24-vuotias mäkihyppääjä rakentaa uralleen uutta alkua maailmancupin alapuolelta löytyvän kakkossarjan eli Continental Cupin kautta." /> 24-vuotias mäkihyppääjä rakentaa uralleen uutta alkua maailmancupin alapuolelta löytyvän kakkossarjan eli Continental Cupin kautta." />

YLE


Kun edelliset maailmancupin pisteet ovat Oberstdorfista yli kahden vuoden takaa, takavuosina suomalaisessa mäkihypyssä maajoukkuepaikan menettämistä olisi pidetty automaationa. Viime vuosina Suomen miesten mäkihypyssä rima on kuitenkin laskenut, kun maailmancupissa yksittäisistä ilonaiheista käytännössä vastanneet vain Antti Aalto ja Niko Kytösaho.

Seuraus kapeasta tasosta oli, että täksi kaudeksi Hiihtoliitto tuuletti miesten A-maajoukkuetta heittämällä ulos puolet urheilijoista. Edellä mainittujen nimien lisäksi maajoukkuepaikkansa säilytti ainoana ikäluokkansa lupaavin hyppääjä, 20-vuotias Arttu Pohjola.

Sen sijaan pesuveden mukana meni muun muassa 24-vuotias Eetu Nousiainen, joka voitti Pohjolan viime kauden kaikissa keskinäisissä kisoissa ja saavutti Continental Cupissa Suomen ainoan palkintosijan ja ainoat top 10 -sijoitukset, neljä kappaletta.

Vaikka Nousiainen on alussa mainittu hyppääjä, jonka maailmancupin pisteistä on hyppääjän itsensäkin mukaan jo pieni ikuisuus, mäkihyppypiireissä Nousiaisen pudottaminen maajoukkuetoiminnan ulkopuolelle oli toukokuussa tieto, jota ei Yle Urheilun tietojen mukaan lajipiireissä pureskelematta nielty. Nousiainen itse vetää pudotuksensa osalta maltillista linjaa.

- Kyllä minä ymmärrän, miksi juuri heidät (A-maajoukkueen kokoonpano) nimettiin. Totta kai harmitti, etten päässyt joukkueeseen, vaikka viime kauden sijoitukset olisivat antaneet siihen mahdollisuudet. Toisaalta se antoi hyvällä tavalla motivaatiota treenata ja hommata itseni takaisin niihin piireihin.

- Eipähän tarvitse olla mukana missään kissanristiäisissä, Nousiainen murjaisee ja viittaa maajoukkuepaikan mukana tuleviin mediavelvoitteisiin.

Putoamisella oli kuitenkin kouriintuntuvia taloudellisia seurauksia: Nousiainen on joutunut kattamaan omasta kukkarostaan aiemmin liiton hoitamia puku- ja leirityskustannuksia. Kun summa nousee nopeasti muutamaan tuhanteen euroon, puhutaan isosta rahasta vielä menestyksestä haaveilevalle mäkihyppääjälle.

- Viimeisen Continental Cupin kisan ja viimeisen kesä-GP:n välissä olin yhden viikon maajoukkueen kanssa Planicassa. Sitä viikkoa ei tarvinnut itse maksaa. Kilpailureissut olivat myös liiton puolelta, mutta muuten kesä oli omakustanteinen, kuten toinen Planican-leiri.

Eetu Nousiainen hyppäämässä Lahden maailmancupin joukkuekilpailussa tammikussa.
Eetu Nousiainen hyppäämässä Lahden maailmancupin joukkuekilpailussa tammikussa.EPA-EFE/All Over Press

- Tukijoille iso kiitos siitä, että ovat lähteneet mukaan vaikeinakin aikoina. Ilman heitä olisin jo joutunut lähtemään töihin. Oikeastaan ainoa tapa pysyä leivässä on olla opiskelijoiden kirjoissa, Savon ammattiopistossa merkonomiksi opiskeleva Nousiainen kertoo.

Uusi alku

Kuten valtaosalle suomalaisista, Nousiaiselle maailmancup on tulosten perusteella ollut viime vuosina väärä kilpailupaikka. Nousiaisen mukaan viikosta toiseen tuskailu pelkän karsinnan läpäisemiseksi ei kuulu enää suunnitelmaan. Jatkossa tarkoitus on nostaa itseluottamus uudelle tasolle lajin kakkossarjassa, Continental Cupissa.

- Sanoin viime vuonna valmennusjohdolle, ettei minun paikkani ole vielä hypätä maailmancupissa. Olen hakannut päätäni seinään siellä niin monta vuotta. Haluan rakentaa uuden urani Continental Cupin kautta niin, että voin mennä maailmancupiin aidosti kilpailemaan pistesijoista, mieluiten paikoista 20:n ja kymmenen parhaan joukkoon.

