä alkoi, pöydän toisella puolella olivat Koiranen ja Yli-Viikari, ja he päättivät, että joku tällainen menettely tehdään.

Ylitarkastaja kertoi, ettei kokenut, että häntä olisi varsinaisesti painostettu Yli-Viikarin ja Koirasen taholta. Hän kuitenkin lisäsi, että oli selvää, että kun viraston johto ehdottaa sopimusta, tulisi sen mukaisesti myös toimia.

Virkamiehen mukaan varsinaisia keskusteluja ei käyty siitä, miksi sopimusta tarjottiin. Hän kertoi jälkikäteen miettineensä, olisiko VTV:ssä jo vuosia jatkunut huono työskentelyilmapiiri vaikuttanut asiaan.

Ylitarkastajan mukaan keskusteluja sopimuksen lainmukaisuudesta ei käyty, koska kaiken uskottiin olevan kunnossa. Hän kertoi, että sopimus oli enimmäkseen Koirasen tekstiä, eikä siinä ollut hänen käsittääkseen "neuvottelun varaa".

Yli-Viikarin puolustus kysyi, olisiko virkamiehen mielestä häneen voitu soveltaa lainmukaisia irtisanomisperusteita.

-?Ei, virkamies totesi.

Itseään oikeudessa edustava Koiranen kysyi, milloin virkamies oli ajatellut jättää VTV:n palveluksen.

-?Ei ollut kovin tarkkaa ajankohtaa, mutta lähivuosina siitä ajankohdasta (keväästä 2016). Mutta ei ollut mitään tiukkaa aikataulua, virkamies vastasi.

Yli-Viikari ja Koiranen ovat aiemmin perustelleet virkasuhteen päättämissopimusta muun muassa sillä, että sopimuksella varmistettiin, ettei ylitarkastaja venytä eläkkeen aloittamista 68 vuoteen. Yli-Viikari sanoi viime viikolla oikeudessa, että tämä oli näyttänyt mahdolliselta ylitarkastajan kohdalla.

Yli-Viikari kertoi oikeudessa viime viikolla, että ylitarkastaja ei ollut selviytynyt työtehtävistään vuosikymmeniin. Keväällä 2016 Yli-Viikari kertoi kuulleensa ylitarkastajan lähiesimieheltä, että virkamiehen työtehtäviä oli pilkottu ja tälle oli annettu "hyvin yksinkertaisia asioita selvitettäväksi". Yli-Viikarin mukaan ylitarkastaja "ei ollut tähänkään kyennyt".

- Tämä (sopimus) oli kokonaistaloudellisesti ja kokonaisuudessaan paljon parempi tilanne kuin se, että hän olisi ollut töissä. Muut olisivat katsoneet, kun hän ei tee töitä, mutta nostaa täyttä palkkaa, Yli-Viikari sanoi.

Myös Koirasen mukaan virkamiehen näkemys työsuorituksestaan oli poikennut esimiesten ja yksikönjohdon arvioista jo pitkän aikaa.

Syyttäjä vaatii Yli-Viikarille ehdollista vankeusrangaistusta. Lisäksi syyttäjä vaatii, että Yli-Viikari tulee tuomita viralta pantavaksi pääjohtajan virasta, josta eduskunnan täysistunto jo irtisanoi hänet kesällä. Syyttäjä vaatii Yli-Viikarin viraltapanoa myös VTV:n ylijohtajan virasta, jos tämä tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen.

Yli-Viikari jätti ylijohtajan viran vuonna 2016 tultuaan valituksi pääjohtajan paikalle. Hän on sanonut, että haluaisi palata tehtävään.

Syyttäjä vaatii, että myös Koiranen tuomitaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja viralta pantavaksi sen viran osalta, jossa rikos on tehty.

Yli-Viikaria syytetään myös virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta. Näitä syytteitä käräjäoikeuden on määrä käsitellä keskiviikkona.

Syytteet koskevat Yli-Viikarin virkamatkoilta kertyneiden Finnair Plus -palkintopisteiden käyttämistä yksityiskulujen maksamiseen. Yli-Viikari on kertonut käyttäneensä syytteessä olevien vuosien 2018-2020 aikana henkilökohtaisella pistetilillään olleita pisteitä, mutta kiistää syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Yli-Viikari ja sittemmin viraston lakiasiainjohtajaksi siirtynyt Koiranen pidätettiin viroistaan huhtikuussa rikosepäilyjen takia.

Kesäkuun lopulla eduskunnan täysistunto irtisanoi Yli-Viikarin. Se katsoi, että luottamus Yli-Viikarin edellytyksiin ja kykyyn toimia VTV:n pääjohtajana oli kokonaisuutena arvioiden romahtanut hänen toimintansa vuoksi.

Yli-Viikari on valittanut virasta pidättämisestään sekä irtisanomisestaan Helsingin hallinto-oikeuteen. Myös Koiranen on valittanut virasta pidättämisestään.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 13:15:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.