Ilta Sanoma

Numero 1 oli kova sana Vermon lauantairaveissa, missä Pauhis jatkoi ilmiömäistä voittokulkuaan.

Olavi Nisosen valmentama Pauhis on huikeassa voittovireessä.

Olavi Nisosen valmentama Pauhis on huikeassa voittovireessä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten / Sukuposti.net

Pitkältä loukkaantumistauolta tositoimiin kesän jälkeen palanneen Pauhiksen huikea voittokulku jatkui lauantaina Vermossa.

Syksyn kuudes startti toi Olavi Nisosen tallin lippulaivalle kuudennen voiton ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Ykkösradan lähtöpaikka ei ollut tasavauhtisella avaajalle paras mahdollinen, mutta mitään huolta siitäkään ei lopulta ollut pienessä seitsemän hevosen juoksussa.

Antti Teivainen sai nostettua ajokkinsa heti kiihdytyksessä ulos sisäradalta ja ajoi sen saman tien johtaneen Myllyn Valtin rinnalle.

Kun keulahevosen paukut loppuivat viimeisessä kaarteessa, suuri suosikki pötki johtoon ja jatkoi parastaan antamatta hallittuun voittoon.

Karlo kiri ulkoratoja pitkin vahvasti kakkoseksi ohi Teivaisen toisen vakioajokin Tuuskasen. Molempien juoksut olivat hyvin positiiviset ylisarjassa itseään selvästi enemmän tienanneita hevosia vastaan.

Teivainen olisi voinut ajaa jo alkumatkalla kärkipaikalle, mutta hän ei halunnut. Ohjastaja luotti täysin hevosensa kovaan fysiikkaan.

- Pauhis olisi voinut avata lujempaakin. Lähdin kuitenkin rauhassa, koska takarivissä ei ollut hevosia, jotka olisivat aiheuttaneet pussitusriskin. Ajoin sitten vain kuolemanpaikalle, mikä on Pauhikselle paras paikka. Ori menee siellä veto päällä ja keskittyy juoksemiseen paremmin kuin keulassa, missä se katselee maisemia ja jullittelee välillä, Teivainen perusteli.

- Loppukurvissa Pauhis hölkki itsestään keulaan, jäi välillä odottelemaan toisia, mutta lähti heti vastaamaan, kun takaa lähestyttiin uudelleen. Hyvin treenattu hevonen helpottaa kovasti ajamista, ohjastaja kehui 11-vuotiasta oritta.

Nisonen säteili tyytyväisenä voittajaseremonioissa.

- Tällainen voittokulku tuntuu todella mahtavalta, eikä sitä voi oikein uskoakaan. Pärjäämistä on kyllä osattu odottaa monta vuotta, mutta Pauhiksella on ollut aikaisemmin vain niin paljon ongelmia, Nisonen sanoi.

Lue lisää: Kuninkuusravihevonen pitänyt valmentajansa tunteet pinnassa - "Ei ole vielä pystynyt näyttämään koko osaamistaan"

Lämminveristen kovin sarja oli suosikki Knows Bestin läpihuutojuoksu.

Tommi Kylliäisen ajama ori johti jokaista metriä niin upealla tyylillä, että sille on luvassa menestystä paljon kovemmissakin tehtävissä. Ajalla 12,5a pikamatkan voittaneelle ruunalle näytti jäävän voimia varastoon vaikka millä mitalla.

Suomessa debytoinut Volicity de Vie oli voittajan kupeelta sisukas kakkonen.

- Knows Best lähti lujaa ja piti tempon itsestään aika kovana. Se oli tänään tosi hyvän tuntuinen ja voitti oikein helposti. Ruunalla on hyvät vauhdit. Sille tulee vielä myös sitkeyttä lisää kovista lähdöistä. On iso juttu, jos hevosella on lähtönopeutta, Kylliäinen kehui Hannu Laakkosen valmennettavaa.

Omistaja Mikko Laakkonen kertoi, että Knows Bestillä on ollut selkäongelmia.

- Hevosella oli välillä vaikeuksia kurveissa, mutta nyt sen meno on hyvää hoitojen ansiosta, Laakkonen sanoi.

Ravien suurin palkinto, 7?000 euroa, maksettiin molempien rotujen TalviCupin finaalissa. Nousevien tammojen kilpailut ravattiin täyden matkan volttilähtöinä.

Ensin ajetun kylmäveristen lähdön paras oli Seppo Suurosen tallin Tähtiviilee, joka jatkoi ykkösnumerolla startanneiden hevosten voittokulkua.

Tyylikäs ja kehityskykyinen tamma ei antanut muille mahdollisuuksia sen enempää alussa kuin lopussakaan. Tähtiviilee leikkasi maalilinjan korvat tukossa erittäin hyvävoimaisen näköisenä ennen taakseen pussiin juuttunutta Renum Helgaa, jonka patit säästyivät myös seuraavaan starttiin.

