Ilta Sanoma

Omikron saattaa olla jo viikon päästä valtavirtaa Suomessakin.

Tuomas Aivelo arvioi, että omikrontapausten räjähdysmäinen nousu tullaan näkemään Suomessakin lähiaikoina.

Tuomas Aivelo arvioi, että omikrontapausten räjähdysmäinen nousu tullaan näkemään Suomessakin lähiaikoina. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva, Markku Ulander / Lehtikuva

Omikron leviää maailmalla valtavalla nopeudella. Esimerkiksi Britanniassa omikrontapausten määrä on tuplaantunut noin 2,5 päivän välein.

Lue lisää: WP: Omikronin leviämisen nopeudesta Euroopassa kovia tietoja

Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo Helsingin yliopistolta arvioi, että omikrontapausten räjähdysmäinen nousu tullaan näkemään Suomessakin lähiaikoina.

- Sinänsähän me tiedämme, että esimerkiksi Tanskassa kasvu on ollut todella nopeaa. Siellä ensimmäinen tapaus havaittiin kaksi viikkoa sitten lauantaina. Viimeisin data on torstailta, ja silloin jo 15 prosenttia uusista tapauksista oli omikronia. Suomi tulee tässä varmaan muutaman päivän myöhässä, kuten aikaisemminkin pandemia-aikana.

Suomen omikrontilanne ei ole tällä hetkellä tarkkaan tiedossa. Esimerkiksi Tanskassa ja Britanniassa, joissa dataa on enemmän, odotetaan Aivelon mukaan omikronin saavuttavan valtaviruksen aseman ehkä jo jouluna.

- Suomessa kyse on oikeastaan vain siitä, mitkä ne tapausmäärät ovat tällä hetkellä. Siitä riippuu, kuinka kauan siinä kestää, että olemme samalla tasolla. Kun nopeus on mitä on, epävarmuus on päivien luokkaa. Varmasti vuoden loppuun mennessä omikron on täälläkin valtavariantti. Jos se menee tutkimusanalyytikko Ilkka Rauvolan mallinnuksen mukaan, silloin ollaan jo viikon päästä sillä tasolla, että yli puolet on omikroneja.

Kun omikron vääjäämättä valtaa alaa, nousevat Aivelon mukaan sen mukana tartuntamäärät. Omikron leviää deltavarianttia helpommin, joten nykyiset rajoitukset eivät tehoa siihen yhtä tehokkaasti.

- Siinä vaiheessa kun yli puolet tapauksista on omikronia, rupeaa se näkymään tapausmäärissä. Tanskan mallinnuksessa 14. päivä joulukuuta mennään yli 50 prosentin, eli se siirtymä kymmenestä prosentista 50 prosenttiin kestää viikon. Kasvu on hyvin nopeaa.

Suomessa on paljon rokottamattomia ihmisiä, jotka eivät vielä ole sairastaneet koronatautia. Omikronaalto voi erityisesti tästä johtuen kuormittaa myös sairaaloita.

- Harvassa maassa on yhtä paljon sellaisia, jotka eivät ole saaneet tartuntaa eivätkä rokotusta kuin Suomessa, koska meillä on ollut niin vähän tartuntoja. He ovat joka tapauksessa kaikkein alttein porukka, joka määrittää, kuinka paljon sairaalahoitoon päätyy ihmisiä.

- Sikäli tietysti tilanne Suomessa on aika paha, koska nyt ollaan aika rajalla sen suhteen, kuinka paljon esimerkiksi tehohoito kestää muutenkaan lisää potilaita. Siinä mielessä tämä on hyvin huono vaihe omikronin alkaa valtaamaan alaa.

Epidemiatilanteen synkkenemiseen on Aivelon mukaan syytä varautua.

Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo.

Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Omikron leviää merkittävästi edeltäjiään helpommin muun muassa siksi, että se kiertää jopa kahdenkin rokotteen tuottamaa suojaa. Tästä johtuen tartunnalle alttiiden joukko on moninkertainen esimerkiksi deltavarianttiin verrattuna.

- Tähän mennessä kun uudet variantit ovat tulleet, ne ovat pääasiassa levinneet niillä, jotka eivät ole vielä saaneet rokotetta tai sairastaneet aiemmin koronavirusta. Tämä tarkoittaa, että se alttiiden porukka on jatkuvasti pienentynyt. Omikron kiertää brittitutkimusten mukaan selvästi kahdenkin rokotuksen tuottamaa suojaa. Ehkä se ei aiheuta niin paljon vakavaa tautia rokotetuissa, mutta ainakin se pystyy aiheuttamaan tartunnan.

Koska variantti voi tartuttaa tehokkaasti myös rokotettuja tai taudin aiemmin sairastaneita, on omikrontaudin vakavuutta vaikea arvioida. Monet tartunnan saaneista ovat siis deltaan verrattuna sellaisia, joilla on rokotteiden tai aikaisemman tartunnan tuoma suoja.

Tilanteen vakavuus riippuu nyt siitä, kuinka hyvän suojan koronarokotteet antavat omikronin aiheuttamaa vakavaa tautimuotoa vastaan.

- Tutkijoilla on vahva luottamus, että suoja on merkittävä, mutta koska alttiita ihmisiä on paljon, pienetkin heikennykset siinä saattavat vaikeuttaa tilannetta merkittävästi. Siinä tanssitaan sen välillä, onko tilanne katastrofaalinen vai onko se hoidettavissa.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 00:39:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.