Ei mene kauan, kun salibandyssäkin nähdään totutusta poikkeava finaalipari ja uusi maailmanmestari, kirjoittaa toimittaja Harri Pirinen.

Kuva: Lehtikuva

Periaatteessa ei mitään uutta salibandyrintamalta.

Suomi ja Ruotsi kohtaavat lauantaina MM-finaalissa jo kahdeksannen kerran peräkkäin. Maailmanmestaruudesta pelataan nyt 13. kerran, ja 11. kerran naapurukset ovat vastakkain finaalissa. Mestaruuksia Ruotsi on voittanut kahdeksan, Suomi neljä.

Ja kahdeksannen kerran peräkkäin pronssi menee Sveitsiin tai Tshekkiin. Vain nämä maat (Sveitsi 1998 ja Tshekki 2004) ovat MM-historiassa pystyneet torpedoimaan Suomi-Ruotsi-finaalin. Mitaleille on näiden lisäksi yltänyt koskaan vain Norja, ensimmäisissä kisoissa vuonna 1996.

Yleisen kiinnostuksen vuoksi laji kaipaisi kipeästi kärkeen lisää maita. Mutta suurta mullistusta kärkinelikkoon tuskin on näköpiirissä ainakaan vielä seuraavissa, jo marraskuussa 2022 Sveitsissä pelattavissa kisoissa.

Reilut 20 vuotta säilyneiden asetelmien ja MM-kisojen tasoerojen vuoksi salibandy kohtaa edelleen jatkuvaa vähättelyä. Harva (haluaa) muistaa, että esimerkiksi jääkiekon MM-kilpailuissa oli vuosina 1963-1986 yhteensä kaksi eri maailmanmestaria ja neljä mitalimaata. Neuvostoliitto voitti mestaruuden 18 kertaa ja Tshekkoslovakia neljästi. Mitaleille ylsivät myös Ruotsi (9 hopeaa, 7 pronssia) ja Kanada (1 hopea, 7 pronssia).

Salibandy on hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin jääkiekko tuolloin. Lajin historia on noin 40-vuotias. Jääkiekossa ensimmäisen kiilan neljän suuren rintamaan löi vasta vuoden 1992 hopeallaan Suomi.

Se historiasta. Sikäli valta-asetelman salibandyssä voi katsoa kääntyneen, että Suomi on voittanut kuudesta edellisestä MM-kullasta neljä. Viime viikolla Helsingissä Suomi oli ensimmäisen kerran Ruotsia parempi myös MM-kisojen alkusarjassa. Suomi pyyhki Ruotsilla lattiaa, varsinkin taktisesti.

Pitkä altavastaaja-asema on pakottanut suomalaiset laji-ihmiset opiskelemaan lajia intohimoisesti sekä keksimään uusia keinoja pärjätä. Innostus ja vauhti on ollut niin kovaa, että Suomi on pyyhältänyt Ruotsin edelle.

Päävalmentaja Petteri Nykky on jo vuoden 2006 MM-finaalissa Globenissa kärsitystä karvaasta 6-7-jatkoaikatappiosta alkaen halunnut Suomen pelaavan peliä palloa halliten, siis määräävän peliä. Edellisessä Helsingin MM-finaalissa 2010 ja viime viikolla se onnistui Ruotsia vastaan kenties paremmin kuin koskaan MM-tasolla.

Näissä kisoissa Suomelta on nähty ajoittain silmiä hivelevää "totaalisäbää". Wanhan liiton jääkiekkoihmisillä on saattanut välähtää mielessä Ilveksen puolustajaparin Jyrki Lumme-Vesa Salo tähtihetki. Pakkipari törmäsi toisiinsa alivoimalla vastustajan maalin takana!

No, aivan tällaista kurittomuutta Nykyn joukkueissa ei sallita. Mutta tasaviisikoin sinivalkoisten pelissä puolustajat saattavat usein olla ylimpiä miehiä ja roikkua jopa vastustajan maalin takana. Tarkoitus on tietysti sotkea vastustajan puolustusasetelmat ja ennen kaikkea hämmentää vastustajaa. Tämä yllätyksellisyys ja ennalta-arvaamattomuus on aina ollut yksi Nykyn johtamien joukkueiden tavaramerkeistä.

Viimeksi kuluneen viikon aikana näkemäni, kuulemani ja aistimani perusteella olen hyvin vakuuttunut siitä, että Hartwall Areenalla on lauantaina sinivalkoiset juhlat. Samaa mieltä oli perjantain välierien jälkeen myös lajilegenda Mika Kohonen.

-?Suomi on nykyään taktisesti monipuolisempi, ja meidän viisikkopelimme ja joukkueena puolustamisemme on parempaa kuin Ruotsilla. Ruotsi on ottanut käyttöön vähän vanhanaikaisemman pelitavan: he luottavat paljon matalaan karvaukseen ja vastaiskuihin. Ruotsi on nykyään vähän kuin me aikoinaan, Ruotsin(kin) salibandyn kuin omat taskunsa tunteva Kohonen psyykkasi.

-?Mutta ennen kaikkea Suomi on henkisesti vahvempi kuin Ruotsi. Uskon, että se ratkaisee MM-kullan kohtalon lauantaina, Kohonen sanoi itsevarmasti.

Käy finaalissa miten käy, on perusteltua puhua Suomesta lajin tämän hetken hallitsijana. 19-vuotiassa pojissa Suomella on neljistä edellisistä MM-kisoista kaksi kultaa ja hopea, Tshekillä kaksi kultaa (2019 ja 2021) ja kaksi pronssia, Ruotsilla kaksi hopeaa ja pronssi. Tytöissä Suomi on hallitseva maailmanmestari, ja viime sunnuntaina Suomi hävisi naisten MM-finaalin jatkoajalla.

Mikä lajin kannalta ilahduttavinta, Tshekki on tullut pojissa ja miehissä lujaa kärjen rinnalle. Tässäkin on yhtäläisyyksiä takavuosikymmenten jääkiekkoon. Lajin ilosanomaa levittävät ne, joilla on asiassa paras tietotaito.

Leijonat oli vuodesta 1959 vuoteen 1973 pääosin kanadalais- ja tshekkikomennossa. Salibandyssä Tshekki on noussut maailman ehdottomalle huipulle suomalaisvalmennuksessa. Tshekin valmennuskolmikon MM-kisoissa muodostavat Suomen vuonna 2016 MM-kultaan johtanut Petri Kettunen, Akseli Ahtiainen ja Karo Kuussaari.

Kettunen oli nyt hyvin lähellä päästä näpäyttämään Suomea, mutta vanha velho Petteri Nykky tiimeineen veti vielä pidemmän korren.

Se, että Tshekki pani Suomen välierässä näin tiukalle, oli toiseksi parasta, mitä lajille saattoi tapahtua. Tshekki on nyt salibandyssä vähän kuin Suomi MM-kiekossa 1980-1990-lukujen taitteeseen asti: lähellä, mutta vasta ihan lähellä.

Mutta ei mene kauan, kun salibandyssäkin nähdään totutusta poikkeava finaalipari ja uusi maailmanmestari. Se on lajille se paras asia - vaikka se tapahtuisi Suomen kustannuksella.