Ilta Sanoma

Vuosien mittaan selvisi, ettei Kimi Räikkönen sylkenyt mukiin.

Kimi Räikkönen on ollut vauhdissa myös ratojen ulkopuolella.

Kimi Räikkönen on ollut vauhdissa myös ratojen ulkopuolella. Kuva: Heli Saarela, Peter van den Berg, Tea Karvinen

Suomalainen urheilulegenda Kimi Räikkönen ajaa uransa viimeisen F1-kilpailun sunnuntaina Abu Dhabissa.

42-vuotias maailmanmestari tunnetaan paitsi ajotaidoistaan myös erinäisistä julkisuuteen vuotaneista kommelluksistaan. IS listasi viisi Räikkösen ikimuistoisinta toilailua vuosien varrelta.

Räikkönen aloitti asepalveluksensa lokakuussa 1999. Palveluspaikka oli Urheilukoulu Lahdessa.

Vuoden mittaiseen armeija-aikaan mahtui välikohtaus jos toinenkin. Niistä unohtumattomin on pakotarina heinäkuulta 2000, jonka Räikkönen paljasti Kari Hotakaisen kirjoittamassa Tuntematon Kimi Räikkönen -elämäkerrassaan.

Räikkönen muisteli kirjassa palanneensa eräänä iltana kasarmille tukevassa humalassa. Hän väisti portin läheisyydessä päivystäneet sotilaspoliisit kiipeämällä varuskunnan aidan yli ja luikkimalla tupaansa piiloon.

Kimi Räikkönen on sotilasarvoltaan alikersantti.

Kimi Räikkönen on sotilasarvoltaan alikersantti. Kuva: HELI SAARELA

Hetken kuluttua hänet kuitenkin käskettiin ylös sängystä. Räikkösen käskettiin puhaltaa alkometriin, joka näytti "noin puoltatoista promillea".

Seuraavana aamuna nuori Räikkönen heräsi tylyyn todellisuuteen. Hän tiesi saavansa rangaistuksen - luultavimmin rutkasti poistumiskieltoa - ylilyönnistään. Se ei käynyt päinsä, sillä kahden viikon kuluttua hänen oli määrä matkustaa Englannissa ajettaviin kilpailuihin.

Räikkönen päätti ottaa ohjat omin käsiinsä. Hän pinkaisi heti aamunkoitteessa karkuun ennen kuin sana edellisillan ryyppyreissusta leviäisi. Tuleva maailmanmestari pääsi karkuun ja lähti välittömästi särpimään olutta - mutta joutui kohtaamaan tekonsa seuraukset palattuaan takaisin kasarmille.

- Vääpeli huusi naama punaisena ja kysyi, että millä helvetillä olin päässyt niitä koiria karkuun. Vastasin, että sitähän te meille täällä just opetatte, mehän ollaan tiedustelijoita. Sain muistaakseni jotain 20 päivää poistumiskieltoa, Räikkönen muistelee kirjassa.

Todellisuudessa poistumiskielto oli "vain" kahdeksan vuorokautta.

Lue lisää: Totuus Kimi Räikkösen inttitoilailusta selvisi - viralliset asiakirjat paljastavat, miten Räikköstä oikeasti rangaistiin

Räikkönen kertoi elämäkerrassaan olleensa

Räikkönen kertoi elämäkerrassaan olleensa "vähän maistissa" vielä kasarmille palattuaankin. Palaveri vääpelin kanssa oli pakko siirtää seuraavalle päivälle. Kuva: HELI SAARELA

Marraskuussa 2004 Räikkönen vietti ansaittua lomaa Kanarian Playa del Inglesissä. Vaimo Jenni Dahlman ei ollut mukana, ja reissu äityi kosteaksi.

7 päivää -lehti uutisoi, että ilman vihkisormustaan liikkunut supertähti oli kiertänyt paikkakunnan kapakoita jykevässä humalassa ja tarjonnut avokätisesti juotavaa kanssajuhlijoille. Hän oli 7 päivää -lehden mukaan kähminyt, vokotellut ja suudellut vieraita naisia sekä hieronut Dannyn hartioita kesken esiintymisen.

