Ilta Sanoma

Ensimmäisellä koronatauon jälkeisellä vuorolla Pietariin on alle 40 matkustajaa. IS:n toimittajan lippua ei jostain syystä löytynyt junan tietokannasta.

Irina Pulkkinen huiskutti Allegron ikkunasta Helsingin rautatieasemalla. Ensimmäinen junavuoro lähti pitkän koronatauon jälkeen sunnuntaiaamuna 12. joulukuuta kohti Pietaria.

Irina Pulkkinen huiskutti Allegron ikkunasta Helsingin rautatieasemalla. Ensimmäinen junavuoro lähti pitkän koronatauon jälkeen sunnuntaiaamuna 12. joulukuuta kohti Pietaria. Kuva: Arja Paananen / IS

Ensimmäinen korona-ajan Allegro-juna lähti Helsingin rautatieasemalta sunnuntaina kello 09.57 ilman suuria seremonioita ja fanfaareja.

Kyytiin lähteneille matkustajille hetki oli kuitenkin tärkeä ja hartaasti odotettu. Allegron liikennöinti keskeytettiin maaliskuussa 2020, kun koronapandemia alkoi levitä.

-?Tätä on ollut ikävä. Olen odottanut tätä hetkeä liki kaksi vuotta, Irina Pulkkinen kertoi.

- En ole käynyt koko korona-aikana Pietarissa, mutta nyt pääsen sinne hoitamaan muutamaksi päiväksi asioita, Suomessa pysyvästi asuva Pulkkinen iloitsi.

Pulkkinen oli varustautunut asianmukaisesti kasvomaskilla, ja niin olivat tunnollisesti myös muut junan matkustajat. Kun lähdettiin liikkeelle, konduktöörit mittasivat kaikilta ruumiinlämmön etämittarilla.

Ensimmäiseen Allegroon nousi vajaat 40 matkustajaa. Jatkossa päivittäisiä vuoroja kulkee Pietarin ja Helsingin välillä kaksi suuntaansa.

Ensimmäiseen Allegroon nousi vajaat 40 matkustajaa. Jatkossa päivittäisiä vuoroja kulkee Pietarin ja Helsingin välillä kaksi suuntaansa. Kuva: Arja Paananen

Konduktöörit Jevgeni Mazurov ja Vasili Morozov kertoivat matkustajien tavoin odottaneensa kovasti Allegron paluuta liikenteeseen.

-?Olemme kaivanneet tätä, ja on ollut ikävä myös suomalaisia kollegoitamme, Mazurov kertoi.

Mazurovin mukaan ensimmäisellä vuorolla on hieman alle 40 matkustajaa.

-?Rajoitukset vaikuttavat toistaiseksi niin, että läheskään kaikki halukkaat eivät pääse matkaan. Meille on tullut kyselyitä esimeriksi Viron passin omaavilta ihmisiltä, mutta toistaiseksi he eivät voi matkustaa Allegrolla, konduktöörit kertoivat.

Allegron konduktöörit Jevgeni Mazurov ja Vasili Morozov tarkistavat passeja ensimmäisellä korona-ajan junavuorolla 12.12.2021.

Allegron konduktöörit Jevgeni Mazurov ja Vasili Morozov tarkistavat passeja ensimmäisellä korona-ajan junavuorolla 12.12.2021. Kuva: Arja Paananen

Kun juna lähti liikkeelle ja tuli lippujen sekä passien tarkistuksen aika, kävi ilmi, että esimerkiksi IS:n toimittajan lippu ei ollut jostain syystä tallentunut junan järjestelmään.

Mazurov ja hänen kollegansa Vasili Morozov yrittivät pitkään skannata lipun QR-koodia, mutta lopulta lipun tietojen syöttäminen järjestelmään onnistui manuaalisesti numerokoodin avulla. Tietojen on oltava etukäteen järjestelmässä Venäjän viranomaisia varten, sillä lipun mukana he saavat etukäteen myös passitiedot.

Konduktöörit jakoivat matkustajille myös Venäjän viranomaisten vaatiman terveystietolomakkeen, joka on täytettävä ennen rajaa tavallisen maahantulo­kaavakkeen lisäksi. Lomakkeessa kysytään muun muassa PCR-testin tulosta ja osoitetta, missä henkilö aikoo oleskella Venäjällä.

Helsigin rautatieasemalla ei järjestetty mitään seremonioita Allegron uudelleenaloittamisen vuoksi. Venäläiset konduktöörit kertoivat kaivanneensa suomalaisia kollegojaan koronatauon aikana.

Helsigin rautatieasemalla ei järjestetty mitään seremonioita Allegron uudelleenaloittamisen vuoksi. Venäläiset konduktöörit kertoivat kaivanneensa suomalaisia kollegojaan koronatauon aikana. Kuva: Arja Paananen

Allegro-junalla matkustaminen on toistaiseksi sallittua vain joko Suomen tai Venäjän kansalaisille tai näiden maiden kaksoiskansalaisille.

Suomesta Venäjälle päin matkustavalla henkilöllä on oltava alla 48 tuntia sitten otettu negatiivinen PCR-todistus, mikäli hänellä ei ole venäläistä koronarokotetta. Venäjä kiristi PCR-testin aikavaatimuksia vastikään, joten aiemman käytännön mukainen 72 tunnin aikaraja ei ole enää voimassa.

Venäjältä Suomeen saapuvilta vaaditaan niin ikään negatiivinen koronatodistus, todistus sairastetusta koronataudista tai EU:n koronatodistus.

Tavallinen turistiliikenne Venäjältä Suomeen ei ole vielä mahdollista Allegrolla. Matkustaminen Suomeen on sallittu tietyille erityisryhmille, kuten kaksoiskansalaisille, Suomessa kiinteistön omistaville henkilöille, työn vuoksi matkustaville tai Suomessa opiskeleville.

Ilta Sanoma
dimanche 12 décembre 2021 13:35:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.