Valtteri Bottaksen mielenterveys oli vaakalaudalla ja suhde ruokaan sairas. Harva tietää, millaista kärsimyspolkua suomalainen on noussut yhdeksi" /> Valtteri Bottaksen mielenterveys oli vaakalaudalla ja suhde ruokaan sairas. Harva tietää, millaista kärsimyspolkua suomalainen on noussut yhdeksi" />

YLE


Valtteri Bottas juhlii todennäköisesti sunnuntain F1-kisan jälkeen Abu Dhabissa Mercedeksen kanssa viidettä perättäistä valmistajien maailmanmestaruutta. Saavutus on suomalaiskuljettajalle uskomaton.

Bottaksen lisäksi tallimestaruuden osallisia suomalaisista ovat olleet Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen ja Mika Salo. Häkkisen McLaren voitti valmistajien tittelin suomalaisen ensimmäisellä mestaruuskaudella 1998. Räikkönen ja Ferrari juhlivat 2007 ja 2008. Salo tuurasi Michael Schumacheria kuudessa kisassa Ferrarin valmistajien mestaruuskaudella 1999.

Viidestä valmistajien tittelistä huolimatta Bottas, 32, on saanut koko Mercedes-uransa ajan karmean määrän rapaa otteistaan. Totuus onkin, ettei Bottas ole pystynyt haastamaan brittitallin johtotähteä mestaruustaistossa kertaakaan toden teolla, ja Lewis Hamilton on voittanut mestaruuden jokaisella Bottaksen Mercedes-kaudella. Kun henkilökohtainen mestaruus on karannut, ovat Bottaksen otteet loppukausilla ailahdelleet rajustikin.

Bottaksen sijoitukset MM-sarjassa viidellä Mercedes-kaudella ovat kolmas, viides, toinen, toinen, kolmas.

Joka tapauksessa Bottas on kantanut kakkoskuskin tehtävänsä Mercedeksellä ehdottoman suoraselkäisesti. Värikkään Saudi-Arabian kisaviikonlopun aikana viikko sitten Hamilton innostui kehumaan Bottasta "lajihistorian parhaaksi tallikaveriksi".

Valtteri Bottaksella ja Lewis Hamiltonilla oli hymy herkässä aika-ajojen jälkeen.
Lewis Hamilton on ylistänyt yhteistyötä Bottaksen kanssa ja kehunut esimerkiksi kaksikon avointa kommunikaatiota tallin kehittymisen eteen.All Over Press

Saudi-Arabiassa Bottas nousi upeasti maalisuoralla kisan kolmanneksi ohi Esteban Oconin. Kisasuoritus oli viimeisiä kisoja Mercedeksellä ajavalta nastolalaiselta räväkkä, mutta erityisesti Bottas on viime aikoina räväyttänyt kisaratojen ulkopuolella.

Miehellä, joka ei ole aiemmin viihtynyt kirkkaissa valoissa paitsi autossa istuessaan, on yhtäkkiä oma Suoraa puhetta minusta -podcast Suplassa, hän on vieraillut Urheilucastissa ja jopa antanut Me Naisille ensimmäisen yhteishaastattelun yhdessä kumppaninsa, olympiapyöräilijä Tiffany Cromwellin kanssa.

Kun kolmivuotinen sopimus Alfa Romeon kanssa on solmittu ja tulevaisuuden kuviot selvillä, ei Bottas ole kierrellyt sitä, kuinka helpottunut hän on. Kun Mercedeksellä sopimuksia on jaeltu vuosi kerrallaan, ja suomalaisen on pitänyt joka vuosi uudelleen ja uudelleen todistaa arvonsa, on se ollut äärimmäisen kuluttavaa. Urheilucastin jaksossa Bottakselta kysyttiin, kuinka paljon kyrsii päästää Hamilton tallimääräyksellä ohi.

- No arvaa!

Bottakselta on toki vuosien varrella, varsinkin uusien kausien kynnyksellä, nähty erilaisia ulostuloja. On puhuttu milloin Pahasta Bottaksesta ja milloin Bottas 2.0:sta.

"To whom it may concern.... Fuck you!"

Helsingin Sanomien haastattelussa 2019 Bottas hieman raotti yksityiselämänsä verhoa, kertoi sumuisista vuosistaan ja kuinka pulloonkin on joskus tullut tartuttua.

Valtteri Bottas t-paidassa, jossa lukee
Valtteri Bottas lähetti ytimekkään viestin kriitikoille voitettuaan Australian GP:n kauden alussa 2019. Siitähän painettiin sitten paitojakin.Getty Images

Alfa Romeo -sopimuksen myötä aiempaa vapautuneempi Bottas vaikuttaa päättäneen, että nyt hän on valmis kertomaan ihmisille, kuka on Valtteri Bottas. Paha Bottas ja Bottas 2.0 olivat epäaitoja julkisuustempauksia.

Ja hyvä niin, sillä harva kuitenkaan tietää, millaista kärsimyspolkua Bottas on noussut yhdeksi maailman parhaista kilpa-ajajista - ja se on ollut Bottaksen tuoreiden ulostulojen sykäyttävintä antia.

