Ilta Sanoma

Jääjyväset syntyvät, kun ilmassa on lauha kerros.

Jäätävää vesisadetta on luvassa monin paikoin.

Jäätävää vesisadetta on luvassa monin paikoin. Kuva: Ritva Siltalahti / Lehtikuva

Jäätävä tihku leviää todennäköisesti viikonloppuna Etelä-Suomesta muualle maahan. Sen seassa maahan sataa myös jääjyväsiä. Tämä aiheuttaa vaarallisen jalankulkusään.

- Perjantai-illasta lähtien etelässä on ollut jäätävää sadetta ja jääjyväsiä, kertoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitoksesta.

Jääjyväset ovat rakeita pienempiä, noin 2-3 millimetrin paksuisia jääpalloja. Ne muodostuvat, kun ilmassa on noin 1-2 kilometrin korkeudessa lauha kerros.

Lauha alue sulattaa lumisateen vedeksi. Vesipisarat jäätyvät uudelleen, kun ne kohtaavat maan pinnan tuntumassa pakkassään. Tällaiset olosuhteet vallitsevat nyt Etelä-Suomessa.

- Niistä kuuluu ropina, kun ne osuvat pelteihin, Tuovinen sanoo.

Jäätävän sateen ja jääjyvästen yhdistelmä tekee jalkakäytävistä liukkaita. Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Hämeessä on voimassa vaarallisen jalankulkusään varoitus.

- Aamun lehti kannattaa käydä hakemassa kieli keskellä suuta.

Lentoliikenteen jäätävä sade ja jääjyväset ehtivät jo sekoittaa. Liikenne Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli pysähdyksissä perjantain ja lauantain välisenä yönä 2,5 tuntia. Uudellamaalla on voimassa myös vaarallisen ajokelin varoitus.

Lauantain aikana lauhan ilman kerros liikkuu pohjoiseen. Jääjyväsiä voidaan kokea ensin Pohjanmaalla ja myöhemmin iltapäivällä itäisessä Suomessa.

Etelässä sateen olomuoto muuttuu lumeksi.

- 5-10 senttiä lunta on mahdollista pääkaupunkiseudulla.

Lunta voi tulla lauantaipäivän mittaan myös Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 04:12:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.