Koronavirus SARS-CoV-2 aloitti maailmanvalloituksensa Kiinan Wuhanista kaksi vuotta sitten joulukuussa 2019. Se julistettiin pandemiaksi maaliskuussa 2020.

Kahden poikkeuksellisen vuoden jälkeen tekee mieli tehdä muutama kysymys: Koska tämä oikein loppuu? Ja millä tavalla? Olemmeko oppineet pandemiasta mitään ja kuinka se on vaikuttanut meihin? Kysyimme aiheesta evoluutiobiologilta, epidemiahistorioitsijalta ja kansainvälisen terveyspolitiikan asiantuntijalta.

Rokotuskattavuus ja tartuntojen määrä lopun alkua

Virusten elinkaarta tutkinut evoluutiobiologi ja tutkijatohtori Tuomas Aivelo antaa edes hieman lohdullisen arvion pandemian kestosta. Parisen vuotta vielä, ehkä.

- Jos ajatellaan samanlaisia pandemioita, lähimmäksi tulevat influenssapandemiat, joista tunnetaan, millä lailla ne ovat kehittyneet. Koska tämäkin on hengitystievirus, oletettavati sen kaari on samanlainen.

Aivelo kertoo pandemian määriteltävän siten, että on paljon ihmisiä, joilla ei ole immuniteettia ja joiden joukossa tauti voi levitä mihin tahansa aikaan vuodesta. Se tarkoittaa, että tulee erilaisia aaltoja eri aikoihin eri puolilla maailmaa. Kausivaihtelun merkitys on pieni.

- Yleensä pandemia kestää 2-4 vuotta influenssatapauksessa. Se päättyy, kun riittävän moni on sairastanut riittävän monta kertaa taudin. Silloin virus siirtyy kausittain tautia aiheuttavaksi, kuten kausi-influenssaksi.

Aivelon mukaan Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja useissa kehittynessä teollisuusmaissa rokotuskattavuus covid-19:ää vastaan alkaa olla niin korkea, että aletaan kolkutella pandemian päättymisen aikaa. Aivelo arvelee myös, että eteläisellä pallonpuoliskolla niin moni on jo saanut tartunnan, että tilanne alkaa olla sama.

Omikronmuunnos on taas uusi pala palapelissä

Viruksen muuntuminen, kuten uusi omikronmuunnos, voi tosin pitkittää pandemiaa. Tauti jää jylläämään muodossa tai toisessa.

- Voidaan ajatella sellainen tilanne, että omikronmuunnos aiheuttaa tartunnan, mutta ei välttämättä vakavaa tautia, niin kyllähän se tavallaan työntää pandemian päättymistä, eli tunnelin päätä kauemmaksi.

Maailmaa ovat koetelleet pandemiat eri vuosisadoilla ja ne ovat olleet tuhoisia ja pitkäkestoisia. Ero niiden ja nykypandemian torjunnassa on suuri. Aivelo ottaa esimerkiksi tehokkaan seurannan.

- Se on johtanut siihen, että olemme pystyneet hidastamaan huomattavasti leviämistä ja toisaalta on suljettu teitä viruksen leviämiseltä, kun olemme rajoittaneet ihmisten välisiä kontakteja enemmän kuin muissa pandemioissa.

- Virus ei ehkä ole kauhean erikoinen, mutta se, miten yhteiskunta pystyy estämään sen leviämistä, on ennennäkemätöntä.

Pientä pessimismiä on havaittavissa Aivelon joulukuun alun blogikirjoituksessa, jossa hän käsittelee omikronin tuomaa haastetta.

- Tiedämme enemmän kuin koskaan aiemmin tämän pandemian aikana, mutta samalla laajojen päätelmien tekeminen on koko ajan vaikeampaa. Palapelin rakentaminen vaikeutuu, kun paloja on enemmän, Aivelo kirjoittaa.

Huoli läheisistä yhdistää historian pandemioihin

Entä millainen koronapandemia on verrattuna historian aiempiin vitsauksiin?

Epidemioiden torjunnan historiaa väitöskirjassaan tutkiva Elina Maaniitty kertoo entisaikojen kulkutautien olleen rajuja: niihin kuoli suhteellisesti valtavasti väkeä.

Eroa nykypandemiaan on myös siinä, että aiempina vuosisatoina oli helpompi ajatella sairauksien olevan Jumalan rangaistus. Koska lääketiede ei ollut nykyisen kaltaista, joutui sairastumisen seurauksien kanssa usein elämään loppuelämänsä. Nyt oletuksena on yleensä, että taudeista paranee täysin.

Maaniitty löytää yhtäläisyyksiäkin:

- Voimakas pelko, huoli läheisistä, epävarmuus ja eristyksen henkinen raskaus ovat aika muuttumattomia tunteita.

- Covid-19:ssä tietysti on ollut pelottavaa se, että aluksi ei tiedetty, mistä on kyse. Eikä ollut lääkkeitä eikä rokotteita, niin silloihan se on tosi pelottava.

