Pörssisähköä ostavat kuluttajat ovat viime viikkoina olleet ihmeissään kalliin sähkön kanssa. Sadat kotitaloudet ovat viime päivinä vaihtaneet ki" /> Pörssisähköä ostavat kuluttajat ovat viime viikkoina olleet ihmeissään kalliin sähkön kanssa. Sadat kotitaloudet ovat viime päivinä vaihtaneet ki" />

YLE


Suomessa oli syksyllä noin 300 000 kotitaloutta, jotka ostivat tunneittain vaihtuvaa pörssisähköä. Moni kuluttajista ei edes muistanut vaihtaneensa vuosia sitten pörssisähköön, saati seurannut sähkölaskua.

Nämä taloudet ovat viimeistään nyt havahtuneet, että sähkö on kallista. Viime viikkoina postilaatikkoihin on kolahtanut syksyn kulutuksesta tulleita sähkölaskuja, ja sähkön myyjien asiakaspalvelut ovat ruuhkautuneet.

Pelkästään Fortumilla sadat asiakkaat ovat vaihtaneet sähkösopimuksen kiinteähintaiseen.

- Asiakkaat ovat olleet aktiivisesti liikkeellä viime päivinä ja tarkistaneet asiakaspalvelustamme omia sopimushintojaan. Soittoja on tullut markkinahintojen nousun ja asiasta uutisoinnin myötä, sanooo Fortumin kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tomi Hänninen.

Myös Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa arvioi, että pörssisähköä käyttävien kotitalouksien määrä on vähentynyt rajusti.

- Spot-hintaa ei voi tällä hetkellä suositella sellaisille, joiden talous on mitoitettu tarkkaan, on otettu esimerkiksi iso asuntolaina. Nyt pitää olla hieman pelivaraa taloudessa, ja sen lisäksi kulutusta pitää pystyä ajoittamaan edullisemmille tunneille, sanoo johtaja Pekka Salomaa.

Lue lisää: Testaa, paljonko imurointi, pyykinpesu tai kiukaan lämmitys maksaa, kun sähkön hinta on huipussa

Sähkösopimusta vaihtava kotitalous on nyt hankalassa välikädessä.

Vielä alkusyksystä kiinteähintaisen sopimuksen sai 4 - 5 sentillä kilowattitunnilta. Tällä hetkellä sähkön myyjät tarjoavat sopimuksia, joissa sähkö maksaa 7 - 10 senttiä kilowattitunnilta. Se on selvästi edullisempi kuin tunneittain vaihtuva spot-hinta, mutta tuntuvasti kalliimpaa kuin kesällä tarjolle tulevat kiinteähintaiset sopimukset.

Sähkön hinta nimittäin laskee reilusti keväällä.

- Tällä hetkellä markkinan näkemys sähköpörssin systeemihinnasta vuoden toisella neljänneksellä on noin 5,5 senttiä kilowattitunnilta, sanoo LUT-yliopiston energiamarkkinoiden professori Samuli Honkapuro.

Hintaan lisätään vielä Pohjoismaisen sähköpörssin systeemihinnan ja Suomen aluehinnan välinen ero ja arvonlisävero.

Energiapalveluyhtiö Väreen salkunhoitaja Risto Kinnunen arvioi, että pörssisähkön hinta kuluttajalle tulee olemaan kesällä noin seitsemän senttiä kilowattitunnilta. Vuonna 2023 hinta laskee jo viiteen senttiin kilowattitunnilta.

- Pitkässä määräaikaisessa sopimuksessa on hinnoiteltu sähkölle keskihinta. Alku on kalliimpaa, mutta sopimuksen loppu edullisempaa, lisäksi on myyjälle tultava pieni kate, laskee salkunhoitaja Risto Kinnunen.

Kuluttajan pitäisi siis pystyä arvioimaan, kuinka suuri kulutus tulee olemaan seuraavien kuukausien aikana. Pidemmällä aikavälillä pörssisähkön hinta on edullisempi, kuin kiinteähintainen sopimus.

- Sähkön hinta ei ole nytkään koko ajan kallista, esimerkiksi öisin on usein edullista ladata sähköautoa, tai käyttää muita sähköä paljon kuluttavia laitteita, pohtii Honkapuro.

Sähköauto ladattavana.
Sähköautojen latauksessa kuluttaja hyötyy, mikäli auton latauksen voi ajoittaa yön edullisille tunneille. Antro Valo / Yle

Olkiluoto 3 ja uudet tuulivoimalat laskevat sähkön hintaa

Olkiluoto 3:n uusi ydinvoimalaitos aloittaa toimintansa ensi kesänä. Se tuo Suomen sähköjärjestelmään noin 1600 MW lisää tuotantoa.

- Se vähentää selvästi tuontiriippuvuutta sähköstä, ja markkinoilla ennakoidaan sen alentavan sähkön hintaa Suomen hinta-alueella noin kymmenen prosenttia, sanoo Väreen salkunhoitaja Risto Kinnunen.

Samaan aikaan Suomeen rakennetaan myös paljon uusia tuulivoimaloita. Vuoden 2023 aikana verkkoon liittyy 1000 MW uutta tuulivoimaa, jolloin Suomi on jo omavarainen sähkön tuotannossa.

- Näiden kahden yhteisvaikutus sähkön hintaa alentavasti on merkittävä, ja kuluttajat tulevat näkemään sen sähkölaskussa, sanoo Kinnunen.

Lue lisää:

Sähkö on nyt niin kallista, että yksi sähköyhtiö kaatui jo - viimeksi yhtä korkeita hintoja nähtiin yli 10 vuotta sitten

Nyt se viimein tapahtuu: Olkiluoto 3 alkaa tuottaa sähköä - näin ydinvoimasysäys vaikuttaa kuluttajiin ja Suomeen

samedi 11 décembre 2021 22:30:00 Categories: YLE sähkömarkkinat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.