Yle Urheilun asiantuntija Toni Roposen mielestä Joni Mäellä ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää Davosin kisaviikonloppu väliin. " /> Yle Urheilun asiantuntija Toni Roposen mielestä Joni Mäellä ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää Davosin kisaviikonloppu väliin. " />

YLE


Joni Mäki ilmoitti perjantaina jäävänsä kilpailutauolle juuri ennen alkukauden tärkeintä kisaansa, Davosin maailmancupin vapaan hiihtotavan sprinttikilpailua. Mäki kirjoitti Instagram-tilillään, että Lillehammerin heikot tulokset ja olotila viittasivat siihen, ettei kaikki ole kohdillaan.

Oberstdorfin MM-kisoissa parisprintin hopeaa Ristomatti Hakolan kanssa voittanut Mäki oli Lillehammerin vapaan sprintissä vasta 28:s ja 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa 49:s. Mäki avasi maailmancupin kautensa Rukalla mainiosti sijoittumalla kuudenneksi perinteisen hiihtotavan sprintissä.

Yle Urheilun asiantuntija Toni Roponen pitää Mäen päätöstä hyvänä, sillä suomalaissprintterin tulokset ovat olleet koko syksyn ja alkutalven ailahtelevia.

- Mielestäni tärkeintä on uskaltaa vetäytyä, mikäli ongelmat ovat niin suuret, mitä nähtiin Lillehammerissa. En jaksa uskoa sellaiseen toivotaan, toivotaan -tilanteeseen, että ehkä tilanne paranee. Ne viestit siitä, että hän Lillehammerin jälkeen tullut kipeäksi, niin eihän tässä ollut muuta mahdollisuutta, Roponen sanoi.

Enemmän ennakoivaa ajattelua

Mäki on ollut vastaavanlaisessa tilanteessa aikaisemminkin, sillä hän joutui tällä kaudella jättämään muun muassa Vuokatin Suomen cupin väliin, koska ei ollut palautunut tarpeeksi hyvin korkeanpaikan leiristä. Myös aikaisempina vuosina sairastelukierteet ovat vaikeuttaneet Mäen valmistautumista kilpailukauteen.

Davosin sprintti olisi ollut Mäelle tärkeä valmistautumiskilpailu Pekingin olympialaisia varten, sillä Sveitsin osakilpailu kisataan korkeassa ilmanalassa. Roponen oli yllättynyt, että Mäki hiihti Lillehammerissa kaikki kolme matkaa, vaikka jo sprinttikisa kertoi ongelmista.

- Olisi hyvä harrastaa ennakoivaa ajattelua, ettei aina jouduta siihen tilanteeseen, että nyt on pakko tehdä ratkaisu tauosta.

Olympialaisiin on vielä aikaa

Roposen mielestä aina silloin, kun kilpailu pitää jättää väliin jonkun syyn takia, on syytä olla huolissaan. Hän muistuttaa myös, että vapaan sprintti on juuri se matka, jolla Joni Mäellä on parhaimmat mahdollisuudet tehdä tulosta olympialaisissa.

- Hän teki todella upean tuloksen Rukalla perinteisen sprintissä, mutta nimenomaan korkealla, haastavissa olosuhteissa hänellä on ollut tyypillisimmin ongelmia. Siksi hänelle olisi ollut tärkeää päästä Davosiin kisaamaan tuoreena.

Roponen uskoo, että alkukauden tärkeimmän kisan väliin jättämisellä on Mäelle suurempi merkitys henkisesti kuin mitä se on kokonaiskuvassa. Jos Mäen harjoituskausi on sujunut loistavasti, hänellä on aikaa kauden päätavoitteeseen. Nyt Pohti Ski Teamin hiihtäjän pitää vain varmistaa se, että hän on riittävän hyvässä kunnossa, kun olympialaisten aikaan.

- Muutamassa viikossa tapahtuu isoja muutoksia, jos harjoituskausi on onnistunut täydellisesti. Missään nimessä olympialaisten kannalta ei ole ongelmaa, jos oikeita asioita tehdään optimaalisesti.

Lue myös:

Joni Mäki jää kilpailutauolle juuri ennen alkukauden tärkeintä kisaansa - "Täytyy alkaa suunnitella uutta reittiä"

"Jonilla ei ole kaikki kohdallaan..." Mäki jää pois seuraavasta maailmancupin kisasta - asiantuntija kertoo, miksi olympialaisista ei pidä vielä huolestua

samedi 11 décembre 2021 16:10:08 Categories: YLE hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.