Ilta Sanoma

Sirpa Asko-Seljavaara kertoi lauantaina joutuneensa ryöstön kohteeksi parkkihallissa Helsingissä. Vastaavista uhkaavista tilanteista on kerrottu muualtakin.

Sirpa Asko-Seljavaara kertoi lauantaina joutuneensa ryöstön kohteeksi kauppakeskuksen parkkihallissa.

Sirpa Asko-Seljavaara kertoi lauantaina joutuneensa ryöstön kohteeksi kauppakeskuksen parkkihallissa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva, Jaakko Martikainen

Entinen kokoomuksen kansanedustaja ja nykyinen Helsingin varavaltuutettu Sirpa Asko-Seljavaara kertoi lauantaina joutuneensa ryöstön kohteeksi ruoholahtelaisen kauppakeskuksen parkkihallissa.

Asko-Seljavaara kertoi istuneensa tilanteessa puolisonsa kanssa autossa, kun kolmikymppinen englantia puhunut mies oli tunkeutunut väkisin sisään autoon.

Miehellä oli kädessään lehtiä, ja Asko-Seljavaara oli tulkinnut hänet aluksi lehtimyyjäksi. Asko-Seljavaara työnsi tunkeilijan ulos autosta, mutta menetti tilanteessa puhelimensa.

Lue lisää: Autossa istunut entinen kokoomuksen kansanedustaja ryöstettiin parkkihallissa

Sirpa Asko-Seljavaara on kertonut tehneensä asiasta rikosilmoituksen.

Sirpa Asko-Seljavaara on kertonut tehneensä asiasta rikosilmoituksen. Kuva: Pinja Saarela

Ilta-Sanomiin otti uutisen julkaisun jälkeen yhteyttä vantaalaisrouva, joka kertoo joutuneensa hyvin samankaltaiselta kuulostavaan tilanteeseen lokakuun puolivälissä. Hänen kokemansa uhkaava tilanne sattui kauppakeskus Jumbon parkkihallissa.

Hän haluaa kertoa kokemastaan, jotta muut osaisivat tarpeen tullen pitää varansa.

- Tämä on kyllä inhottavaa. Olisi hyvä, että ihmiset tietäisivät näistä tapauksista. Vanhat ihmiset ovat usein vielä niin luottavaisia, vantaalaisrouva sanoo.

Vantaalaisrouva oli juuri palannut puolisoineen ostoksilta autoon, kun hän havaitsi turvavöitä laittaessaan lähestyvän nuorehkon miehen.

- Meillä on tapana ajaa vuorotellen, jotta ajotaito säilyisi, rouva kertoo.

Hän ja hänen miehensä ovat molemmat 75-vuotiaita.

- Lähestyvä mies vilkutti ja hymyili ystävällisesti. Mieheni kysyi minulta, tunnenko hänet.

Rouva näki miehen kantavan käsissään joitakin papereita ja lähestyvän autoa määrätietoisesti.

Samalla rouva muisti juuri kuulleensa miniältään, miten tämä oli kohdannut epäilyttävän ja huijariksi olettamansa rahankerääjän loviisalaisella parkkipaikalla.

Pariskunta valmistautui pitämään tuntemattoman miehen ulkona autosta. He pyörittelivät päitään kieltävästi ja istuivat päättäväisesti autossaan. Tuntematon mies alkoi riuhtoa väkisin auton ovea auki.

- Mieheni piti ovenkahvasta kiinni. Hän on hyvässä kunnossa, hän on tehnyt ruumiillista työtä ja tekee mökillä koko ajan töitä. Hänellä on hyvät käsivoimat, mutta huonokuntoisempi ei olisi välttämättä pystynyt pitämään ovea kiinni, rouva kertoo.

Samalla pariskunta huusi suomeksi miestä menemään pois. Uhkaava mies ei tuntunut ymmärtävän, ja jälkeenpäin rouva pohtii, että olisiko edes englannin kieli tilanteessa auttanut.

Lopulta vieras mies luovutti.

- Tärisin ja vapisin. Automme ovet saa lukkoon sisäpuolelta, mutta en ollut käyttänyt toimintoa. Päätin, etten enää ikinä mene autoon ilman sitä, sillä käyn myös yksin kaupassa.

Rouva kertoo tehneensä asiasta ilmoituksen Jumbon Citymarketiin.

Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtiaro kertoo Ilta-Sanomille, että kauppakeskuksen parkkihallissa ei ole havaittu laajassa mitassa kuvatunlaista toimintaa.

Syksyn ajalta kauppakeskuksen turvallisuusvalvomon tiedossa on yksi ryöstö tai ryöstön yritys, ja se on poliisin tutkinnassa.

Kun pelottavista tapahtumista parkkihallissa oli kulunut pari päivää, pariskunta lähti mökilleen Kymenlaaksoon.

Siellä naapurit kertoivat kohdanneensa aggressiivisia rahankerääjiä paikallisella parkkipaikalla, ja tuoreessa paikallislehdessä oli aiheesta myös juttu.

Kaupunkilehti Ankkurin jutussa nimettömänä haastateltu yksityishenkilö kertoi, miten rahankerääjäksi tekeytynyt mies tunki kätensä hänen avoimesta auton ikkunastaan sisään.

- Sain veivattua ikkunaa pienemmälle, jolloin mies veti kätensä pois, mutta sylki päälleni, lehden haastattelema henkilö kertoi.

Tapaus oli sattunut 6. lokakuuta Kotkan Prisman parkkipaikalla. Uutisessa haastateltu Kymen Osuuskaupan kaupallinen johtaja kertoi olevansa tietoinen tapauksesta.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut sunnuntaina poliisia kommentoimaan sitä, onko tapauksissa kyse laajemmasta ilmiöstä, tai onko vastaavia häirintätilanteita tai ryöstöjen yrityksiä tutkinnassa.

Sirpa Asko-Seljavaara on kertonut tehneensä asiasta rikosilmoituksen, mutta Helsingin poliisin ryöstöjen tutkintaan asti asia ei vielä sunnuntaina ollut edennyt.

Ankkurin julkaisemassa uutisessa viitattiin myös Kuurojen liiton varoitukseen kuurojen nimissä liikkuvista huijareista.

Kuurojen nimissä liikkuvia valekerääjiä on liiton mukaan liikkunut kauppojen parkkipaikoilla, mutta Helsingissä myös esimerkiksi raitiovaunuissa ja metrossa.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 09:05:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.