Ilta Sanoma

Mikko Innanen näki jo lapsena Suomen viihdemaailman kirkkaimpia huippuja läheltä. Myöhemmin hän on "haudannut paavin" ja selostanut enemmän Englannin Valioliigaa kuin kukaan muu suomalainen.

Mikko Innanen on kulkenut pitkän ja osittain kivisenkin tien suomalaisena urheiluäänenä.

Mikko Innanen on kulkenut pitkän ja osittain kivisenkin tien suomalaisena urheiluäänenä. Kuva: Seppo Kärki / IS

Mikko Innanen on käynyt vesijuoksemassa ja saapuu kantakahvilaansa Helsingin Taka-Töölöön pirteänä. Juttu luistaa tutun kahvilanpitäjän kanssa heti. Sellainen hän on. Sosiaalinen ja eloisa.

Ääni on tuttu ja muisti erinomainen. Haka-FinnPa-ottelun tulos 1990-luvun alusta tulee nopeammin kuin päätös lohileivän ja sämpylän välillä.

Aulis Virtasen tietää jokainen pitkään englantilaista jalkapalloa seurannut suomalaiskatsoja. Virtanen selosti Englannin liigaa Ylelle 1970- ja 1980-luvuilla.

Sieltä lähti myös Mikko Innasen kiinnostus brittifutikseen. Virtanen toimi uranuurtajana ja kohosi selostajapersoonana lauantai-iltojen legendaksi. Innasta ei legendaksi lasketa, vaikka hän on selostanut enemmän Englannin pääsarjafutista kuin kukaan muu suomalainen.

Innanen on ollut äänessä valioliigalähetyksissä lokakuusta 1995 lähtien jokaisella kaudella yhtä lukuun ottamatta, mutta siihen myöhemmin.

Innanen syyllistää selostajanurastaan Raimo "Höyry" Häyristä. Syyllistäminen on tietenkin vitsailua: todellisuudessa Innanen on aina kunnioittanut kokeneita osaajia. Vakavasti puhuttuja Häyrinen kuului Innasen suuriin innoittajiin.

Innanen oli vasta 12-13-vuotias päästessään Häyrisen tilastopojaksi otteluihin. Hän sai paitsi nähdä työtä läheltä myös osallistua omalla tavallaan.

Vuosia myöhemmin Häyrinen kannusti Innasta osallistumaan Ylen äänikokeeseen. Innanen osallistui - ja läpäisi.

Hän pääsi mukaan Ylen Urheilua ja musiikkia lähetyksiin. Ensimmäinen lähetys meni Antero "Vipu" Viherkentän tulostoimittajana.

-?Olin ennen lähetystä käynyt äänikokeessa, ja Voitto Raatikainen näytti vihreää valoa.

Pikkuhiljaa Innanen pääsi ääneen Ylen ottelukierroksilla päälajeinaan jalkapallo ja jääkiekko.

-?Sellaisestakin rikoksesta olen kuullut, että olen ollut pesismatseissa - pitää paikkansa!

Innanen oppi jo varhain, että ottelukatsauksen täytyy rakentua informatiivisesti ja jämäkästi. Hän otti pesäpallokatsomossakin puheenvuorossaan aikaa Häyriseltä saamallaan Casion sekuntikellolla. Homma hoitui, mutta toimittajan omissa lajipiireissä tuli piikkiä pesiskeikoista.

-?Futiskatsomossa lajiniilot tietysti kommentoivat, että tuolta se pesäpallotoimittaja Innanen tulee. Ei minulla ole pesistä vastaan mitään, mutta futista olen pelannut pienestä pitäen, ja olen ollut tekemisissä lätkän kanssa.

Tukholma. Myöhemmin Innanen astui myös television maailmaan.

- Eurosportille selostin1994 Lillehammerin olympiakisat ja jalkapallon MM-kisat.

Selostukset tehtiin offtubena eli kuvaruudun avulla Tukholmasta, josta tuli Innaselle todella tuttu paikka. Hän selosti myöhemmin myös Valioliigan otteluita Tukholmasta. Ruotsiin suuntautuneiden työmatkojen määrä kasvoi valtavaksi.

-?Maaotteluviikonloput pois lukien aina viikonloppuisin kymmenisen vuotta: 1995-2005, kunnes siirryimme selostamaan Helsingin Viiskulmaan Crea Sportin tiloista. Ne olivat hienoja aikoja Anssi Kukkosen ja J-P Jalon kanssa.