Koska mäkihypyn kärkimaiden taso on erittäin leveä, Continental Cupista löytyy kasapäin maailmancupin paikkaa tavoittelevia arvokisamitalisteja. Kesällä Nousiainen kilpaili ajoittain tasapäin muun muassa MM-joukkuekultaa juhlineita Maciej Kotia ja Anders Fannemelia sekä vuonna 2014 mäkiviikon voittanutta ja hyppypuuhiin kolmen vuoden tauon jälkeen palannutta Thomas Diethartia vastaa.

Lokakuussa Nousiainen voitti Lahdessa muovimäen Suomen mestaruuden ja kukisti samalla maajoukkuehyppääjistä Kytösahon ja Pohjolan.

Marraskuun lopulla Rukan maailmancupissa Nousiainen kilpaili kansallisessa ryhmässä samaisessa mäessä, josta oli vuotta aiemmin napannut kolmossijan Continental Cupissa. Maailmancupissa hyppääjät tulevat kuitenkin alas kakkossarjaa pienemmillä vauhdeilla, ja kun vauhti pienenee, tekniset virheet ilmenevät helpommin.

Merkittävin ero vuoden takaiseen Continental Cupin kisaan oli, että maailmancupissa lähtöpuomi oli kolme lavaa alempana. Nousiainen oli karsinnassa 57:s eikä selvinnyt kilpailuun.

- Sorruin samaan kuin useasti aiemminkin: kun vauhdit ovat alhaalla ja pitäisi saada paras suoritus ulos, alan varmistella. Silloin ponnistukseen ei tule minkäänlaista energiaa, vaan keulalla nähdään kontrolloitu ylösnousemus. Silloin hyppy ei lennä mihinkään.

Tuloslistalla Nousiaisen jätti silti taakseen A-maajoukkueen edustajista Aallon ja Pohjolan.

- Kyllä minä sanon, että olen Suomessa kolmen parhaan joukossa melkeinpä mikä päivä vaan.

Tavoite olympialaisissa

Suomalaisten sisäinen vertailu ei kuitenkaan lämmitä Nousiaista, joka nimeää kauden tavoitteekseen selviytymisen Pekingin olympialaisiin ja siellä 20 parhaan joukkoon sijoittumisen. Kisapaikan toteutuminen edellyttää maailmancupin pisteitä.

Seuraavina viikkoina Nousiainen kilpailee Continental Cupia: Rukalla 18.-19. joulukuuta ja joulun jälkeen Engelbergissä. Tämän jälkeen maailmancupin pisteitä voi saavuttaa enää kuudessa kilpailussa, joista neljä kuuluu Keski-Euroopan mäkiviikkoon, ennen kuin olympiaikkuna sulkeutuu.

Eetu Nousiainen vilkuttaa kameralle hyppynsä jälkeen.
Eetu Nousiainen kilpailee tulevana viikonloppuna kotimaassa Taivalkoskella.EPA-EFE/All Over Press

Vaikka tavoite olympialaisiin pääsemisestä ei toteutuisi, Nousiainen aikoo jatkaa uraansa. Maajoukkuepaikan saavuttaminen ja tukien piiriin pääseminen palvelisi pitkän aikajänteen unelmia.

- Pidemmällä tähtäimellä haluan olla jonakin päivänä maailman paras mäkihyppääjä ja olympiavoittaja.

- Koen, että olen kasvanut vuoden aikana paljon kilpailijana ja urheilijana. Ennen oli vähän sellaista, että juostiin sinne tänne eikä tehty täysillä kaikkea. Kun putosin maajoukkueesta, se toi lisämotivaatiota. Olen varma, että kun asiat tekee kunnolla, homma alkaa toimia. On jaksettava tehdä pohjat kunnolla, jotta voi vielä joskus tuuletella mäkimontussa, Nousiainen sanoo.

Lue myös:

18-vuotias Annamaija Oinas tekee suomalaista talviurheiluhistoriaa tulevana viikonloppuna: "Kaverit houkuttelivat mäkeen laskettelusuksilla"

Hiihtoliiton tutkija tyrmää kauhuskenaariot Pekingin hiekkamyrskyistä - tältä kisapaikoilla näyttää kaksi kuukautta ennen olympialaisia

Janne Ahonen kertoo, miksi mäkihyppypuvuilla huijaamisesta meuhkataan niin paljon: "Hyöty on moninkertainen verrattuna mihinkään dopingiin"

Muistatko tämän surullisenkuuluisan hetken Suomen olympiahistoriasta? Joukkueen tuntemattomin jäsen viihtyy nykyään brasilialaisen jujutsun parissa

Suomen mäkimiehillä on vasta kolmen paikan kiinnitys Pekingin olympialaisiin, mutta päävalmentaja ei pidä joukkuemäkeä itseisarvona - maajoukkueen kuopus ei ota tilanteesta paineita

vendredi 10 décembre 2021 21:46:20 Categories: YLE mäkihyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.