Jenna Laukkanen jäi sivuun lyhyen radan MM-uinneista. EM-kultamitalisti on kärsinyt vuoden aikana terveysongelmista ja myös syömishäiriö on puske" /> Jenna Laukkanen jäi sivuun lyhyen radan MM-uinneista. EM-kultamitalisti on kärsinyt vuoden aikana terveysongelmista ja myös syömishäiriö on puske" />

YLE


Kahdeksan arvokisamitalia urallaan voittanut Jenna Laukkanen ei päässyt Tokion olympialaisiin. Eikä kainuulaista nähty syksyllä lyhyen radan EM-kisoissa.

Laukkanen, 26, jää sivuun myös tiiviin arvokisavuoden päättävistä Abu Dhabin lyhyen radan MM-kisoista 16.-21. joulukuuta. Alun perin Laukkanen oli nimetty Suomen joukkueeseen.

Syksyn aikana Laukkanen ui ISL-liigassa (International Swimming League), jossa hänen joukkueensa London Roar sijoittui kolmanneksi, mutta suomalaisuimari ei ollut tyytyväinen omiin suorituksiinsa.

- Kaiken kaikkiaan hyvä, antoisa reissu, ja tosi siistiä, että joukkueena pystyttiin pärjäämään niin hyvin. Sai itsekin vähän inspiraatiota, että ehkä tästä suosta jossain vaiheessa noustaan.

Laukkasen lisäksi London Roarissa suomalaisista ui vasta 18-vuotias Laura Lahtinen. ISL:n finaalit kisattiin joulukuun alussa Hollannin Eindhovenissa.

- Uinnit antoivat sellaisen viestin, että parempi jättää (lyhyen radan MM-kisat) välistä. Oma palapeli on tällä hetkellä niin sekaisin, että etsitään niitä palasia ensin ja kootaan sitä yhteen.

Uimari Jenna Laukkanen vauhdissa harjoituksissa.
Jenna Laukkasen London Roar menestyi ISL:ssä, mutta Laukkasen oma vire oli vielä hakusessa.Ville Honkonen / Yle

Paha olo purkautui hysteerisenä itkuna

50 metrin ja 100 metrin rintauinneissa EM-kultaa 2015 lyhyen radan kisoissa voittanut Laukkanen kertoo saaneensa ensimmäiset viitteet palapelinsä murtumisesta keväällä Helsinki Swim Meetin aikoihin.

- Odotukset olivat kovat, mutta silloin tuli ekoja kertoja fiilis, että on tosi väsynyt. Kun menin siihen starttipallin taakse, niin oli sellainen olo, etten jaksa nousta edes siihen. Puskin väkisin ja yritin kisata, Laukkanen kertoo.

Tulokset jäivät kauas olympiarajoista.

- Ensimmäiset reaktiot olivat sellaista hysteeristä itkua. Sitä pahaa oloa yritti jollain tavalla saada ulos, kuvailee Laukkanen.

Hän yritti vielä tsempata toukokuun lopulla Budapestissä käytyihin pitkän radan EM-kisoihin. Treenit olivat sujuneet, mutta takaraivossa kolkutteli ahdistus kisaamisesta. Laukkanen kertoo, ettei hän nähnyt mitään mahdollisuutena, vaan omissa ajatuksissa pyöri vain pelko epäonnistumisista.

- Niiden kisojen aikana uupuminen vain lisääntyi. Tuntui, ettei palautuminen kisojen välissä onnistunut, mutta silti yritti vain seuraavaan starttiin.

Jenna Laukkanen poseeraa lumisissa maisemissa.
Laukkanen kertoo, että myös syömishäiriö kolkutteli taas esiin.Ville Honkonen / Yle

"Tuli sellainen olo, ettei terveys pelitä"

Taustalla painoivat vanhat syömishäiriöön liittyvät ongelmat.

- Ne tulivat esille jo aikaisemmin kevättalvella, kun oli niin iso paine menestymisestä. Itse sen on asettanut, että pakko onnistua ja saada tehtyä se (olympia)raja, että olisi jonkun arvoinen. Mikä näin jälkeenpäin ajateltuna on tosi tyhmää, mutta kun tiettyyn systeemiin olet joskus opetellut, on vaikea päästä pois.

