Ilta Sanoma

Koodilla saa mediatietojen mukaan alennusta Brother-merkkisistä tarratulostimista Kärkkäisen verkkokaupassa.

Tavarataloketju Kärkkäisellä on liikkeet Lahdessa, Ylivieskassa, Oulussa, Iissä ja Jyväskylässä. Kuvassa Lahden Renkomäen myymälä.

Tavarataloketju Kärkkäisellä on liikkeet Lahdessa, Ylivieskassa, Oulussa, Iissä ja Jyväskylässä. Kuvassa Lahden Renkomäen myymälä. Kuva: Lauri Rotko

Koronarokotevastaista keskustelua sisältävällä Telegram-kanavalla on jaettu alennuskoodia tavarataloketju Kärkkäisen verkkokauppaan, MTV kertoo.

Koodilla saa MTV:n tietojen mukaan 20 prosentin alennuksen Brother-merkkisistä etiketti- ja tarratulostimista. Kanavalla ihmisiä kehotetaan liimaamaan rokotevastaisia tarroja julkisille paikoille.

Keskiviikkoiltana lähetetyn viestin on MTV:n mukaan lukenut yli 300 henkilöä.

Tulostinvalmistaja Brothersin pohjoismaiden ja Baltian toiminnasta vastaava John Manelius kommentoi MTV:lle, ettei yhtiö ole tietoinen Kärkkäisen toiminnasta.

- Tämä aiheuttaa ehdottomasti toimenpiteitä, Manelius sanoi.

Tavarataloyrittäjä Juha Kärkkäinen on aiemmin herättänyt huomiota rokotevastaisilla mielipiteillään.

Kärkkäisen toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen.

Kärkkäisen toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen. Kuva: Markku Ruottinen

Lokakuussa Ilta-Sanomat kertoi Kärkkäisen lopettavan poliittisten mielipiteidensä esittämisen. Yhtiön työntekijät olivat Kärkkäisen mukaan joutuneet kiusalliseen asemaan hänen kannanottojensa vuoksi.

Lue lisää: Tavara­taloyrittäjä Juha Kärkkäinen pyytää presidentti Niinistöltä anteeksi - aikoo lopettaa poliittiset kannanotot

Ilmoitus liittyi hänen Facebook-sivuillaan julkaisemaan tekstiin, jossa hän kielsi holokaustin ja yhdisti presidentti Sauli Niinistön salaliittoon nimittämällä tätä "Nwo-kätyriksi".

Julkisessa kirjeessään Kärkkäinen pyysi anteeksi presidentiltä.

-?Olen myös tarpeettomasti nimitellyt tasavallan presidentti Sauli Niinistöä sosiaalisessa mediassa, mistä osoitan hänelle julkisen anteeksipyynnön.

Loppukesästä IS kertoi Juha Kärkkäisen lähettäneen tavarataloketjun työntekijöille sisäisen sähköpostiviestin, jossa kehotettiin olemaan ottamatta koronarokotetta.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 21:53:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.