Ilta Sanoma

Ensi vuoden alussa julkaistavassa erikoisjaksossa Harry Potter -tähdet muistelevat rakastetun elokuvasarjan kuvauksia.

Harry Potter -elokuvien tähdet viettivät Lontoossa sijaitsevalla studiolla lähes koko lapsuutensa ja nuoruutensa.

Harry Potter -elokuvien tähdet viettivät Lontoossa sijaitsevalla studiolla lähes koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Kuva: IMP Features / IMP Features / MVPhotos, Zuma/MVPhotos

Ensimmäisen Harry Potter -elokuvan ensi-illasta tuli kuluneeksi marraskuussa 20 vuotta. Tuon virstanpylvään kunniaksi rakastetun elokuvasarjan näyttelijät palaavat ensi vuonna takaisin Tylypahkaan.

Uudenvuodenpäivänä 2022 julkaistavassa Harry Potter 20th Anniversary: Return to Hogwarts -erikoisjaksossa näyttelijät muistelevat elokuvien kuvauksia. Fanit ovat odottaneet kyseistä jaksoa jo pitkään, ja tällä viikolla he vihdoin saivat ensi silmäykset tulevasta.

Suoratoistopalvelu HBO Max nimittäin julkaisi tuoreen otoksen elokuvan tähtitriosta. Kuvassa Harry Potteria näytellyt Daniel Radcliffe, Hermione Grangeria esittänyt Emma Watson ja Ron Weasleyta esittänyt Rupert Grint istuvat kotoisissa tunnelmissa Rohkelikon oleskeluhuoneessa.

Rohkelikon oleskeluhuone on tullut vuosien varrella tutuksi Rupert Grintille (vas.), Emma Watsonille ja Daniel Radcliffelle.

Rohkelikon oleskeluhuone on tullut vuosien varrella tutuksi Rupert Grintille (vas.), Emma Watsonille ja Daniel Radcliffelle. Kuva: IMP Features / IMP Features / MVPhotos

Daniel Radcliffe (vas.), Rupert Grint ja Emma Watson Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvassa vuonna 2001.

Daniel Radcliffe (vas.), Rupert Grint ja Emma Watson Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvassa vuonna 2001. Kuva: Zuma/MVPhotos

HBO Max on jakanut samaisen otoksen myös omalla Instagram-tilillään, jossa kuvan yhteyteen on kirjoitettu teksti:

- Kuin he eivät olisi koskaan lähteneet.

Otos ei jäänyt elokuvasarjan faneilta huomaamatta, sillä julkaisun kommenttikenttä täyttyi nopeasti toinen toistaan kauniimmista viesteistä.

- Itken onnesta koko jakson ajan, eräs fani kirjoitti.

- Tämä saa minut niin tunteelliseksi, toinen jatkoi.

Aiemmin tällä viikolla julkaistiin myös erikoisjakson ensimmäinen traileri, jossa nähdään vilauksia elokuvien näyttelijöistä. Trailerissa pilkahtavat Robbie Coltrane (Hagrid), Mark Williams (Arthur Weasley) ja Matthew Lewis (Neville Longbottom).

Edellä mainitun kolmikon ja elokuvan päätähtien lisäksi jaksossa nähdään myös Helena Bonham Carter (Bellatrix Lestrange), Ralph Fiennes (Voldemort), Bonnie Wright (Ginny Weasley), Gary Oldman (Sirius Musta), Tom Felton (Draco Malfoy) ja suuri joukko muita näyttelijöitä.

Yhdysvaltalaislehti Peoplen mukaan kirjailija J. K. Rowling ei ole mukana erikoisjakson tekemisessä, mutta hänet nähdään jaksossa arkistopätkissä.

Katso erikoisjakson ensimmäinen traileri alapuolelta:

Ilta Sanoma
dimanche 12 décembre 2021 14:17:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.