Bottas kisasi Williamsilla 2013-16 ennen siirtymistä Mercedekselle. F1-maailma on sellainen sirkus, että yksi tärkeimmistä ominaisuuksista näin ulkoapäin katsottuna lienee rentoutumisen taito ja tasapainon säilyttäminen. Sen Bottas on oppinut kantapään kautta.

Valtteri Bottas ja Tiffany Cromwell kävelevivät Yhdysvaltain osakilpailun yhteydessä varikolla 23. lokakuuta 2021.
Tiffany Cromwell on nähty usein kannustamassa Valtteri Bottasta F1-kisoissa. Kuva Yhdysvaltain osakilpailusta lokakuulta.All Over Press

Kaudella 2014 Bottas juoksi täysillä tiiliseinään. Vielä silloin kuskien painolla oli suurempi merkitys. Laihduttamalla sadasosa ajasta pois per kierros, silläkin on merkitystä. Bottas tarkkaili painoaan pakkomielteisesti.

- Mulla oli treeniohjelmassa 1,5 tunnin lenkki. Kävin sen vetämässä. Tulin himaan, heitin sykemittarit ja urheilukellot pois, ettei valmentaja näe netistä, ja lähdin vetämään saman lenkin salaa. Vedin salaa treenejä, koska luulin, että se on hyväksi minulle, Bottas kertoi esimerkin podcastinsa ensimmäisessä jaksossa.

Tiiliseinä aiheutti ensiksi fyysisiä ja sitten henkisiä ongelmia. Ylirasitustila yhdistettynä esimerkiksi jatkuvaan matkusteluun, valmistautumiseen ja kisaamiseen oli liikaa.

- Oltiin matkalla. Silloin tyttöystävä sanoi, että "toivottavasti menee lento hyvin". Sanoin siihen, että "jos se putoaa, niin mitäs sitten". Alkoi tulla ajatuksia, ettei millään ollut mitään väliä. Kuolemasta puhuminen ei hetkauttanut millään tavalla.

- Valtterin tilanne oli kriittinen urheilijan näkökulmasta. Painonhallintaongelmia, terveysongelmia. Ajatusmalli ruoan ja treenamisen suhteen oli vähän sairas, kuvaa pitkään Bottaksen tuntenut ja hänen valmentajana 2015 aloittanut Antti Vierula podcastissa.

Bottaksen toipuminen vei kaksi vuotta - ja sitten hän siirtyi formuloita dominoivaan Mercedeksen talliin. Kyllähän se kertoo, miten kovapäisestä kuskista lopulta on kyse.

Valtteri Bottas otti uransa ensimmäisen F1-voiton Venäjällä alkukaudesta 2017.
Valtteri Bottas otti uransa ensimmäisen F1-voiton Venäjällä alkukaudesta 2017.Ullstein Bild / Getty Images

Ilta-Sanomille Bottas kertoi julkitulojensa syyksi, että hän on jatkossa ainoa F1-kuski Suomesta, joten hänen mielestään kansalla on oikeus tuntea hänet paremmin.

Vaikka Bottas pysyisi mieluiten näkymättömissä, ei se F1-urheilijalle ole mahdollista. Kimi Räikkösiä voi olla vain yksi. Sitä paitsi viime vuosina Räikkönenkin on esitellyt esimerkiksi perhe-elämäänsä auliisti sosiaalisessa mediassa. Ja kirjoitettiinhan huiman uransa päättävästä Räikkösestä kirjakin jo uran aikana.

Olivat Bottaksen perimmäiset syyt puskista tulleelle avoimuudelleen mitkä tahansa, on kansa saanut jo melko poikkeuksellisen näkymän yhden kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen ajatusmaailmaan.

Ainakin minä seuraan jatkossa Bottaksen uraa uusin silmin. Siis pelkästään positiivisessa mielessä. Ei urheilijaan samaistu tai hänestä innostu vain siksi, että hän sattuu olemaan kotoisin samasta maasta.

Lue lisää:

Kimi Räikkösestä muodostui myytti, joka onkin valetta - edes F1:n pahin kontrollifriikki ei pystynyt muuttamaan suomalaisen luonnetta

Mercedes-aika päättyy, Bottakselle jäi ristiriitaiset fiilikset - "Kaikki keskittyminen on siinä, että saamme molemmat tittelit"

Tällainen on Valtteri Bottaksen uusi tallikaveri - työpaikkansa menettänyt kuljettaja vihjaa, että kiinalainen sai pestinsä rahalla

Näiden kolmen asian takia Bottas voitti yli vuoden tauon jälkeen - F1-asiantuntija uskoo, että Hamiltonin ärähdys johtaa jälkipyykkiin

Valtteri Bottas avasi Alfa Romeo -valintaansa - ei jutellut lainkaan Kimi Räikkösen kanssa

Mercedes vahvisti pitkään huhutun tiedon: superlupaus Russell korvaa Bottaksen ensi kaudella

Nyt se on varmaa: Valtteri Bottas siirtyy Alfa Romeolle monivuotisella sopimuksella - tutulta tiimipomolta vuolaat kehut

dimanche 12 décembre 2021 11:00:09 Categories: Formula 1 YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.