Pandemian perustorjunta nykyään ei ole historioitsijan mielestä kovin erilaista: jos pitää ehkäistä taudin leviäminen, pitää estää ihmisten liikkumista.

Aikaisemminkin hallitsijat ovat päättäneet asioista. He ovat antaneet ohjauskirjeitä, hätälakeja, karanteeneja ja ulkonaliikkumiskieltoja, Maaniitty listaa. Lisäksi on pohdittu, milloin ja keiltä voidaan sulkea rajat, mikä on riittävän paha tilanne ja keitä säännöt koskevat.

- Voidaanko esimerkiksi tartunnan saaneita ja altistuneita teljetä koteihinsa ja onko se moraalisesti hyväksyttävää? Ja milloin voidaan kieltää laivoja saapumasta satamaan? Maanitty luettelee aikaisempienkin pandemioiden pohdintaa.

Talous on ollut aikaisemminkin suuri tekijä. Maaniitty muistuttaa, että tietyt asiat ovat ajaneet kaiken yli, on ollut pakko priorisoida. Esimerkiksi sodat ovat löyhentäneet rajoituksia ja sodat taas linkittyvät taloudellisiin intresseihin.

- Yhteistä entisissä ja nykyisissä pandemioissa on, että eniten kärsivät ne, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Tämä tekee tilanteesta vaikean ihan kaikille. Nytkin se näkyy valtioiden sisällä esimerkiksi siinä, että tehdään erilaisia töitä, joissa altistutaan enemmän, mutta taloudellisista syistä sille ei voi mitään. Ja globaalisti rokotteiden saatavuus on tosi iso kysymys, joka taas pitkittää pandemiaa ihan kaikille.

Seurauksia on ollut vaikea ennustaa

Kriisien seurauksia on Maaniityn mukaan ollut erittäin vaikea ennustaa.

- Esimerkiksi yksinkertaistettu käsitys, että musta surma jätti henkiinjääneille enemmän resursseja ja synnytti renessanssin, ei pidä sellaisenaan paikkaansa. Se unohtaa sekä ihmisten henkisen kärsimyksen seuraukset että sen, että valtavasta työvoiman menetyksestä seurasi myös taloudellisia ongelmia.

Raskaita henkisiä kärsimyksiä ja niiden yhteiskunnallisia pitkän ajan seurauksia ei saisi aliarvioida, Maaniitty muistuttaa.

- Kriiseistä voi olla tosi ristiriitaisiakin seurauksia. Korostaisin, että eriarvoisuus kriisin aikana ja sen jälkeen ovat sellaisia, joihin tulisi kiinnittää huomiota paljon enemmän.

Maaniityn mukaan monen menneen kriisin kohdalla nähdään, että ne johtaisivat itsekkyyteen: ihmiset hylkäävät läheisiään, koska pelkäävät tautia ja yrittävät paeta todella nopeasti. Samasta lähdemateriaalista löytyy kuitenkin jopa yhteisöllisyyden kasvua. Ihmiset ovat valmiita uhraamaan paljon, ja esimerkiksi jälleenrakennuksen aika on voinut olla hyvin toiveikasta.

- Populaarikulttuurissa, esimerkiksi dystopiaelokuvissa, joissa ihmiset alkavat hyvin itsekkäiksi, on narratiivi, joka myy hyvin, mutta se ei ole ollenkaan se ainoa.

Pitäisi oppia varautumaan yllätyksiin

Sanotaan, että kärsimys jalostaa. Olemmeko siis oppineet jotain myös koronapandemiasta?

Tampereen yliopiston kansainvälisen terveyspolitiikan professorin Meri Koivusalon mukaan koronapandemia on opettanut, että yhteiskunnassa ja terveydenhoidossa pitää olla valmistautunut yllätyksiin ja vaihtamaan suuntaa.

- Covid yllätti siinä, että se ei käyttäytynytkään influenssa epidemian tavoin. Pandemiatoimet ovat nojanneet oletukseen influenssapandemiasta. Uusien varianttien myötä myös covid-pandemia voi muuttua hitaasti lähemmäksi influenssaa. Mutta etenkin alkuvaiheessa se ei edennyt samalla tavalla. Se eteni ryppäissä, eikä ollut yhtä tarttuva.

Koivusalo toteaa, että rajoitustoimet kuitenkin onnistuivat rajaamaan epidemiaa paremmin kuin mitä influenssan osalta olisi odotettu.

Koivusalon mukaan pandemian opetus on se, että pitäisi olla valmius tehdä toisin. Epidemia voi tulla yllättäen ja silloin pitäisi olla kapasiteettia toimia. Euroopassakin luotettiin siihen, että terveydenhuollon kapasiteetti riittää, mutta sitä ei ollutkaan riittävästi pitkäaikaisiin potilaisiin ja useiden vuorokausien teho-osastojaksoihin.

