Ilta Sanoma

Viihdy kotona, vesimies.

Kuva: Shutterstock

Älä jää muiden varjoon, vaan uskalla tuoda omia ajatuksiasi esille tänään. Itsesi tai osaamisesi vähättely ei missään nimessä kannata.

On hyvä hetki tutustua uusiin maailmoihin ja laajentaa horisonttiasi. Joku kääntyy puoleesi kiinnostavan ehdotuksen kanssa. Haasteet tekevät sinulle hyvää.

Hetki on otollinen kotiin ja viihtymiseen liittyville projekteille. Satsaa perusteelliseen joulusiivoukseen tai investoi johonkin sellaiseen, josta olet haaveillut jo pitkään.

Pidä salaisuuden itselläsi. Saat tänään vain ikävää sotkua aikaan, jos puhut liian varhain pienen piirin tietoon tarkoitetusta asiasta. Älä ota riskejä, vaan vaikene oikeissa kohdissa.

Ihmissuhderintamalle on luvassa muutoksia. Mieti tarkkaan, mitä haluat tulevalta. Läheiselläsi on sinulle uutisia, jotka saavat sinut näkemään tilanteen uudessa valossa.

Yksinkertaisimmat ratkaisut voivat toimia nyt parhaiten. Onni on puolellasi tänään etenkin työasioissa. Pääset monissa asioissa eteenpäin yllättävän sutjakkaasti.

Pyydä epäröimättä palvelusta silloin, kun tarvitset sitä. Joku saattaa ihmetellä ja arvostella nyt valintojasi. Ota palaute vastaan ja ole valmis perustelemaan ratkaisujasi.

Hoida hyvinvointiisi liittyvä kysymysmerkki pois alta. Pääasia on, että pidä huolta itsestäsi myös kiireiden ja paineiden keskellä. Joku antaa sinulle hyvän vinkin.

Aikataulutus on tänään pääasia. Ole aikaisin liikkeellä ja suunnittele siirtosi huolellisesti. Täsmällisyys pelastaa sinut monelta harmilta.

Työrintamalle on luvassa jotain uutta ja kiinnostavaa. On hyvä hetki solmia kontakteja ja esittää toiveita. Onni on puolellasi kaikessa, mihin ryhdyt.

Sukulainen tai perheenjäsen kaipaa sinua nyt tuekseen. Ole valmis jättämään omat hommasi ja menemään hänen avukseen. Solidaarisuus on nyt pääasia.

Pidä silmällä rahanmenoa. Lahjaostoksilla innostuminen voi mennä liiallisuuksiin, ellet ole tarkkana. Joku kääntyy puoleesi käytännön apua kysyäkseen.

Lue lisää: Me Naisten viikkohoroskooppi - katso, mitä tähdet lupaavat sinulle 8.-14.12.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 08:00:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.