Sen piti olla Suomen ilta. Yli 12 000 katsojaa todistamassa Helsingin Areenassa, kuinka Suomi rynnii kolmanteen peräkkäiseen salibandyn miesten MM-kultaan kotiyleisön edessä.

Kultaa oli kotiyleisön edessä juhlittu edellisenkin kerran, 11 vuotta sitten.

Tänä vuonna Suomi oli jälleen kulkenut turnauksessa voitosta voittoon: Ruotsikin oli kaatunut alkusarjassa 3-7. Hallitseva maailmanmestari lähti MM-finaaliin jos ei ylivoimaisena suosikkina, niin ennakkosuosikkina ainakin.

Kysymysmerkkejä ilmassa ei juuri leijunut, ellei sellaiseksi lasketa aloittavaa maalivahtia. Flunssan oireista kärsinyt Lassi Toriseva huilasi MM-välierän, mutta sai toivuttuaan ja negatiivisen testituloksen myötä palata tolppien väliin.

Itseluottamus näkyi myös Helsingin areenan käytävillä. Moni oli suunnistanut hyytävässä jääsateessa Ilmalaan aivan varmana siitä, että reilut he saisivat kolme ja puoli tuntia myöhemmin todistaa jotain historiallista.

Historiallinen ilta ansaitsi tilaisuutta kunnioittavat varusteet: moni oli kaivanut pitkästä aikaa kaapin perukoilta sinivalkoisen peruukin. Sellaisen samanlaisen, joita on ennen koronapandemiaa tavattu nähdä yleensä tässä hallissa marraskuussa ja toisinaan myös keväisin. Vappu oli saapunut keskelle pimeintä vuodenaikaa.

Pelipaidat mahtuivat kuitenkin kätevästi toppatakin alle. Niiden selkää eivät koristaneet Selänteen, Koivun tai Granlundin nimet, vaan Kivilehdon, Kotilaisen ja Salon.

Myös sinikeltaista näkyi hallin käytävillä yllättävän paljon: kalastajahatuissa, peruukeissa, ruseteissa, aurinkolaseissa, hiuspannoissa - niin ja glitter-silintereissä. Tyylikkyys, siitähän ruotsalaiset tunnetaan.

Jos jalkapallo- tai jääkiekkokatsomossa joutuu joskus todistamaan kärhämiä, täällä kannustusjuomia kumottiin ainakin ennen ottelua sulassa sovussa. Sosiaaliseen mediaan haalittiin muistoksi kuvia, kun hyväntahtoiset naljailut lensivät puolin ja toisin. Ruotsin päätykatsomoon oli eksynyt muutama Suomen lippukin, ja siellä ne saivat myös rauhassa olla. Kisabiisinkin esitti ruotsalainen Pandora yhdessä suomalaisen Every Green in May:n kanssa.

Toisessa päädyssä Suomen ykkösfani Tero Töyrylä oli saanut pahvipäidensä lisäksi muutakin seuraa, eikä hänen tarvinnut hakata rumpuaankaan yksin: eteensä hän oli saanut kokonaisen rumpuryhmän, lyömäsoitinyhtye Takomon.

Kun savukoneiden tuottaman savun katku hävisi ilmasta ja kansallislaulut oli laulettu, kaikki oli valmista suurta iltaa varten.

Historialliseen iltaan näytti valmistautuneen myös Suomen joukkue, joka avasi maalihanat jo puolentoista minuutin jälkeen. Justus Kainulainen laittoi show'n pystyyn ajassa 1.26 ja alle kymmenessä minuutissa Suomi oli karannut 2-0-johtoon, siitäkin huolimatta, että etenkin Ruotsin kolmoskenttä teki kaikkensa horjuttaakseen Suomen peliä myös sääntöjen rajamailla.

Erätauolle mentiin 2-0-lukemissa - aivan kuten 11 vuotta sittenkin.

Katsomossa moni hieroi käsiään ja mietti, missä kultajuhlat jatkuvat.

- Ruotsi, hyvää yötä, god natt, Yle Urheilun asiantuntija Toni Lötjönenkin julisti rehvakkaasti.

Toisessa erässä tapahtui jotain, mitä kovin moni Ruotsin joukkueen ja taustan lisäksi ei nähnyt tulevan. Ruotsi iski kolmesti alle kymmenen minuutin sisään ja nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta 3-2-johtoon.

