Ampumahiihtäjä Olli Hiidensalo on saanut joukkue- ja harjoituskaverinsa Tero Seppälän hyvistä onnistumisista lisätarmoa. Se näkyi perjantaina Hoc" /> Ampumahiihtäjä Olli Hiidensalo on saanut joukkue- ja harjoituskaverinsa Tero Seppälän hyvistä onnistumisista lisätarmoa. Se näkyi perjantaina Hoc" />

YLE


Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo ovat vastanneet alkukauden pirteimmistä suomalaissuorituksista ampumahiihdossa. Östersundin keinovalojen alla Seppälä nousi takaa-ajossa aina kukitukseen asti, kun hän oli kisan viides. Perjantaina Hiidensalo ylsi Hochfilzenin päivänvalossa uransa parhaaseen henkilökohtaiseen maailmancupin tulokseen 11. sijallaan.

Hiidensalolle sijoitus oli erittäin tärkeä, eikä vain tuloksellisesti, vaan myös henkisesti.

- Nyt on olympianäyttö annettu. Se ottaa vähän taakkaa pois harteilta, ettei sitä 16:tta sijaa tarvitse niin hampaat irvessä jahdata, puhelimitse tavoitettu Hiidensalo kertoi Yle Urheilulle ja muistutti kisan annista kohti helmikuun olympialaisia Pekingissä.

Yksi Olympiakomitean valintakriteereistä olympialaisiin on realistinen mahdollisuus yltää 16 parhaan joukkoon.

Hiihto oli Hiidensalon mukaan napsun verran parempaa kuin viikko sitten Östersundissa ja tällä kertaa hän onnistui myös ampumaan puhtaasti. Hiidensalo uskoo onnistumisten kasvattavan itseluottamusta, joka toivottavasti ruokkii hyviä suorituksia jatkossakin.

- On tärkeää myös välinepuolelle, että saan niitä hyviä tuloksia, koska silloin saan hyviä suksia. Jokaisella merkillä on kuitenkin se nokkimisjärjestys, joten toivottavasti onnistumisten kautta saan vähän lisäapuja kalustoon. Tänään huolto oli kyllä laittanut hyvät sukset, hän kehaisi.

Tero Seppälällä meno oli sen sijaan tahmeampaa kuin Östersundissa, jossa hän nappasi viidennen sijan lisäksi kaksi 16:tta sijaa. Seppälä myönsikin, ettei tänään ollut hänelle paras päivä. Pystyammunnan kaksi ohilaukausta pudottivat häntä tuloslistalla kärkikahinoista, mutta hän epäili myös sitä, oliko hänen suksivalintansa aivan täydellinen.

- Kokonaisuutena ei ollut homma niin hanskassa. Tällä tasolla menestyäkseen pitää kaikki palaset loksahtaa kohdalleen, 29:nneksi sijoittunut Seppälä pohti Yle Urheilulle.

- Nälkä kasvaa syödessä. Jos olisi ensimmäisenä kisana tullut tällainen 30 joukkoon pääseminen, olisi se tuntunut paremmalta kuin nyt. Nyt kun olen pystynyt parempiakin sijoituksia tekemään, sitä haluaa sinne päästä sinne jatkossakin ja useammin.

Nopeaa ammunta-aikaa sitten kun on tarpeeksi itseluottamusta

Hiidensalolla oli Östersundissa ongelmia ampumapenkalla, mutta Hochfilzenin pikakilpailussa hän sai kaikki kymmenen taulua alas. Suoritus saattoi näyttää helpolta, mutta sitä se ei ollut. Kohdistuksessa tuuli paljon, mutta kilpailuun tuuli tyyntyi pieneksi tuulenvireeksi.

- Otin kohdistuksessa seitsemän (napsua) tuulta vastaan ja kisassa otin kolme takaisin. Se riitti juuri ja juuri. Jos olisin halunnut, että osuma olisi ollut ihan keskellä, olisi varmaankin pitänyt ottaa viisi (napsua), Hiidensalo naurahti.

- Penkkatyöskentely oli hidasta, mutta menin tänään osumat edellä. Nopeaa ammunta-aikaa täytyy yrittää sitten, kun saan tarpeeksi itseluottamusta ja hyviä osumia alle.

Seppälän mukaan hänen ampumapenkkatyöskentelynsä oli pikakilpailussa "viisi sekuntia hitaampaa" kuin Östersundissa. Hän uskoo, että sen takia hän ampui kaksi ohilaukausta.

- Jäin vähän kyttäämään, ja silloin virheen todennäköisyys kasvaa. Olin vähän myöhässä ne kaksi laukausta. Huomenna pitää olla rohkeampi ammunnassa, Seppälä lupaili.

Olli Hiidensalo ampumassa makuupaikalla Hochfilzenissä.
EPA-EFE/All Over Press

Yle Urheilun asiantuntija Laura Toivanen piti Olli Hiidensalon tasonnostoa kauden ensimmäisistä maailmancupin kilpailuista huikeana. Se, että pikakilpailussa ammuttiin keskimäärin hitaammin kuin Östersundissa, sopi hyvin Hiidensalolle, joka ei ole ampumahiihtosirkuksen nopeimpia ampujia.

- Ampumahiihdossa pystyy saamaan top 10 -sijoituksen vaikka ei olisi nopein ampuja tai hiihtäjä. Tässä lajissa tarvitaan nimenomaan tasaisuutta. Nyt nähtiin, että Ollin sprintteriominaisuudet toimivat, Toivanen sanoi.

