Hyväntekeväisyyskeräysten avulla on täytetty valtava määrä lasten ja nuorten toiveita. " /> Hyväntekeväisyyskeräysten avulla on täytetty valtava määrä lasten ja nuorten toiveita. " />

YLE


Joulun hyväntekeväisyyskampanjat lasten ja nuorten joululahjojen varmistamiseksi ovat päässeet siihen vaiheeseen, että suuri osa lahjoista on jo kääritty paketteihin.

Esimerkiksi Kemissä joukko vapaaehtoisia oli viikonloppuna paketoimassa satoja Meri-Lapin joulupuukeräyksellä saatuja lahjoja. Ne toimitetaan kuntien sosiaalitoimen ja seurakuntien diakoniatyön avulla lapsille ja nuorille, jotka eivät välttämättä muuten saisi yhtään joululahjoille. Hyväntekeväisyydelle on suuri tarve.

- Aivan tarkka määrä ei ole vielä tiedossa, mutta lähes 800 lasta saa lahjan meidän kauttamme, kertoo yksi Joulupuu Meri-Lapin organisoija Sari Ekorre.

Rahalahjoituksillekin on iso tarve

Lauantaina aamupäivällä Ekorren listalla oli vielä vajaat 200 kohdennettua toivetta, joita ei vielä ollut täytetty.

- eJoulupuuhun tulleilla rahalahjoituksilla voimme toivottavasti hankkia puuttuvat lahjat.

Lue myös: Joululahjakeräykset ovat alkamassa - Meri-Lapissa tehdään yhteistyötä valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen kanssa

Sähköinen joulupuu on avoinna vielä tapaninpäivänäkin ja lahjoitusvaroille on tarvetta, muistuttaa Nelli Tiitinen, joka niin ikään on mukana järjestämässä hyväntekeväisyyskeräystä ja lahjojen toimittamista tarvitseville.

- Jouluna ja joulun jälkeen on monissa perheissä kriisejä, ja näitä varoja voidaan kohdentaa heidän auttamisekseen.

Joulumieli syntyy hyvän tekemisestä

Satojen ja taas satojen pakettien tekemiseen menee oma aikansa, joten vapaaehtoisille talkoolaisille on tarvetta.

- On ilo huomata, että on ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Kyllä täällä täysi tohina on päällä, Nelli Tiitinen sanoo.

Tiitinen uskoo, että suurin urakka saadaan valmiiksi viikonlopun aikana, mutta jotain täydennettävää jäänee vielä alkuviikkoon.

- Keskiviikkona toimitetaan viimeiset lahjat, joten kiirettä ja tohinaa on vielä alkuviikoksikin, Tiitinen tietää.

Kaksi kasvomaskia käyttävää naista pöydän ääressä, toinen istuu, toinen seisoo.
Sari Ekorre (vas.) ja Nelli Tiitinen kertovat, että paketoijien koronaturvallisuudesta on pidetty huolta ottamalla käyttöön väljät tilat.Pirkko Kukko-Liedes / Yle

Ekorren, Tiitisen ja monen muun hyväntekijän illat ja viikonloput ovat viime viikkoina menneet keräyksen järjestelyissä.

- Pari kertaa olen myöhästynyt töistäkin tämän takia, pahoittelee Nelli Tiitinen.

Kiireestä ja lyhyiksi jääneistä yöunista huolimatta Ekorre ja Tiitinen pitävät työtä erittäin tärkeänä ja palkitsevana.

- Kyllä tästä löytyy joulumieli. Itse ei kaipaa muita joululahjoja kuin tämän: että näkee nämä tavarakasat ja tietää että lahjat menevät tarvitseville, Tiitinen sanoo.

Joulumyyjäisten pöytiä, joilla villasukkia ja muita käsitöitä sekä leivonnaisia. Myyjät esittelemässä tuotteita asiakkaille.
Kemin taidemuseo toimi lauantaina muutaman tunnin ajan joulumyyjäisten pitopaikkana.Pirkko Kukko-Liedes / Yle

Myyjäisissä on selvästi tavallista hiljaisempaa

Muutaman kilometrin päässä Kivikon paketointitalkoista Kemin kulttuurikeskuksessa pidettiin lauantaina joulumyyjäisiä.

Koronatilanteen vuoksi myyntitilana toimi vain taidemuseo, kun tavallisina vuosina käytössä on ollut moninkertaisesti neliöitä. Paikalle pääsi vain koronapassilla.

Aivan ilman asiakkaita myyjät eivät joutuneet pöytiensä takana seisomaan, vaikka aiempiin vuosiin verrattuna selvästi vähemmän kävijöitä olikin.

Joulumyyjäisissä pöydällä kuivakakkuja, joulutorttuja, karjalanpiirakoita ja muita leivonnaisia. Kyltissä teksti Kaikki gluteenitonta. Taustalla muita myyntipöytiä.
Riitta Sunnari kirjaa saamansa tilauksen, sillä hän aikoo osallistua joulumyyjäisiin myös viikon kuluttua. - Kyllä uuni on kuumana koko viikon, hän naurahtaa.Pirkko Kukko-Liedes / Yle

- Kyllä huomattavasti tavallista hiljaisempaa on. Onneksi sentään kauppojakin on tehty. Esimerkiksi joulupikkuleivillä on ollut menekkiä, kertoo keminmaalainen Riitta Sunnari, joka oli myymässä gluteenittomia leivontatuotteita

Sunnari on ollut tänä joulunalusaikana mukana myös Torniossa pidetyissä myyjäisissä. Hiljaista oli hänen mukaansa sielläkin.

- Ei ole asiakkaita samaan malliin kuin aiempina vuosina.

"Pörssi on matkassa"

Henrikssonin-Mäkimartin pariskunta Maria ja Sami tuli myyjäisiin etsimään joululahjaksi esimerkiksi paikallisia puukäsitöitä ja luonnontuotteita. Ostoksille tultiin tosimielellä.

- Pörssi on matkassa, pariskunta vakuutti.

Pariskunta kertoo pysyneensä korona-aikana kotona tiiviisti, mutta myyjäisiin uskaltauduttiin hyvien turvajärjestelyjen ansiosta.

Värikkäitä itsetehtyjä jouluisia kortteja, kalentereita ja puisia tauluja. Myyntipöydän takana seisoo taiteilija Maiju Heikkinen.
Kemiläinen Maiju Heikkinen oli lauantain tapahtumassa myymässä tekemäänsä taidetta. Pirkko Kukko-Liedes / Yle

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

samedi 11 décembre 2021 19:44:18 Categories: YLE hyväntekeväisyys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.