Ilta Sanoma

Kolmilapsinen perhe löytyi viime viikonloppuna kuolleena kodistaan.

Poliisit tekivät tutkintaa perheen kotitalossa Königs Wusterhausenin kaupungissa viime viikonloppuna.

Poliisit tekivät tutkintaa perheen kotitalossa Königs Wusterhausenin kaupungissa viime viikonloppuna. Kuva: John Macdougall / AFP / Lehtikuva

Saksaa on järkyttänyt Berliinin eteläpuolella sijaitsevassa Königs Wusterhausenin kaupungissa viime viikonloppuna paljastunut tragedia, jossa viisihenkinen perhe löydettiin kuolleena kodistaan. Saksan mediassa tuolloin julki tulleiden tietojen mukaan koko perhe oli määrätty koronakaranteeniin.

Sittemmin poliisi on saanut selville, että perheen 40-vuotias isä Devid R. surmasi ampumalla samanikäisen vaimonsa, itsensä sekä parin 10-, 8- ja 4-vuotiaat tyttäret. Paikallinen syyttäjä Gernot Bantleon kertoi Reutersille alkuviikosta teon taustoista, jotka olivat käyneet ilmi miehen jälkeensä jättämästä viestistä.

Poliisin löytämässä viestissä mies kertoi väärentäneensä koronarokotustodistuksen vaimonsa puolesta. Huijausyritys oli kuitenkin paljastunut vaimon työnantajalle, mikä sai pariskunnan pelkäämään pidätystä sekä lastensa huostaanottoa.

Koronarajoituksia on kiristetty viime aikoina Saksassa sitä mukaa, kun epidemian neljäs aalto on pyyhkinyt yli maan. Marraskuussa astui voimaan määräys, jonka mukaan työntekijöiden on esitettävä työpaikalla todistus joko rokotusten ottamisesta, sairastetusta koronasta tai negatiivisesta testituloksesta.

Rokotustodistuksen väärentämisestä voi Saksassa periaatteessa saada jopa vuoden vankeustuomion. Paikallisen median mukaan viranomaiset ovat kuitenkin sanoneet, että kyseisen perheen tapauksessa rangaistus olisi todennäköisesti jäänyt sakkoihin.

Poliisi sai tietää tragediasta, kun perhettä tavoitellut sivullinen oli nähnyt sen jäsenet ikkunan läpi elottomana asunnossa.

Lehtitietojen mukaan kumpikin perheen vanhemmista työskenteli opettajana. Poliisin mukaan miehellä ei ollut lupaa surmissa käytettyyn aseeseen, jonka alkuperää viranomaiset selvittävät nyt.

Perheen isä oli aktiivisesti mukana koronarajoituksia sekä rokotuksia vastustavassa Querdenker-liikkeessä, jonka keskuudessa levitetään pandemiaan ja rokotuksiin liittyviä salaliittoteorioita. Der Tagesspiegel -lehden mukaan Devid R. oli liittynyt hieman ennen perheen kuolemaa liikkeen Telegram-ryhmään, johon hän jätti viimeisen viestinsä perjantaina.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 00:20:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.