- Osaamista pitäisi myös laajentaa, jotta ollaan valmiimpia kohtaamaan odottamatonta, sillä seuraava pandemia voi olla aivan erilainen kuin tämä nykyinen.

Koivusalo mainitsee esimerkkinä lääkärien pandemiakokemuksen, joka influenssan ohella on ollut lähinnä HIV/AIDS:in torjunnasta. Korona on kuitenkin aivan erilainen sairaus. Hänestä myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen roolia pitäisi vahvistaa tartuntatautien torjunnassa. Nyt THL tarjoaa asiantuntija-apua ja tutkimusta, mutta tukea perusterveydenhuollon kontrollitoimille tulisi myös vahvistaa.

- Meidän visiomme koronapandemian hoidosta on helposti teho-osasto sairaalassa. Mutta jos ajatellaan ketkä tekevät perustyötä kontrollin kanssa ja sen kanssa tulevatko ihmiset rokotettaviksi, niin siinä perusterveydenhuolto on hyvin tärkeä.

Pandemia paljastaa yhteiskunnan jakolinjoja

Talousedut ovat vetäneet eri suuntaan kuin kansanterveys ja rokotuspassikeskusteluun ovat ilmestyneet myös viittaukset ihmisoikeuksista. Jakaako pandemia yhteiskuntia?

Koivusalon mukaan pandemia pikemminkin paljastaa jakolinjoja ja katvealueita.

- On paljastunut muun muassa, että Suomessa on ihan hirveästi keikkatyöläisiä rakennuksilla ja maaseudulla ja monissa muissa töissä. Se on hiljainen porukka, joka ei näy, mutta tuli esille tartuntaryppäiden kautta.

Pandemia on myös ravistanut työelämää ja saanut ihmiset ajattelemaan, mitä oikeastaan itse haluaa, Koivusalo pohtii.

- Talouden merkitys on noussut viime vuosikymmeninä ja työelämä on ottanut yhä tiukemman otteen ihmisistä paitsi kansainvälisesti myös Suomessa. Odotusten vastaisesti Yhdysvalloissa ihmiset ovat alkaneet vaihtaa työpaikkaa. Muutos voi osoittautua laajaksi.

Koivusalon mukaan pandemia on tuonut myös etätyön vahvemmaksi osaksi tulevaisuutta. Etätyö voi heijastua myös alustatyön laajentumisessa ja uudenlaisessa ulkoistamisessa, jossa jotkut fyysiset työpaikat katoavat, eikä ole enää välttämättä omaa yhtä työtä, vaan tehdään erilaisia palveluja eri alustoille.

Käsitys kokonaisesta valtioistakin voi muuttua

Koivusalo mainitsee Harvardin poliittisen taloustieteen professorin Dani Rodrikin huomion siitä, että pandemian torjunnassa valtiot ovat tulleet "ääreisiksi" versioiksi itsestään.

Yksi esimerkki on Ruotsi, jossa raportoitiin paljon koronaan liittyviä kuolemia pandemian alussa. Monet pitivät Ruotsin toimia hyvinä, koska taloudellista toimintaa etenkin alkuvaiheessa rajattiin vähän ja rajat pysyivät auki. Mutta monille Ruotsi näyttäytyi myös yhtäkkiä kylmänä yhteiskuntana.

- Toisaalta Ruotsin viesti on ollut myös se, että kaikkea ei voi pitää jatkuvasti kiinni. Jos ei tiedetä kuinka kauan pandemia kestää, pitää luoda sellainen systeemi, joka kestää pidempään. Ruotsi on kyllä myös muuttanut toimiaan ja reagoinut tilanteeseen pandemian aikana.

Koivusalo pohtii, voisiko ihmisten motivaation kannalta ajoittainen hellittäminenkin olla tärkeää.

- Jos yhteiskunnan toimintoja joudutaan rajoittamaan pitkään, voi auttaa, jos siinäkin on löysempiä vaiheita. Ihmiset näkevät, että tämä ei ehkä kestäkään ikuisesti, vaan toimet suhteutuvat tauti- ja rokotustilanteeseen ja että tiedon kertyessä haetaan myös uusia toimintatapoja.

Kriisinkestävyyden kannalta on ollut haastavaa, että yhteiset tilaisuudet ja yhteiset toiminnat ovat katkenneet. Se on kohdellut myös hyvin eri tavoin erilaisia elinkeinoja.

- Kriiseissä yhteinen tekeminen ja yhdessä oleminen vahvistavat yleensä ihmisten mahdollisuuksia. Tässä taas kaikkien on pitänyt olla erillisinä. Se syö kestokykyä - varsinkin nuorilla.

Lue myös:

Ylen ajantasainen koronaseuranta

Tutkimus: Jo ihmiskunnan ensimmäinen pandemia 1 500 vuotta sitten vaati poikkeuksellisia lakeja