Ilta Sanoma

Perjantaina vapautettua henkilöä epäillään yhä terrorismirikoksista, ja hänen osallisuuttaan tapaukseen tutkitaan edelleen.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi viime perjantaina viisi henkilöä epäiltynä Suomen historian ensimmäisessä äärioikeistoon liittyvässä terrorismitutkinnassa.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi viime perjantaina viisi henkilöä epäiltynä Suomen historian ensimmäisessä äärioikeistoon liittyvässä terrorismitutkinnassa. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että perjantaina tutkintavankeudesta vapautettua epäiltyä on kuultu kuluneen viikon aikana useaan otteeseen.

Kuulustelujen sisältöä hän ei kommentoi tarkemmin, mutta kertoo yhteistyön kaikkien epäiltyjen kanssa sujuneen "asianmukaisesti" ja "rutiininomaisesti".

- Yleisesti ottaen voin todeta, että kaikki epäillyt ovat olleet yhteistyökykyisiä.

Lounais-Suomen poliisi vangitsi viikko sitten viisi terroristisen teon valmistelusta epäiltyä miestä.

25-vuotias lavialaismies vangittiin muita epäiltyjä lievemmällä syytä epäillä -perusteella. Hänet vapautettiin tutkintavankeudesta tänään perjantaina.

Lue lisää: Yksi Kankaanpään terroriepäilty pääsi vapaaksi tutkintavankeudesta - tämä hänestä tiedetään

Vapautettua henkilöä epäillään yhä terrorismirikoksista, ja hänen osallisuuttaan tapaukseen tutkitaan edelleen. Poliisin arvion mukaan vapautuvasta henkilöstä ei ole tällä hetkellä vaaraa.

Rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotustilaisuudessa Porin poliisilaitoksella 3. joulukuuta

Rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotustilaisuudessa Porin poliisilaitoksella 3. joulukuuta Kuva: Juha Sinisalo / Lehtikuva

Sjöblom ei ota kantaa lievempiin vangitsemisperusteisiin esitutkintaan vedoten.

- Syytä epäillä -kynnys on varsin alhainen, ja jos puhutaan todennäköisin syin epäillystä, puhutaan yli 50 prosentin todennäköisyydestä, Sjöblom avaa termejä yleisellä tasolla.

Poliisi on pysytellyt vaitonaisena rikoksen mahdollisesta kohteesta.

Myös kiinnioton ajankohta on herättänyt kysymyksiä.

- Kiinnioton ajankohta on monien eri asioiden yhteistulos. Monessa asiassa täytyy tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Aikataulujen sopiminen ja esitutkinnallisesti ja taktisesti oikea ajoitus vaikuttavat asioihin. Kiinniottopäivä valikoitui juuri sille hetkelle.

Poliisin julkaisema kuva esitutkintamateriaalista.

Poliisin julkaisema kuva esitutkintamateriaalista. Kuva: Lounais-Suomen poliisi

Tutkinnan edetessä yhteistyö samojen tahojen kanssa jatkuu sen mukaan, kun tarvetta ilmenee, Sjöblom kertoo.

- Europol on yksi yhteistyötoimijoista, joka pystyy tarjoamaan kyvykkyyttään esimerkiksi erilaisessa analyysitoiminnassa.

Lue lisää: Neljä Europolin asiantuntijaa osallistui Kankaanpään terrorismiratsiaan

Rikoksista epäillyt miehet ovat syntyneet vuosina 1995-1998. Kaksi heistä on 25-vuotiaita ja kaksi 26-vuotiaita. Nuorin miehistä on 23-vuotias.

Neljää heistä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta. Perjantaina vapautettua miestä epäillään vain valmistelurikoksesta.

Kyseessä on Suomen historian ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismitutkinta.

Lue lisää: Tutkija: Tällainen uhka Kankaanpään terroristien liike on Suomelle

Ilta-Sanomien tietojen mukaan kaikki viisi epäiltyä kuuluvat samaan kaveriporukkaan. Viisikko tunnettiin Kankaanpäässä IS:n haastattelemien henkilöiden mukaan "natseina" ja "natsiporukkana".

Toisen 26-vuotiaan jäsenen kotiosoitteeseen Kankaanpäässä on rekisteröity noin kaksi kuukautta sitten aatteellinen kamppailulajiyhdistys. Yhdistyksen jäsenistöön kuuluu myös muita tapauksen epäiltyjä.

Lue lisää: Radikalisoituminen näkyi jo lukiossa - terrorismista epäillyt nuorukaiset tunnettiin Kankaanpään "natsi­porukkana"

Lue lisää: Tämä terrorismiepäillyistä nuorista suomalaismiehistä tiedetään nyt - perustivat äskettäin aatteellisen kamppailulajiyhdistyksen

IS:n tietojen mukaan epäillyt murtautuivat vuonna 2018 Kankaanpään lähistöllä Jämijärvellä sijaitsevalle kesämökille ja varastivat sieltä aseita, joiden poliisi epäilee nyt liittyvän terroristiseen suunnitelmaan.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 21:04:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.