Ilta Sanoma

Vuosikymmenten ajan F1-varikoilla pyörinyt Moko kertoo lähentyneensä Kimi Räikkösen kanssa 2007.

Moko ja Kimi Räikkönen vuonna 2017.

Moko ja Kimi Räikkönen vuonna 2017. Kuva: XPB Images

Abu Dhabi

Kun Kimi Räikkönen saapui Abu Dhabin rata-alueelle uransa viimeisiä perjantaiharjoituksia varten, hän pysähtyi hetkeksi matkallaan kohti Alfa Romeon varikkotiloja.

Räikkönen ja hänen kuntovalmentajansa Mark Arnall pysähtyivät Mokon luo.

Moko on mies, joka tuntee kaikki ja jonka kaikki tuntevat F1-varikolla.

Mutta silti monikaan ei tiedä hänen oikeaa nimeään tai ikäänsä. Hän on vain Moko.

Se tiedetään, että senegalilainen rakastui formula ykkösiin 1979, kun Jody Scheckter voitti Ferrarillaan maailmanmestaruuden.

Ferrari on Mokon suosikkitalli, ja sen entinen päällikkö, pian FIA:n puheenjohtajan pallilta väistyvä Jean Todt järjesti hänelle pysyvän varikkopassin F1-kisoihin.

Moko on korutaiteilija. Hän on yksi omistajista koruihin ja jalokiviin erikoistuneessa luksusbrändissä Chrome Heartsissa, jonka asiakkaisiin lukeutuvat supertähdet kuten Elton John, Bono, Kanye West ja Cher.

Näistä asioista, töistään tai varakkuudestaan hän ei kuitenkaan välitä julkisuudessa puhua. Formuloista hän puhuu intohimoisesti. Myös Marimekkoa hän hehkuttaa.

- Kaikki kuskit tuovat minulle iloa, koska rakastan kilvanajoa, Moko sanoo Ilta-Sanomille Abu Dhabin F1-varikkoalueella.

Siinä on tietynlainen ristiriita:

- Itse en ole eläessäni koskenut autoihin. Minulla ei ole ajokorttia enkä tiedä autoista mitään.

Sitten hän alkaa kertaamaan suhdettaan Räikköseen:

- Kimi-Matias Räikkönen Espoosta ilmestyi formula ykkösiin Sauberilla kuin tyhjästä. My man, minun äijäni, todisti kohusta huolimatta kaikkien olleen väärässä, kun hän oli kuudes Australiassa 2001.

Moko viittaa kohuun, joka ennätyksellisen kokemattomana F1-sarjaan tulleen kuljettajan ehdollisena saamasta superlisenssistä nousi.

Hän sanoo, että Räikkösen mahtava persoona ja hyvä sydän aukesivat hänelle toden teolla vasta vuosia myöhemmin. Jo Sauberin ja McLarenin aikoina he tervehtivät toisiaan kohteliaasti, mutta kaveruus tai ystävyys syventyi Ferrarilla.

Räikkönen debytoi punaisten kuljettajana Australiassa 2007.

- Kimi käveli ohitseni sisään Ferrarin motorhomeen. Sanoin Mr. Räikkönen, en edes Kimi, tervetuloa taloon. Hän katsoi minua eikä sanonut mitään.

- Tuntia myöhemmin istuin yhä samassa paikassa. Tällä kertaa hän pysähtyi. Sanoin, että minulla on sinulle jotain.

Mokon kaulassa killui siihen aikaan tukku ristejä, joista yhden hän antoi Räikköselle.

- Sinä voitat tämän kisan ja sinusta tulee maailmanmestari, Moko muistaa sanoneensa.

Sanat kävivät toteen.

Vuosien varrella Moko on tehnyt tuttavuutta myös Räikkösen lähipiirin kanssa.

- Hänellä on yhä samat kaverit kuin aina ennenkin.

- Olen saanut tutustua hänen vanhempiinsa, veljeensä, vaimoonsa ja lapsiinsa. Jopa hänen isoäitiinsä, joka taisi käydä kisoissa vain kerran. Muistan yhä hänen hymynsä.

Moko Abu Dhabissa perjantaina.

Moko Abu Dhabissa perjantaina. Kuva: Tommi Koivunen

Moko näkee, että Räikkösen olisi pitänyt voittaa urallaan jopa kolme maailmanmestaruutta. Hän viittaa vuosiin 2003 ja 2005, jolloin Räikkönen jäi MM-kakkoseksi. 2003 moottoririkko vei voiton Nürburgringillä, 2005 tekniset ongelmat olivat jatkuvia.

- Mutta hänellä oli onnea sitten myöhemmin. Mestaruus Ferrarilla on jotain suurta.

Senegalilainen alleviivaa, että Räikkönen on suuri mestari, jota kaikki arvostavat F1-varikolla.

- Täällä ei ole ketään, jolla ei olisi kunnioitusta Jäämiestä kohtaan.

Moko kertoo, että yksi hänen aarteistaan on Räikköseltä saatu ajohaalari, jonka Jäämies ojensi yllättäen yhden GP-voittonsa jälkeen.

Räikkönen eläköityy F1-kuskin töistä sunnuntai-iltana. Mokolla on sen jälkeiselle ajalle toive:

- Toivon, että jonain päivänä hän tulee perheensä kanssa vierailulle kylääni. Menemme safarille, näemme leijonat ja elefantit. Sellainen olisi hienoa yhdessä lasten kanssa, linjaa Moko, joka on kotoisin Dakarista muttei ole asunut Afrikassa enää pitkään aikaan.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 23:13:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.