"Linnut ja oravat on että häh, tässä oli mun koti", kuulin lasten juttelevan toisilleen hakatulla metsäaukiolla, kirjoittaa kolumnissaan Saara Kankaanrinta.

Yksi tähyili hakkuun reunaa ja mietti siirtyvätkö kaikki sinne.

Seuraavalla viikolla ihmettelimme tutusta korttelista purettua kokonaista kerrostaloa. "Vähän kuin se entinen metsä paitsi pienempi!", nuori pohti.

Helsingissä on tiheimmillään noin 300 asukasta hehtaarilla. Montako metsässä on? Minkälainen on paine metsälajeilla kun edessä on pakkosiirtymä? Kaikki eivät selviä.

Uusi kerrostalo saadaan pystyyn ripeästi, metsä kasvaa hitaasti.

Lapissa erään yhteismetsän vastuuhenkilöt ovat syytteessä luonnonsuojelurikoksesta. Metsänhakkuissa kaadettiin lailla rauhoitettu ja merkitty maakotkan pesäpuu. Hakkuut olivat 45 metrin etäisyydellä toisestakin pesäpuusta. Hakkuiden vuoksi pesintä keskeytyi.

Rauhoitettu laji on ilmeisen suojeltava asia, mutta niin ovat muutkin vielä elinvoimaiset lajit. Muuten niistäkin tulee uhanalaisia. Lajeja ei voi vaalia ilman että turvataan niiden elintila.

Eräässä kolumnissa kuvattiin metsätalouden rimpuilua ilmastonmuutoksen, luontokadon ja sääntelyn kourissa. Henki oli että ennemmin taistelu ja tappio kuin "anoa armoa sisäisiltä ja ulkoisilta vihollisilta". Kirjoittaja puhui aikalaishulluudesta.

Minulle teksti näyttäytyi traagisena aikalaislähteenä. Se sanoitti taitavasti auki miten kipeää on, kun maailma muuttuu. Kun uusi tieto ja näkökulmat horjuttavat oppeja ja uskoa.

Luontokriisit ovat totta, eikä niitä auttamattoman myöhässä ratkova sääntely tyhjästä synny. Moni kokee silti että ainoa keino selvitä on takertua entistä jyrkemmin vanhaan.

Tulevaa taloudellista menestystä ei palvele poteroituminen vaan tosiasioiden tunnustaminen. Ja viisaasti niiden mukaan toimiminen.

Palataan puiden kasvutahtiin. Sen edistämiseksi on Suomessa tehty kansallinen operaatio, soiden ojitus. Verorahoja ja vaivaa säästämättä.

Virheojituksia on tehty 613?000 hehtaaria, kertoi Luonnonvarakeskus äskettäin. Tämä luku on puuntuotannon näkökulmasta - talouden saati ekologian kannalta arvio on vasta tulossa.

Olemme hyvinvointimme vuoksi hävittäneet ison osan suoluontoa. Ojien aiheuttamat tummat järvet vetävät mielen ja vesilintukannat matalaksi.

Asiantuntijat, niin tieteelliset kuin paikalliset, ovat jo vuosikymmeniä todenneet osan ojituksista turhiksi tai haitallisiksi. Mutta valtion tuella ja oppeja kyseenalaistamatta on jatkettu.

No, virheet on tehty ja todennettu. Nyt olennainen kysymys on: toimimmeko tiedon perusteella? Mihin verorahoja jaetaan, mihin metsänhoidossa ohjataan.

Ilmastonmuutos, vesistöt ja biodiversiteetti ovat valtavan isoja ja monimutkaisia asioita. Arkinen oja on osa kaikkia näitä suurkriisejämme.

Olisiko tämä itsestäänselvin kohta, jossa valtio voi osoittaa tutkitun tiedon kulkevan päätöksiinsä?

Tulee mieleen amerikkalaisen viljelijätutun tiivistys tukipolitiikasta: "En tiedä saanko koskaan tukea oikeiden asioiden tekemiseen. Mutta aloitettaisiinko siitä että ei tueta vääriä asioita."

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.