Kotimaisella elokuvalla on käynnissä historiallinen vuosi. Korona on kurittanut alaa sulkemalla elokuvateattereiden ovia, mutta kansainvälisillä festivaaleilla on auottu ovia tulevaisuuteen poikkeuksellisen tiuhaan tahtiin.

Vuoden aloitti komeasti Hamy Ramezanin Ensilumi, joka kutsuttiin Berlinaleen, Berliinin elokuvajuhlille.

Kesällä koettiin suomalaisittain historiallinen Cannes-menestys. Maineikkaille juhlille oli kutsuttu peräti kolme suomalaistuotantoa.

Se, että Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 sai Grand prix'n eli festivaalin toiseksi tärkeimmän palkinnon, oli suoranainen jättipotti.

Samalla festivaalilla nähtiin myös Rahul Jainin ohjaama dokumentti Invisible Demons sekä Khadar Ahmedin Guled & Nasra, joka voitti marraskuussa peräti viisi Afrikan elokuva-akatemian palkintoa. Niitä on kutsuttu "Afrikan Oscareiksi".

Syyskuussa oli jälleen syytä juhlaan. Teemu Nikin Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia voitti Venetsian elokuvafestivaalien Orizzonti Extra -kilpasarjan eli yleisöpalkinnon.

Ja jälleen elokuvarintamalta kuuluu hyvää. Kolme kotimaista elokuvaa Alli Haapasalon Tytöt, tytöt, tytöt, Hanna Bergholmin Pahanhautoja ja Tania Andersonin dokumentti The Mission nähdään Sundancen elokuvajuhlilla ensi tammikuussa. Festivaali on Pohjois-Amerikan merkittävimpiä.

Mikä suomalaisen elokuvan voittokulkua selittää?

Kun pää on auki, katseet kääntyvät

Suomen elokuvasäätiön kansainvälisen osaston päällikkö Jaana Puskala nostaa tärkeänä menestystekijänä uuden lahjakkaan tekijä-, tuottaja- ja ohjaajasukupolven, jolla on jo valmiiksi väyliä ja suhteita Suomen rajojen ulkopuolelle.

- He saavat sitä kautta töitään esille. Esimerkiksi Khadar Ahmed ja Juho Kuosmanen ovat olleet Cannesissa Cinéfondation-opiskelijaohjelmassa. Se tarkoittaa, että heitä tarkkaillaan erittäin herkällä silmällä. Jos heidän työnsä ovat laadukkaita, ne tulevat valituksi Cannesiin.

Cinéfondation etsii lahjakkaita nuoria elokuvantekijöitä muun muassa valikoimalla opiskelijatöitä alan kouluista. Ohjelma tukee ohjaajia uralla eteenpäin erilaisin tavoin.

Toinen selittävä tekijä on positiivinen lumipalloefekti.

- Kun pää aukeaa jostain, se takaa, että uusia elokuvia seurataan erityisen tarkasti. Ajatellaan, että "Okei, noin pieni maa, mutta noin kiinnostavia juttuja. Mitäköhän niiltä tulee seuraavaksi", Puskala sanoo.

Sundancessa tyttöjen kasvutarinoita

Juuri tämä on Puskalan mielestä myös tuoreiden Sundance-uutisten takana. Suomalaistekijöiden pääsyä Amerikan mantereen yhdelle tärkeimmistä festivaaleista selittää myös toinen seikka:

- Jokainen festivaali haluaa aina esitellä jotain uutta ja ohjaajista kaksi on ensikertalaisia: Hanna Bergholm ja Tania Anderson.

Andersonin The Mission -dokumentissa seurataan neljän amerikkalaisen mormoninuoren matkaa Suomeen.

Bergholmin ja Haapasalon elokuvissa puolestaan käsitellään nuorten naisten kasvua.

Pahanhautoja on genreltään kauhua. Se kertoo esiteini-ikäisestä tytöstä, joka yrittää toteuttaa vaativan äitinsä menestystoiveita. Tyttö löytää oudon linnunmunan, jota hän alkaa hautoa.

Tytöt, tytöt, tytöt on draamaelokuva. Se kuvaa kolmen nuoren naisen elämää ja kasvua kohti aikuisuutta.

Puskala muistuttaa, että silläkin on merkitystä, että Sundancessa nähdään amerikkalainen indie-elokuva, The Dual, joka on kuvattu Tampereella.

- Sen tuotantoyhtiö tuntuu olevan pro-Suomi-henkinen. Yleensä tuppaa olemaan niin, että viesti menee paremmin perille, kun joku heikäläinen on ollut Suomessa tekemässä elokuvaa.

"Kaikki ovat omanlaisiaan"

Löytyisikö aiemmista maailmalle päätyneistä elokuvistamme jotain yhteistä? Puskalan mukaan ainakin kolme on jo lähtökohdiltaan erittäin kansainvälisiä.

- Ensilumi sekä Guled & Nasra eivät ole edes suomenkielisiä, eli ne ovat jotain muuta kuin perinteistä Suomi-elokuvaa. Hytti nro 6 taas on siitä mielenkiintoinen tapaus, että se on tavallaan venäläinen elokuva, jonka suomalaiset ovat tehneet. Se on suomalais-venäläisen yhteistyön ponnistus.

Puskala ei toisaalta halua yksinkertaistaa liiaksi selityksiä siitä, miksi suomalaiselle elokuvalle sataa nyt menestystä maailmalla.

- Mitään yhteistä kaavaa ei voi vetää. Kaikki elokuvat ovat omanlaisiaan ja uniikkeja, sellaisia, joissa asia on onnistuttu esittämään taitavasti monenlaisille yleisöille ja samastuttavasti.

Puskala muistuttaa, että myös maailmalle elokuvineen päätyneet ohjaajat tulevat hyvin erilaisista taustoista.

- Khadar Ahmed ja Teemu Nikki eivät ole käyneet mitään elokuvakoulua. Alli Haapasalo on opiskellut elokuvaa New Yorkissa ja Hamy Ramezan Lontoossa. Heidän lähtökohtansa eroavat toisistaan huomattavasti.

Sundancen lisäksi katse on jo seuraavissa Oscareissa. Niissä suomalaisilla on tuplasti jännitettävää. Kaksi kotimaista elokuvaa, Hytti nro 6 sekä Guled & Nasra tavoittelee Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoa. Jälkimmäinen niistä Somalian ehdokkaana.

Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Miksi suomalainen elokuva menestyy maailmalla? Keskustele aiheesta 11.12. klo 23:een asti.

Lue lisää:

Arvostetuille elokuvajuhlille on valittu peräti kolme suomalaista elokuvaa: "Sundanceen pääsy on hyväksynnän leima"

Ohjaaja kyllästyi latteisiin naiskuviin ja teki kauhuelokuvan, jonka pääpahis on äiti - se on myyty jo yli 40 maahan

MS-tauti vei näyttelijä Petri Poikolaiselta työn, näön ja liikuntakyvyn - sitten sairaus toi hänelle elämänsä roolin

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen yritti päästä elämästä helpolla, ja sitten hän löysi itsensä ohjaamasta elokuvaa Venäjällä

"Yhtäkkiä olin osa valtavaa massaa, joka oli tullut tuhoamaan eurooppalaista elämää" - Suomessa 30 vuotta asunut ohjaaja Hamy Ramezan lannistui pakolaiskriisistä