- Me emme luovuttaneet. Pelasimme omaa peliämme. Kun tulimme pukukoppiin, katsoimme toisiamme ja sanoimme, että tämän emme hitto soikoon anna tapahtua, Ruotsin tasoitusosuman iskenyt Kim Nilsson kertasi.

Ruotsin joukkueessa oli yhdeksän debytanttia, mutta finaalissa kokemus puhui.

Vuosina 2013 ja 2015 maailman parhaaksi salibandynpelaajaksi valittu Rasmus Enström, 32, vastasi ensin kavennusosumasta ja vuoden 2014 ja 2020 parhaaksi valittu Nilsson, 33, tasoitusosumasta.

Ruotsalaisten katsomossa tunnelma oli katossa. Juhlat yltyivät jopa niin villeiksi, että eräs ruotsalaisfani keräsi rohkeutensa kosia vaimoaan. Tämä vastasi myöntyvästi, tietenkin.

Ikään kuin tämä ei olisi vielä riittänyt. Ruotsi johti viimeksi MM-finaalia Riiassa 2016 toisen erän alussa, mutta nyt kaikista kentistä juuri rouhijakenttänä tunnetun kolmosketjun Linus Nordgren tuikkasi Ruotsin johtoon Kevin Haglundin epäonnistuneen laukauksen jälkeen.

Tunnelma areenassa oli muuttunut hetkessä ratkiriemukkaasta epäuskoiseksi.

Ei kai taas, mietti moni. Ruotsin juhlia oli tässä hallissa todistettu ennenkin, kuuluisimpana kenties keväällä 2003. Se surullinen keskiviikkoinen jääkiekkoilta on iskostunut monen suomalaisen mieleen ikiajoiksi.

Suomi teki kenttiinsä muutoksia kesken ottelun, mutta niin oli tehnyt Ruotsikin. Siihen sen ei ennen MM-finaalia uskottu pystyvän. Ruotsin kenttien piti olla lukkoon lyöty, eikä vaihtoehtoja pitänyt löytyä, toisin kuin Suomelta.

Ruotsi vei kuitenkin toisen erän 3-0, ja moni katsoja suuntasi tyrmistyneenä erätauolle.

Justus Kainulainen sovitti sankarin viittaa

Päätöserässä kotiyleisö jaksoi kannustaa. Suomikin näytti tulevan kopista uutta virtaa puhkuen. Paikkoja oli, mutta Ruotsin Jonathan Edling oli päättänyt torjua joukkueensa voittoon.

- Tänään maalivahtipelimme toimi. Alku oli aika vaikea, mutta juttelimme ensimmäisen erän jälkeen kopissa, että täytyy vain laittaa lisää vaihdetta päälle. Sen me tosiaan teimme, Edling kertasi.

Jos aiemmissa MM-turnauksissa Ruotsi ei ole häikäissyt maalivahtipelillään, Edling oli lauantaina hirmuiskussa. Hän pysäytti huipputorjunnoillaan monta Suomen hyvää paikkaa ja sai myös Yle Urheilun asiantuntijoiden varauksettomat kehut osakseen.

Päätöserän puolivälissä Ruotsi näytti jo saavan sinetin kultajuhlilleen. Läpi MM-finaalin buuauskonserttia kuunnellut Robin Nilsberth syötti hyvään vauhtiin päässeelle Albin Sjögrenille, joka pääsi puolestaan melko vapaasti laukomaan Ruotsin neljännen osuman. Suomen kahden maalin johto oli kääntynyt 2-4-tappioksi.

Mediakatsomossa ruotsalaistoimittajat villiintyivät. Tuottaja laittoi viestiä, ja pyysi henkisesti valmistautumaan ruotsalaispelaajien haastattelemiseen.

Mutta Justus Kainulainen oli päättänyt laittaa otsikon uusiksi. Hän osui kahdesti alle kahteen minuuttiin ja toi Suomen tasoihin.

Tuottajalta kilahti uusi viesti: myös pettyneet ruotsalaiset kiinnostavat.

Hetki sitten tunnelma oli Ruotsin fanikatsomoa lukuunottamatta ollut kuin mummon hautajaisissa, mutta kahdessa minuutissa Justus Kainulainen oli saanut koko areenan hurmokseen. Jos joku oli pahoittanut mielensä kalliiksi mielletyistä MM-finaalilipuista (päiväkohtaisten lippujen hinnat lähtivät lauantaina 55 eurosta), niin tässä loppuottelussa tuntui saavan vastinetta joka eurolle.