- Kun yrittää kaikki osa-alueet tehdä mahdollisimman hyvin, syöminen alkaa kärsiä tosi paljon. Yritän sieltä löytää ratkaisuja, joka tekisi minusta paremman urheilijan, mikä avaa ovia takaisin syömishäiriöiden maailmaan.

Laukkanen kertoo saaneensa uransa aikana kommentteja, että on liian isokoinen uimariksi. Kainuun Sanomien haastattelussa kesällä Laukkanen sanoi syömishäiriön iskeneen kunnolla vuonna 2013.

Ongelmallisen syömiskäyttäytymisen näkeminen heikkojen tulosten syyksi on hankalaa, uimari myöntää - syytä yrittää mieluummin etsiä esimerkiksi treenaamisesta.

Keväällä kroppa ei toiminut normaalisti. Laukkanen uskoo olleensa lähellä ylikuormitustilaa. Kuuden viikon lomakaan ei helpottanut kaikkia ongelmia, joten hän kävi syksyllä ensimmäisen ISL-jakson jälkeen tutkimuksissa.

- Tuli sellainen olo, ettei terveys pelitä, kuten pitäisi.

Verikokeissa paljastui kilpirauhasen vajaatoimintaa. Lokakuusta asti Laukkanen on saanut lääkitystä vajaatoimintaan, joka oli varmasti yksi iso selitys pitkään jatkuneille ongelmille, joista huolimatta Laukkanen yritti kovalla tahtotilalla pitkään puskea kohti olympialaisia.

Jenna Laukkanen ponnistaa uima-altaaseen.
Laukkanen sai vähintään osaselityksen ongelmilleen. Terveyskirjaston mukaan kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita voivat olla muun muassa aineenvaihdunnan hidastuminen, väsymys, painonnousu, sydämen sykkeen hidastuminen ja paleluherkkyys.Ville Honkonen / Yle

"Paras on vielä tulossa"

Kun kävi selväksi, että olympiapaikka karkaa, uran päättäminen oli uimarin omien sanojen mukaan "aika lähellä".

- Keväällä Helsinki Meetin aikoihin olin jo sitä mieltä, että en vaan jaksa. Haluan vaan, että kaikki tämä loppuisi. Kaikki oli mennyt niin yli ja paha olo oli niin suuri, että isoin kysymys oli, olisiko vain parempi lopettaa.

Välillä epätoivo on vallannut mielen, mutta asioista puhuminen ja asioiden käsittely auttaa. Laukkanen kertoo hänen vanhempiensa opettaneen, että avoimuus kannattaa. Lisäksi on auttanut ISL-liigassa kokeneempien uimarien kanssa keskustelu.

- Jollain tavalla itsellä on sisimmässä sellainen fiilis, että kaikki ei ole vielä tässä. Paras on vielä tulossa, ja kaikki tämäkin kasvattaa minusta vielä kovemman urheilijan. Huiput tuntuvat superpaljon paremmalle, kun on ryöminyt pohjamudissa, Laukkanen uskoo.

Sekä asuinpaikka että valmentaja vaihtuvat

Nyt uralla puhaltavat muutoksen tuulet, Laukkasella on uusi uimaseura sekä uusi henkilökohtainen valmentaja.

Laukkanen siirtyy Joensuun Uimaseuraan ja hänen valmentajanaan aloittaa Petri Hirvonen.

- Ehkä sekin olisi pitänyt tehdä aiemmin, mutta jotenkin halusin vielä edellisen valmentajan kanssa tehdä asiat, joita oli suunniteltu. Nyt tuntui luontevalta. On aika jättää Sotkamo taakse.

Uimari Jenna Laukkanen sekä hänen uusi valmentajansa Petri Hirvonen istuvat altaan reunalla.
Uimari Jenna Laukkanen sekä hänen uusi valmentajansa Petri Hirvonen.Ville Honkonen / Yle

Muutos on iso, niin treeniryhmän kuin asuinpaikan suhteen, sillä Laukkanen on asunut lähes koko elämänsä Sotkamossa. Hänen valmentajanaan vuodesta 2014 lähtien on toiminut Toni Piirainen, josta Laukkanen puhuu hyvin lämpimästi.