- Tähtiviileelle tuntui jäävän paljon varaakin, vaikka rata oli pehmyt ja raskas juosta. Olosuhteet eivät haitanneet tammaa. Se on tosi juoksija ja hyvä ajettava. Sillä on aineksia kehittyä vielä oikein hyväksi hevoseksi, ohjastaja Esa Holopainen suitsutti vasta neljännentoista kerran kilpaillutta 8-vuotiasta tammaa, jolla on jo yksi varsakin.

Numerolla yksi startanneiden suosikkien menestyskulku katkesi lämminveristen TalviCupissa.

Intelligent Stride joutui vetämään painostettuna liian raaka tahtia, ja taaempana sisäradalla kyttäilleet valjakot iskivät maalisuoralla parrasvaloihin. Terävimmin spurttasi Olli Koivusen kannustama Girls With Curls, jonka edessä viimeisenä taipui Dragon's Eye.

- Olimme matkalla tosi kaukana kärjestä, mutta vauhti oli reipasta. Se vielä herätti toiveita, kun toisella radalla juosseet eivät näyttäneet enää kovin hyvävoimaisilta. Sen jälkeen juoksumme menikin kuin elokuvissa, Koivunen kuvaili.

- Girls With Curls esitti tosi hyvän loppukirin, kun pääsimme vapaille vesille. Tamma on pirteä ja iloinen tapaus.

Myös valmentaja Emma Värettä haastateltiin.

- Girls With Curlsin on saatava tällainen sisäratareissu, joiden jälkeen se kirii lujaa. Se on saanut viime aikoina itseluottamusta lisää, kun sille on tarjottu nättejä juoksuja. Sen kirit ovat muuttuneet entistä räjähtävämmiksi, Väre iloitsi.

Ykköset palasivat rikospaikalle heti seuraavassa kohteessa, mutta erilaisella juoksunkululla kuin aikaisemmissa lähdöissä.

Jarmo Saarelan ajama Prince Palema sai johtaneen It's Raining Manin perästä kiritilan kuin tilauksesta maalisuoran alussa, missä sen rinnalla taivaltanut Don Pedro D.K. laukkasi pois tieltä.

Terävä spurtti siivitti Veikko Laurilan valmentaman oriin yllätysvoittoon ohi kärkihevosen.

Kylmäveritammojen kovassa lähdössä jysähti todellinen totopommi.

Voittoa tarjottiin suosikki Vennelmon Varmalle kuin Manulle illallista, mutta se joutui tyytymään loppumetreillä kakkossijaan.

Ykköseksi syöksyi pimennosta Juha Utalan ajamana ja valmentama Hyvännäköinen, jonka spurtti sisäratojen syövereistä oli hyvin vauhdikas.

Värikkäässä juoksussa jossiteltavaa jäi laukanneille Varsovalle, Naputukselle ja Arkenttiinalle, joista jokainen olisi voinut voittaa ilman harha-askeleitaan. Kolmikko ehti vielä sijoille 3-5.

Hyvännäköistä oli rastittu vain yksi prosentti.

- En osannut minäkään ennustaa voittoamme, Utala myönsi.

- Hyvännäköinen on loistavapäinen tamma, joka ei jätä leikkiä kesken, kun kelit ovat hidastuneet sille tällä tavalla sopivammiksi. Siltä puuttuu pätkänopeutta.

Ensi kesän huippukisat pyörivät jo Utalan mielessä.

- Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella tamman kykyjä. Hyvännäköisellä on nyt ehjä kausi takana, ja jos se vielä vähän venyy, sen kanssa voi yrittää tosissaan jo ensi kesänä kuningatarkilpailuun.

Ravit päättyivät hirmukuntoisen Way To Gon soolojuoksuun keskipitkällä matkalla.

Teivainen haki Kristian Lellan omistamalla ruunalla johtopaikan 500 metrin jälkeen, ja valjakko karkasi lopussa höyhenenkevyesti omille teilleen.

Voittajan takana matkalla juossut True Devotion piti täpärästi kakkossijan pitkän kirin tehnyttä Celsius Evoa vastaan.

Oikea Toto75-rivi, Vermo 11.12.

Toto75-1: 1 Pauhis

Toto75-2: 1 Knows Best

Toto75-3: 1 Tähtiviilee

Toto75-4: 7 Girls With Curls

Toto75-5: 1 Prince Palema

Toto75-6: 4 Hyvännäköinen

Toto75-7: 7 Way To Go

Seitsemän oikein -voitto-osuus 5587,24 euroa. Kuusi oikein 21,92 euroa. Viisi oikein ei voitto-osuutta.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 20:17:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.