Ilta Sanoma

Hollantilaispelaaja Alaan "SexyBamboe" Faraj muistetaan muun muassa Evil Geniusesin ja MOUZin kaltaisista joukkueista.

Alaan

Alaan "SexyBamboe" Faraj kilpaili, selosti ja teki sisältöä Dota 2 -pelin parissa yli kymmenen vuoden ajan. Kuva: ESL | eslgaming.com | Helena Kristiansson

Hollantilainen Dota 2 -pelaaja, selostaja ja sisällöntuottaja Alaan "SexyBamboe" Faraj on kuollut 29-vuotiaana.

Suru-uutisen vahvisti sosiaalisessa mediassa pelaajan veli. Kuolinsyy ei ole tiedossa. Faraj olisi täyttänyt tammikuussa 30 vuotta.

Faraj oli tunnettu nimi Dota-piireissä, johon hän kuului yli kymmenen vuoden ajan. Hän pelasi muun muassa pelin toisessa MM-turnauksessa vuonna 2012 eli The International 2:ssa.

Hänet muistetaan MOUZ-, Evil Geniuses-, Zephyr-, HellRaisers- ja Kaipi-joukkueista. Hän voitti urallaan esimerkiksi NSL-liigan kolmannen kauden vuonna 2014, World Cyber Arenan Euroopan-finaalit 2017 ja Midas Mode 2 -turnauksen syksyllä 2019.

Pelaajan poismenoa ovat surreet muun muassa Dota 2:n maailmanmestarit Danil "Dendi" Ishutin, Jonathan "Loda" Berg sekä suosikkijoukkue Team Secret.

- Minun silmissä hän oli legenda. Hän oli mukana Dota 2:n alusta alkaen, enkä voi uskoa ettei hän ole enää tällä kanssamme, Berg twiittasi.

Dota-yhteisö menetti jo toisen tunnetun nimen puolen vuoden sisään. Elokuussa uutisoitiin selostaja Aldrin Paulo "Dunoo" Panganin kuolleen koronaviruksen liittyvään tautiin.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 12:58:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.