Mikko Innanen ja J-P Jalo Canal+:n Tukholman-studiolla 1998.

Mikko Innanen ja J-P Jalo Canal+:n Tukholman-studiolla 1998. Kuva: Ari Luostarinen

Sulkapalloa pelaamassa 2008.

Sulkapalloa pelaamassa 2008. Kuva: Antti Hämäläinen

Me olemme tottuneet siihen, että otteluiden aikana Innanen on kaksi tuntia äänessä.

Tukholmaan liittyy myös sellainen kaksituntinen, jonka Innanen pysyi hiirenhiljaa.

Helsingin Urheilutoimittajain jalkapallojoukkue kävi 1990-luvulla vuosittaisella pelireissullaan Ruotsissa. Joukkuekaverit kokivat saaneensa Innasen tietopankista riittävästi sillä erää ja lupasivat Innaselle palkinnon, jos tämä olisi kaksi tuntia sanomatta sanaakaan. Koville otti, koska Innanen haluaa aina osallistua urheilukeskusteluihin, mutta hän hoiti homman.

Myöhemmin pelipäivän iltana Innanen taas jo puhui. Hän törmäsi seurueineen kaupungin hälinässä sattumalta ruotsalaiseen huippufutaajaan Anders Limpariin. Innanen ei sentään antanut Limparille kattavaa otteluraporttia, mutta jutteli pelistä.

Lähtö. Leikkisästi voi sanoa, ettei Innanen seuraa Valioliigaa vaan Valioliiga Innasta.

Innanen meni valioliigaselostajaksi SuperSportille kaudeksi 1995-1996. Jalo suositteli häntä Kukkoselle, joka päätti palkata hänet. Siitä lähtien Innanen on selostanut Valioliigaa joka kausi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Kun hänelle tuli lähtö Suomen valioliigaoikeudet omistaneelta MTV:ltä, kausi 2015-16 jäi häneltä väliin.

-?En saanut Maikkarilta kenkää. Minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa freelancerina, mutta huomattavasti vähemmillä ottelumäärillä. Koin sen arvonalennuksena, Innanen sanoo.

Hän siirtyi Viasatille ja selosti sillä kaudella muun muassa Serie A:ta.

Mutta kappas vain. Suomen valioliigaoikeudet siirtyivät seuraavaksi kaudeksi Viasatille ja Innanen pääsi taas rakkaimman sarjansa pariin.

-?En ole katkera. Sanon vain, että hyvinhän tässä kävi. Jotkut ovat todenneet, ettei Innanen lähde Valioliigasta kulumallakaan, selostaja heittää.

Mikko Innanen lokakuussa 2021. Päällä Canal+ Sportin toppaliivi vanhojen aikojen muistoksi.

Mikko Innanen lokakuussa 2021. Päällä Canal+ Sportin toppaliivi vanhojen aikojen muistoksi. Kuva: Seppo Kärki / IS

"Kaikkia ei voi - eikä pidä miellyttää", Mikko Innanen toteaa isänsä Martin sanon. Kuva: Seppo Kärki / IS

Innasen nahka on paksumpi kuin uran alkuaikoina. Palautetta tulee toisinaan, osa hyvinkin raadollisin sanoin. Valioliiga nostattaa tunteita ruudun molemmilla puolilla.

-?Toteaisin tuohon edesmenneen rakkaan isäni Martin sanoin: Kaikkia ei voi - eikä pidä miellyttää. Isäni sanoi aikoinaan, että jos hänen hautakivessään lukee hänen lähtönsä jälkeen "Koko kansan rakastama taiteilija", hän nousee vielä kerran ylös ja vetää ruksin tekstin päälle.

Martti "Huuhaa" Innanen, Mikon isä, oli erittäin suosittu mutta myös mielipiteitä jakanut viihteen estraditaiteilija. Hän kuoli joulukuussa 2014.

Mikko kuvailee lapsuuttaan taiteilijaperheessä onnelliseksi ja todella värikkääksi.

-?Olihan minulla erilainen lapsuus verrattuna moniin niin sanottuihin porvariskoteihin. Olin mukana isän kiertueilla Lappia ja Ruotsia myöten. Kari Tapio, Irwin ja muut tuli tavattua, Innanen sanoo hiljaisella äänellä.