Väitettiinpä Räikkösen myös kourineen artistilegendan taustatanssijoita.

- Sen kiistän jyrkästi. En missään tapauksessa voisi sallia, että joku kävisi käsiksi esiintyjiin. Jos näin olisi käynyt, olisin poistanut henkilön lavalta - oli hän sitten kuka tahansa, Danny kommentoi IS:lle.

Räikkösen sekava Kanarian-matka nousi Ilta-Sanomien lööppiin perjantaina 26. marraskuuta.

Räikkösen sekava Kanarian-matka nousi Ilta-Sanomien lööppiin perjantaina 26. marraskuuta.

Yhtenä iltana 25-vuotiaan espoolaisen oli myös nähty makaavan kadulla muovinen delfiini kainalossaan.

- Jokainen elää omalla tavallaan. Ihmisillä on erilaiset keinot rentoutua. Nyt on noussut turha kohu minun lomailustani. Jos olisin ollut kuka tahansa muu, mitään juttua ei olisi syntynyt, Räikkönen ruoti IS:n haastattelussa tuolloin.

Räikkösen kausi 2004 oli vaikeuksien sävyttämä. Kolmatta kauttaan McLarenia kuljettanut suomalainen sijoittui MM-sarjassa seitsemänneksi noustuaan palkintokorokkeelle vain kolmesti.

Räikkösen kausi 2004 oli vaikeuksien sävyttämä. Kolmatta kauttaan McLarenia kuljettanut suomalainen sijoittui MM-sarjassa seitsemänneksi noustuaan palkintokorokkeelle vain kolmesti. Kuva: Peter van den Berg

Räikkönen ajautui kiusallisiin otsikoihin seuraavan kerran vain pari kuukautta Kanarian-turneensa jälkeen. Hän lomaili Lontoossa kahden ystävänsä kanssa ja päätyi viettämään iltaa tunnetulle For Your Eyes Only -strippiklubille.

People-viikkolehti uutisoi silminnäkijäkertomuksiin tukeutuen, kuinka Räikkönen tilasi aluksi pöytäänsä peräti kymmenen pulloa viiniä. Hänen raportoitiin siirtyneen myöhemmin anniskeluravintolan VIP-alueelle. Tässä kohtaa formulatähti oli jo "umpihumalassa".

Ilta-Sanomien kansi 25. tammikuuta 2005.

Ilta-Sanomien kansi 25. tammikuuta 2005.

People-lehden haastattelema yökerhon johtaja kertoi Räikkösen käyttäytyneen törkeästi tanssijoita kohtaan.

- Kimin käsi oli hänen haarojensa välissä, housut avattuna ja hänen alavartalonsa esillä. Huusin: 'Mitä h...ettiä oikein teet, painu ulos!' Mutta hän vain viittoi minua pois. Hän oli kännissä kuin käki eikä välittänyt, vaikka kaikki näkivät, mitä tapahtui, nimimerkillä "UJ" esiintynyt nainen selvitti.

IS raportoi Räikkösen kosteasta bileillasta näyttävästi. Jutussa muistutettiin, että suomalaisen tallikaveri Juan-Pablo Montoya testasi McLarenin uutta ajokkia Valenciassa samaan aikaan, kun Räikkönen painoi menemään Englannissa.

IS raportoi Räikkösen kosteasta bileillasta näyttävästi. Jutussa muistutettiin, että suomalaisen tallikaveri Juan-Pablo Montoya testasi McLarenin uutta ajokkia Valenciassa samaan aikaan, kun Räikkönen painoi menemään Englannissa.

Räikkösen tekemisistä nousi jättimäinen kohu. Mercedes-Benzin moottoriurheiluosaston pomo Norbert Haug ilmoitti Bildille, että Räikkönen "tulee kuulemaan meiltä erittäin selkeitä sanoja". McLarenin tallipäällikön Ron Dennisin puolestaan kerrottiin "puhisseen kiukusta".