Vaikka Seppälä ei tällä kertaa kärkikymppiä tavoittanut, on Toivasen mukaan Seppälän taso on tällä hetkellä maailman luokkaa. Kahdesta sakkokierroksesta huolimatta Seppälä jäi voittajasta vain minuutin ja 11 sekuntia.

Hochfilzenistä on muotoutumassa suomalaismiehille varsin hyvä kisapaikka, sillä viime vuonnakin samainen kaksikko nappasi hyviä sijoituksia juuri Itävallasta. Hiidensalo oli tuolloin pikakilpailun 18:s ja Seppälä 16:s.

Toivasen mukaan Hochfilzenin rataprofiili sopii hyvin suomalaisille, sillä se tarjoaa pitkää liukua, jota suomalaiskaksikko osaa tehdä. Radasta ei myöskään löydy samanlaisia isoja nousuja kuin Östersundista.

Hiidensalo on samaa mieltä Toivasen kanssa, vaikka myönsikin, ettei pari ensimmäistä päivää noin tuhannen metrin korkeudessa sujunut hyvin.

- Kun laittaa kaasua treeneissä, niin se tuntuu. Siinä aina pari päivää menee kalibroida itsensä tähän korkeuteen. Olen isokokoinen hiihtäjä, joten pitää olla kovat ladut. Ensi viikolle (Annecy-Le Grand Bornandiin) on luvattu märkää keliä ja siellä on pehmeät ladut. Jos näin on, niin tiedän, että se ei ole minulle se optimi, Hiidensalo sanoi.

Viimeinen ampumapaikka voi palauttaa maan pinnalle

Laura Toivanen uskoo, että Tero Seppälän mainiot sijoitukset ja suoranainen läpimurto inspiroi muuta joukkuetta. Sillä on hänen mielestään iso merkitys lajissa, jossa tarvitaan sekä fyysistä että psyykkistä kestävyyttä, keskittymistä sekä flow-tilaa.

Hiidensalo kertoi saaneensa joukkue- ja kesän harjoituskaveristaan lisätarmoa. Se kasvattaa hänen mukaansa joukkuehenkeä ja tuo menestystahtoa muillekin, mutta ei kasvata joukkueen sisäistä kilpailua.

- Jos kisaamme Suomessa suomalaisia vastaan, niin silloin, mutta täällä maailmalla meillä on aina se 120 kilpailijaa vastassa. Siinä riittää vastusta, Hiidensalo sanoi ja kertoi käyttävänsä Seppälää pikemminkin referenssinä hiihtoladulla.

- Kisassa tiedän aika hyvin oma hiihtovauhtini, kun vertaan mitä se on suhteessa Teroon. Eli tilanne on lähinnä päinvastoin. Kyllä minä enemmän hyödynnän Teroa kuin kilpailen häntä vastaan.

Lauantain Hiidensalo pääsee ottamaan mittaa sekä Seppälästä että muista kanssakilpailijoista, kun ohjelmassa on takaa-ajo. Pikakilpailun voittaja Johannes Kühn pääsee starttaamaan 14 sekunnin johtoasemassa, mutta sen jälkeen on hyvin tasaista. Hiidensalon ero kolmantena lähtevään Anton Smolskiin on noin 20 sekuntia ja Seppälään noin puoli minuuttia.

- Mehän nähdään takaa-ajossa kaksi miestä 20 joukossa, Toivanen lupaa.

- Jos Tero jatkaa samoja otteita kuin aiemmin kaudella, niin hyvältä näyttää. Ja jos Olli pystyy pitämään nollia taulussa, niin se riittää pitkälle näissä karkeloissa.

Tero Seppälä Hochfilzenin pikakilpailussa.
imago images/CEPix/ All Over Press

Hiidensalo ei mieti takaa-ajoon sijoitustavoitteita ja hän pyrkii lähinnä hyviin osumiin penkalla, sillä takaa-ajo on lähtökohtaisesti hyvin pitkälti ammuntakisa.

- Jos saan makuulta puhtaat paperit, niin pääsen pystylle aika freesinä. Jos täällä menee liian kovaa omaan vauhtiin nähden, niin siitä palaudu yhtä hyvin kuin matalalla. Pitää olla tarkkana, että on tolpillaan, kun tulee pystyammuntoihin, Hiidensalo mietti.

Hän toivoo pystyvänsä samanlaiseen takaa-ajosuoritukseen, mihin Seppälä pystyi Östersundissa, mutta samalla hän muistutti lajin raakuudesta.

- Jos on kolme paikkaa vetänyt hyvin ja ajattelee, että nythän tämä menee hyvin, niin viimeinen paikka voi palauttaa aika hyvin maan pinnalle, Hiidensalo naurahti.

Seppälä ottaisi myös mielellään vastaan samanlaisen nousun kuin mihin hän pystyi Östersundissa. Kisassa lauotaan kuitenkin 20 laukausta, ja jo pikakilpailu osoitti, että Hochfilzenissä ohilaukauksia voi tulla paljonkin.

- Siinä kisassa on kyllä mahdollisuudet vaikka mihin. Ainakin lähden ottamaan Ollia kiinni. Se on minulle hyvä tavoite huomenna.

Lue myös:

Kuka on Suomen ampumahiihtosensaatio Tero Seppälä? Isä kertoo, mitä häneltä voi odottaa

Uran paras sija! Katso, miten Tero Seppälä ylsi uskomattomasti viidenneksi ampumahiihdon takaa-ajossa: "Meni ihan käsikirjoituksen mukaan"

Ampumahiihdon suosio on kasvanut Ruotsissa räjähdysmäisesti - kaikki halukkaat lapset eivät pääse harrastamaan ja aseista on huutava pula

vendredi 10 décembre 2021 21:10:51 Categories: YLE urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.