Vuoden 2016 finaali ratkottiin Riiassa rangaistuslaukauskilpailussa, ja myös vuoden 2021 MM-finaali haiskahti vahvasti vähintään jatkoerältä.

Kunnes Tobias Gustafsson hiljensi jälleen hetkeksi Helsingin Areenan. Peter Kotilainen ei ole ensimmäisenä maassa, mutta jopa hän sai kyytiä, kun Gustafsson rynni kohti Suomen maalia ja iski Ruotsin 5-4-johtomaalin ajassa 58.23.

Kotiyleisö jähmettyi hetkeksi. Joskus vastaavissa tilanteissa se on nostanut takapuolensa penkistä ja äänestänyt jaloillaan, mutta ei tänään. Suomen odotettiin vielä nousevan, olihan se tehnyt niin vasta vähän aikaa sitten.

Suomi-huudot kaikuivat jälleen, kun kotijoukkue haki tasoitusta ilman maalivahtia. Sitä osumaa ei koskaan nähty, sillä 12 sekuntia ennen summeria Hampus Ahren sai kunnian iskeä pallon tyhjään maaliin.

Ruotsalaispelaajien mailat lensivät ilmaan, kun koko joukkue ryntäsi kentälle. Se oli siinä, onnistunut paluu kultakantaan. Tästä Suomi ei enää nousisi, ja sen tiesivät myös Ruotsi ja sinikeltaiset kannattajat.

- Me voitimme henkisen pelin. Suomi tuli hyvin sisään ja pelasi todella hyvän avauserän. Heillä oli yleisö tukenaan. On todella vaikea voittaa täällä. Ehkä kaikkein kovin, mitä voimme tehdä, lyödä Suomi heidän kotikentällään. MM-finaali oli juuri sellainen kuin sen kuuluukin olla, Nilsson hekumoi.

Ennen lauantaita Nilssonin muistot Helsingistä eivät olleet yhtä lämpöisiä. Hän oli joukkueen mukana myös 11 vuotta sitten, kun joukkue hävisi finaalissa Suomelle 2-6. Sen jälkeen Ruotsi oli toki juhlinut MM-kultaa kahdesti, mutta edelliset kaksi kertaa Nilsson ja Ruotsi olivat joutuneet pettymään.

- Olen niin uskomattoman onnellinen. On vaikea kuvailla tätä tunnetta. Olemme hävinneet kaksi edellistä MM-finaalia, toisen rankkareilla ja nyt viimeinkin saamme jälleen kohottaa pokaalin ylös. Nyt me aiomme juhlia. Pidämme hitonmoiset juhlat! Nilsson julisti ja paineli hymyillen pukukoppikäytävään.

Siellä pokaali sai jo kyytiä, joku oli ottanut paitansakin pois. Ruotsin pelaajille ja kannattajille MM-kulta näytti maistuvan erityisen hyvältä seitsemän vuoden tauon jälkeen - ainakin kaikille kaikille muille paitsi Robin Nilsberthille. Suomen, AIK:n ja Manchester Unitedin vihaajaksi jo ennen ottelun alkua tunnustautunut Nilsberth kuunteli sveitsiläisfanien aloittamaa buuauskonserttia myös lauantaina lähestulkoon joka kerta palloon koskiessaan.

- Olen niin hiton väsynyt suomalaisiin. Haluan vain jättää tämän maan enkä ikinä palata. Olen kyllästynyt kaikkeen. Pahaa ruokaa, pahaa kahvia. Kalja, mitä pian juomme, on varmaan myös pahaa. Ainoa asia, mikä mieltä lämmittää on tämä mitali, Nilsberth julisti SVT:n haastattelussa ruotsalaisfanien edessä.

Tilaisuutta kysellä pettyneeltä ruotsalaiselta lisää ei enää tullut.

Toivottavasti Nilsberth ei tarkistanut illalla Valioliigan tuloksia.

Lue myös:

Ruotsi nousi Suomea vastaan MM-kultaan dramaattisella tavalla, tähän hetkeen ratkesi hurja salibandyn MM-finaali Helsingissä - "Suomea tunne vei"

Täältä löydät salibandyn MM-finaalin käänteet ja jälkipelit: Suomi taipui Ruotsille unelma-alun jälkeen - "Ei voi kovin hyvää arvosanaa antaa"