Hän oppi näkemään julkisuuden valovoimaisia tekijöitä jo varhain. Eri ihmisten kanssa toiminen tuntuu luontevalta.

Esimerkiksi hän käy vielä nykyäänkin pelaamassa tennistä ja snookeria Frederikin kanssa - isän musiikkituttuja tämäkin. Tuttavuus syntyi kauan sitten. Innanen ei ole mitenkään uinut piireihin julkkishakuisesti.

Mikko Innanen sai tietysti välillä kuulla arvostelua isänsä töistä, joista osa oli niin sanottua ronskia materiaalia. Asia koetteli etenkin lapsuusvuosina.

-?Saatoin joskus tulla kotiin hiekkalaatikolta itkien, koska joku poika oli pilkannut, että isäs kirjoittaa Jalluun. Isä koutsasi tilanteen hyvin. Samalle pojalle saattoi sanoa myöhemmin, että mistäs tiedät: ai teidän perheessä luetaan Jallua, Mikko muistelee.

Hän alleviivaa sitä, kuinka läheiset ja hyvät välit hänellä oli isänsä kanssa. Isä oli hänelle isä - ei kansan tuntema viihdyttäjä.

Miksi Mikko Innanen ei sitten lähtenyt seuraamaan isänsä jälkiä viihdetaiteilijana? Hän korostaa haastattelun aikana monta kertaa syvää kunnioitustaan esiintyviä taiteilijoita, erityisesti muusikoita kohtaan.

-?Olisin jossakin vaiheessa halunnut oppia soittamaan kitaraa. Faijalla oli hänen mittojensa mukaan Japanissa teetetty Yamahan "skeba". Hän oli hyvä jazz-kitaristi. Kysyin, voinko opetella. Hän kuunteli soittoani noin 30 sekuntia ja sanoi, että tästä ei tule hevon...mitään, Mikko muistelee ja hymyilee.

Innanen arvioi olleensa koulussa "medium-miinus"-tason oppilas. Muut asiat kiinnostivat enemmän kuin peruskoulu.

Hän haki parikymppisenä tiedotusoppiin Tampereelle, muttei päässyt sisään. Myöhemmin 1980-luvun lopulla armeijan ja kauppaopiston jälkeen nuorimies painoi myyntihommia Mallasjuomalla ja Olvilla.

-?Tein kahta duunia. Päivät täyttelin kylmäkaappeja K-Marketeissa, T-kaupoissa ja Spareissa. Hyvin usein iltaisin olin matsissa tai vetämässä Urheiluradiota. Päivät kävivät raskaiksi, joten tein sitä vain muutaman vuoden. Vuonna -90 jäin täysin toimittajaksi.

Uravalinta urheilutoimittajana ja myöhemmin selostajana on saanut kotoa aina vahvan tuen.

-?Sekä isä että äiti ovat tukeneet ja kannustaneet.

Ymmärrystä löytyi sillekin, ettei Mikko nähnyt isänsä viimeistä keikkaa. Kesää 1994 kului Tukholmassa, vaikka mieli veti kovasti myös Suomeen.

-?Faijalla oli silloin järjestettynä Kyröskosken suurlavalla keikka nimellä Huuhaa Innasen viimeinen huuto. Siellä olivat Alivaltiosihteeri - faijan fanit - Paula Koivuniemi ja muut. Ja jumankauta: minä en päässyt. Minulla oli niin rahakas oma keikka, Innanen sanoo.

Hän selosti jalkapallon MM-kisoja offtubena Ruotsista.

-?Minä olisin saanut sinä kesänä liput myös MM-finaaliin Yhdysvaltoihin, mutta en voinut lähteä sinnekään, kun olin Tukholmassa.

Selostajat elivät 1990-luvulla taloudellisesti hyvää aikaa. Lähetysten tekemisissä ei säästelty, selostajapalkkiot mukaan lukien.

Innanen, 54, arvioi selostamiensa otteluiden määrän liikkuvan kolmen, neljän tuhannen tienoilla. Sellaiseen määrään mahtuu väistämättä myös kommelluksia. Virheitäkin.

- Livelähetyksen hienous on siinä, että mitä tahansa voi tapahtua. Ihmeen vähän niitä virheitä on käynyt. Olin kerran Tukholmassa selostamassa offtubena Italian pääsarjan matsia. Ennen ottelua vietettiin hiljainen hetki. Minulla ei ollut aavistuskaan, miksi, Innanen kertoo.

