Ilta Sanoma

Lähti vähän linkkuun, sanoi Kimi Räikkönen tv-haastattelussa.

Alfa Romeolla ajava Kimi Räikkönen lähtee uransa viimeiseen osakilpailuun ruudusta 18.

Alfa Romeolla ajava Kimi Räikkönen lähtee uransa viimeiseen osakilpailuun ruudusta 18. Kuva: Florent Gooden / ZUMA

F1-legenda Kimi Räikkösen uran viimeisistä aika-ajoista ei jäänyt hirveästi kerrottavaa jälkipolville.

Räikkönen karsiutui Abu Dhabin radalla jo ensimmäisessä osiossa, kun hän jäi sijalle 18.

- Oli ihan hyvä kierros ennen kuin lähti vähän linkkuun (toim. huom. sivuluisuun), hän sanoi C Morella tuoreeltaan.

- Sitten ei ollut mitään tehtävissä.

Nopea kierros jäi Räikkösen ainoaksi. Aika ei riittänyt uuteen yritykseen.

- Kun meni se kierros, se (aika-ajot) oli aika lailla taputeltu, suomalainen totesi nuivasti.

Kaksi vuosikymmentä kestäneen formulauransa viimeiseen osakilpailuun vuoden 2007 maailmanmestari ei suhtaudu mitenkään erityisesti - ainakaan omiensa sanojensa mukaan.

- Samalla lailla kuin muihinkin (kisoihin). Auto tuntui ihan hyvältä ilman tuota pientä sivuluisua.

Lauantain aika-ajojen kuningas oli maailmanmestaruudesta taisteleva Max Verstappen, joka jyräsi paalulle peräti 0,371 sekunnin erolla ennen arkkivihollistaan Lewis Hamiltonia. He lähtevät sunnuntain kisaan tasapisteissä.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 18:50:00

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.