- Olen sitä mieltä, että se on sitä, mitä nyt tarvitsee, uusia virikkeitä. Vähän samalla tavalla kuin edellisenkin valmentajan kanssa oli: Toni tuli valmentajaksi sellaisessa vaiheessa uraani, kun olin vähän hakoteillä oman tekemisen kanssa. Toni tuli ja pelasti, Laukkanen herkistyy.

- Tonille olen tosi kiitollinen, en todellakaan olisi tässä ilman häntä. Todennäköisesti olisi uintiura jäänyt paljon aiemmin. Siinä mielessä tuntuu tosi surulliselta, mutta eikös se ole niin, että kaikki hyvä kestää aikansa.

Uutta valmentajaa ja seura kohtaan Laukkasella on "paljon toiveita". Eniten Laukkanen toivoo, että uimiseen löytyisi jälleen uudenlainen ilo.

- Tämä, mitä olen tähän mennessä saavuttanut, ei ole se, mihin pystyn. Se, että pystyttäisiin löytämään uusi taso, mihin uraa viedään.

"Kaikilla meillä on omat kamppailumme"

Petri Hirvonen on uudesta haasteesta innoissaan.

- On hienoa päästä Jennan tasoisen urheilijan kanssa tekemään töitä. Muutama kuukausi on tätä muutosta nyt suunniteltu ja innolla odotan, että vuosi vaihtuu ja päästään oikeasti hommiin täydellä teholla.

Yhteistyökuvio sai alkunsa Laukkasen yhteydenotosta. Laukkasen valmentajanvaihdoksessa on myös luontaista jatkumoa, koska Piirainen on jättäytymässä sivuun valmennuspuuhista.

Uimari Jenna Laukkanen ja hänen uusi valmentajansa Petri Hirvonen istuvat altaan reunalla.
Petri Hirvonen näkee Pariisin olympialaiset 2024 isona tavoitteena Jenna Laukkasen uralle.Ville Honkonen / Yle

Laukkanen oli käynyt syksyllä pari kertaa tutustumassa Joensuun Uimaseuran toimintaan. Myös Hirvonen uskoo, että asuinpaikan muutos voi olla Laukkaselle tervetullut muutos.

- Tällainen muutos, jollaista ei aiemmin ole hänen urallaan ollut, on hyvä paikka käynnistellä ikään kuin kaikki uusiksi. Varmasti aloitellaan siitä, että opitaan tuntemaan paremmin, käydään läpi, miten hän on aiemmin harjoitellut, ja pohditaan, missä on ollut haasteita.

Vaikka vuonna 2021 arvokisoja on riittänyt, jatkuu arvokisaputki myös ensi vuonna. Kun Tokion olympialaiset siirtyivät koronapandemian vuoksi, lykkäytyivät puolestaan uinnin pitkän radan MM-kisat vuodella. Ne kisataan Japanin Fukuokassa toukokuussa 2022. Pidemmällä aikavälillä tähtäimessä ovat etenkin Pariisin olympialaiset 2024.

Kun Laukkanen on voittanut urallaan lyhyen radan EM-kisoista yhteensä kuusi mitalia, ovat MM- ja olympiatavoitteet uuden valmentajan mielestä luontaisia askeleita.

Hirvonen ei Laukkasen aiemmin kohtaamia haasteita pelkää.

- Kaikilla meillä on omat kamppailumme mielen ja kokonaisuuden hallinnan kanssa. Oma tapani valmentaa pohjautuu aika paljon siihen, että haluan olla mukana prosessissa ja tuntea oikeasti urheilijan ihmisenä. Asiantuntijoita hyödynnetään niillä osa-alueilla, joilla kaivataan lisätukea. Kokonaisvaltaisesti pyritään valmentamaan.

Lue lisää:

Uimarit urakoivat joulukuussa vielä lyhyen radan MM-kisat

Ida Hulkko jäi vain kaksi sadasosaa EM-mitalista - "Pettynyt olo"

Terveysongelmistaan rohkeasti puhunut Laura Lahtinen haluaa olla esikuvana nuorille uimareille - "Se on edelleen tabu"

Jenna Laukkanen ei saanut rikottua Tokion olympiarajaa: arvokisamenestyjä panostaa seuraavaksi omaan terveyteen

lundi 13 décembre 2021 08:30:08 Categories: YLE uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.