Hyvä valmistautuminen auttaa merkittävästi, mutta joskus sekään ei pelasta. Kaikkea ei voi tietää, ei edes Innanen.

Nuoruudessaan jalkapallomaalivahtina pelannut paavi Johannes Paavali II oli ollut pitkään kriittisessä tilassa. Innanen veti lähetyksessä johtopäätökset.

-?Päättelin paavin siirtyneen yläkertaan torjumaan palloja. Niinhän siinä kävi, että hän ei ollut siirtynyt. Oli edelleen kriittisessä tilassa. Myöhemmin toki sitten siirtyi.

Innanen muistelee huvittuneena Martti Kuuselan kanssa selostamaansa jalkapallon MM-karsintaottelua Saksa-Suomi, joka pelattiin lokakuussa 2001.

-?Gelsenkirchenissä vieressämme ihmeteltiin, kun välillä hiljenimme Kuuselan kanssa täysin kesken selostuksen. Oli kiekkokierros. Mentiin Raumalle, jossa Lukko johti SaiPaa vastaan 8-1. Kun lähetys tuli takaisin meille Saksaan, sanoin, että sillä välin, kun siellä (Suomessa) oli kihelmöivät hetket, niin täällä Antti Niemi on esittänyt neljä haamupelastusta. Oli pakko heittää.

Ottelu jäi mieliin yhtenä maalivahti Niemen huippu-uran huikeimmista, ja Suomi sai pisteen 0-0-tuloksella.

Silloin Innanen sai mennä paikalle. Usein ovat vain mies ja koppi. Studion selostuspaikka ei huou sitä gloriaa, jota selostajan työhön joskus liitetään, mutta se on työntekijälleen eräänlainen pyhä tila. Sieltäkin löytyvät kaikki edellytykset hyvälle lähetykselle. Homma sujuu, vaikka selostaa täytyykin ruutuun tulevan kuvan perusteella.

Mikko Innanen työssään Canal+:lla vuonna 2005.

Mikko Innanen työssään Canal+:lla vuonna 2005. Kuva: Peter Jansson

Joskus voi tulla hätä kesken pelin. Innanen vahvistaa tarinan, jonka mukaan hän on joutunut pissaamaan pulloon kesken selostamansa ottelun.

-?On näinkin käynyt. Täytyy vain ratkaista, miten toimia; pissata pulloon tai vaikka paskoa roskikseen. Jälkimmäistä ei ole onneksi tapahtunut.

Millainen sitten on hyvä selostus? Innanenkin on pohtinut asiaa paljon.

-?Käsi sydämellä: en tiedä. Minulla on ajatus ja aavistuksia, mutta en voi sanoa varmasti. En edelleenkään lähde huutamaan matsia tukkoon tai selostamaan välttämättä jokaista alakerran pallonsiirtoa.

Innanen tekee jokaista selostustaan varten taustatyöt erittäin huolellisesti. Yleensä lähetyksiin päätyy vain murto-osa siitä taustatiedon määrästä, jonka selostaja on kerännyt.

Edelleen jännittää sopivasti ennen otteluita, mutta ei niin paljon kuin juontokeikoilla, joita Innanen on tehnyt silloin tällöin.

-?Radiossa saattoi olla muutamassa ottelussa 100?000 kuuntelijaa. Jännittää paljon enemmän, kun on "lauteilla" 200 katsojan edessä.

Sosiaalisuudestaan huolimatta Innasesta löytyy myös erakkopuoli. Hänen tunnettuutensa jää pieneksi verrattuna vaikkapa isäänsä, mutta hän pysyy urheilussa esillä paljon työnsä kautta. Hän ei voi määritellä itseään palautteen perusteella - lyödään selkään sitten kämmenellä tai puukolla.

-?Ylimielistä minusta ei saa tekemälläkään.

Sydäninfarkti. Lokakuun alussa työmatkalla Jerevanissa jokin oli pielessä. Rinnanseudulle tuli outo ja epämiellyttävä tunne. Innanen arveli, että häntä vain närästää kovasti.

Tila huononi Suomessa. Tie vei ensin terveysasemalle, sieltä ambulanssilla sairaalaan. Innanen oli saanut sydäninfarktin ja hänelle tehtiin pallolaajennustoimenpide.