Jenni-vaimo suhtautui miehensä edesottamuksiin huomattavasti rauhallisemmin - ainakin Anna-lehden haastattelussa.

- Kyllä hän katuu tempaustaan ja tiedän, että erityisen pahoillaan hän on minun puolestani.

Heinäkuussa 2007 Räikkönen otti osaa Hangon Poker Run -venekilpailuun - joskaan ei aivan omana itsenään.

Maailmanmiehen saapumista Hangon venelaituriin osattiin odottaa. Moni paikallaolija silti yllättyi, kun mereltä päin kaarsi paatti, jonka kyydissä oli kolme gorillaa. Tai tarkemmin sanottuna: kolme gorillaksi pukeutunutta mieshenkilöä. Yksi heistä oli Räikkönen. Hän halusi viettää kesäpäivää anonyymina eläimenä.

Räikkönen (keskellä) oli sonnustautunut gorillapukuun myös kolme vuotta aiemmin kaverinsa polttareissa Tampereella.

Räikkönen (keskellä) oli sonnustautunut gorillapukuun myös kolme vuotta aiemmin kaverinsa polttareissa Tampereella. Kuva: Tea Karvinen

Valppaimmat läsnäolijat bongasivat tv:stä tutut Räikkösen kasvot ökyveneen suljettujen verhojen raosta. Valeasu paljastui, mutta se ei juhlatunnelmaa latistanut.

Räikkönen oli suunnitellut valehenkilöllisyytensä pieteetillä. Venekisan osallistujaluettelossa hän esiintyi nimellä James Hunt.

IS:n mukaan Räikkönen juhli loppuillasta uteliaiden katseiden ulottumattomissa, Hangon Casinon VIP-osastolla.

IS:n mukaan Räikkönen juhli loppuillasta uteliaiden katseiden ulottumattomissa, Hangon Casinon VIP-osastolla. Kuva: Tea Karvinen

Räikkösen viinanhuuruiset seikkailut ovat vähentyneet tuntuvasti sen jälkeen, kun hän avioitui Minttu Räikkösen kanssa vuonna 2016. Maailmanmestari asuu nykyisin Sveitsissä vaimonsa ja lastensa Robinin ja Riannan kanssa.

Viimeisin, kansainvälistä huomiotakin osakseen saanut tapaus sattui Fian palkintogaalassa Pietarissa joulukuussa 2018. Suomalainen esiintyi tilaisuudessa hilpeästi.

Ensimmäiset viitteet Räikkösen juhlakunnosta saatiin, kun hän asteli lavalle noutamaan MM-sarjan kolmossijastaan saamaansa palkintoa. Ferrari-kuski askelsi haparoiden, ja hän intoutui halailemaan edelliskauden tallitoveriaan Sebastian Vetteliä.

Räikkösen ilomielisyys herätti huomiota läpi gaalaillan. Hän poltteli sikaria ja keskusteli eloisasti muiden nimekkäiden vieraiden kanssa.

Suomalaismestari tapasi Pietarissa myös tulevan F1-kuljettajan George Russellin. Britti muisteli hiljattain hullunkurista ensikohtaamistaan Räikkösen kanssa.

-Ensimmäisen kerran, kun puhuin Kimin kanssa, keskustelu päättyi siihen, että hän nipisti nännejäni. Joten... hän on ainutlaatuinen tyyppi, Russell kommentoi naureskellen.

Räikkönen tuntui olevan Pietarissa tavanomaista myötämielisempi erilaisiin yhteiskuviin. Esimerkiksi entinen rallisuuruus Petter Solberg julkaisi Twitterissä otoksen, jossa kainosti hymyilevä Räikkönen poseeraa hänen, Vettelin ja Tommi Mäkisen kanssa.

Räikkönen on yksi formularatojen suurista. Vuoden 2007 maailmanmestari on ajanut urallaan 348 osakilpailua moottoriurheilun kuninkuusluokassa. Voittoja on 21, palkintosijoja yhteensä 103 ja paalupaikkojakin messevät 18.

Artikkelissa on käytetty lähteenä Ilta-Sanomien arkistoa.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 14:41:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.