Hän kertoo olleensa toimenpiteen aikana niin tolkuissa kuin yleensäkin.

-?Jonkun mielestä siis hyvin vähän.

Innanen jutteli toimenpiteen aikana paljon. Se kävi jonkinlaisesta defenssimekanismista synkkyyden ja pelkojen torjumiseksi. Henkilökunnan ammattitaito tuki mielialaa. Tuntui luottavaiselta.

Lue lisää: Suosikkiselostaja Mikko Innanen, 54, sai sydäninfarktin - "Makasin sohvalla sikiöasennossa"

Vain pari viikkoa tapahtumien jälkeen selostaja näyttää ja kuulostaa haastattelussa erittäin pirteältä. Tietenkin hän on joutunut käymään tapahtumat läpi mielessään ilman vitsintynkiä.

Innanen harrastaa paljon liikuntaa, ei tupakoi ja käyttää alkoholiakin kohtuudella. Silti hänelle kävi noin. Miksi? Infarktin taustalla saattoi olla perinnöllisiä ja yksilöllisiä tekijöitä. Paukku oli monen asian summa.

-?Totta kai se tapahtuma kosketti ja herätti. Olisi voinut tulla lähtö. En välttämättä usko kohtaloon, mutta näin oli määrä tapahtua. Nyt mennään tämän mukaan. Lääkitys on mukana loppuelämäni. Uskon, että saan urheilla myös jatkossa, innokkaaksi tenniksen, padelin ja golfin pelaajaksi tiedetty Innanen sanoo.

Mikko Innanen on voinut pallolaajennustoimenpiteen jälkeen hyvin.

Mikko Innanen on voinut pallolaajennustoimenpiteen jälkeen hyvin. Kuva: Seppo Kärki / IS

"Seuraava ottelu on se maailman tärkein ottelu", Mikko Innanen sanoo. Kuva: Seppo Kärki / IS

Ehkä työkin vaati verojaan. Media-alalla painetaan hommia usein epäsäännöllisin työajoin öitä myöten kovassa paineessa. Innasen rakkaus työhön ei sammunut. Nyt mukaan tulee maltti entistä korostetummin.

Tuttu ääni palasi eetteriin V sportilla 4. marraskuuta Euroopan liigan ottelussa Leverkusen-Betis.

Innanen haluaa tehdä työnsä nöyrästi; peliä, kaikkia sen osapuolia ja tv-katsojia kunnioittaen.

-?Edelleen menen päivä kerrallaan. Seuraava ottelu on se maailman tärkein ottelu. Sen verran tietysti tuo tapahtuma herätti, että mitään ei voi pitää itsestään selvyytenä.

Haastatteluiltapäivän valinnaksi nousi lohileipä. Ja se Haka-FinnPa päättyi 0-0. Kirjoittajan mieleen tulee leivästä vertaus, että Innanenkin ui välillä vastavirtaan lohen tavoin. Hän haluaa pitää kiinni perinteisistä arvoista.

-?Aika paljon olen oppinut tätä duunia käytännön kautta. Teen ja rakastan tätä hommaa edelleen, koska paras selostus on vielä tulossa. Jos tässä alkaa miettiä, että jumankauta kun olen hyvä, on vain yksi tie: alas.

Hyvälle selostajalle eivät riitä sopiva ääni, intohimo ja taustatiedot. Vaaditaan myös tilannetajua.

-?Kuten hyvä ystäväni ja arvostamani kollega J-P Jalo on sanonut: huutaminen ja hehkuttaminen ovat kaksi eri asiaa... Olenhan minäkin huutanut, mutta selostamiseni ei ole samanlaista kuin se oli 20 vuotta sitten.

Ikä: 54

Ammatti: Yksityisyrittäjä, selostaja.

Perhe: Asuu kihlattunsa kanssa Pohjois-Helsingissä. Kaksi velipuolta isänsä Martti Innasen ensimmäisestä avioliitosta. MTV:n urheilutoimittaja Timo Innanen on Mikon veljenpoika.

Harrastukset: Tennis, golf, padel, snooker ja vesijuoksu. Aikaisemmin myös jalkapallo. Innanen oli alle 10-vuotias, kun perhetuttu Raimo Häyrinen kehui hänen pelisilmäänsä todella hyväksi.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 12:31:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.