Raahen kultakaivos avattiin marraskuussa virallisesti jo kolmannen kerran kymmenen vuoden aikana, ja yhtä usein on selvitelty kaivosyhtiön talous" /> Raahen kultakaivos avattiin marraskuussa virallisesti jo kolmannen kerran kymmenen vuoden aikana, ja yhtä usein on selvitelty kaivosyhtiön talous" />

YLE


Raahen kultakaivos ja siellä toimiva Otso Gold ovat olleet otsikoissa marras-joulukuussa.

Ensin vietettiin juhlallisia avajaisia, ja vain kuukausi myöhemmin velkavaikeuksiin joutunut yhtiö jätti yrityssaneeraushakemuksen. Lisäksi kanadalaisen Otso Goldin johto on vaihtunut, ja entiseen toimitusjohtajaan Brian Wessoniin kohdistuu vakava talousrikosepäily.

Yhtiötä vielä marraskuussa johtanutta Wessonia epäillään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä maksuvälinepetoksesta. Vangitsemisesta päätti Oulun käräjäoikeus 3. päivä joulukuuta, ja tekojen epäillään tapahtuneen Raahessa marraskuun lopulla.

Sanomalehti Kalevan mukaan toimitusjohtaja Wesson otettiin kiinni Helsinki-Vantaan lentokentältä 30. marraskuuta. Samoihin aikoihin Otso Goldin hallitus yritti tavoitella hänen poikaansa, varatoimitusjohtajana toiminutta, Clyde Wessonia yhtiön epäselvän taloustilanteen tiimoilta. (Kaleva).

Otso Goldin uusi johto valaa kultaa ja uskoa tulevaan

Kaivosyhtiön uusi johto pyrkii jatkamaan toimintaa Raahessa, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Pitkän tähtäimen suunnitelmia ei voi tehdä, vaan nyt toimitaan viikkojen ja jopa päivien varassa, kertoo Otso Goldin väliaikainen toimitusjohtaja Dan Andersson, joka on tullut yhtiön ulkopuolelta johtamaan kaivoksen pelastusoperaatiota.

- Pystymme katsomaan tilannetta toistaiseksi tammikuulle saakka. Joulukuulle on suunniteltu vielä kullan valuja, jotta saamme maksimoitua rahan sisääntulon maksujen maksamiseksi.

Andersson työskentelee johtaja-asemassa kansainvälisessä Alvarez & Marsal -konsulttiyhtiössä, joka on erikoistunut muun muassa talousvaikeuksiin joutuneiden yritysten tukitehtäviin. Otso Goldin pelastusoperaatio alkoi erikoisesti marraskuun lopussa silloisen toimitusjohtajan ja kahden muunkin johtajan erolla.

- Sisääntulo yhtiöön oli hieman yllättävä. Meillä oli viitteitä, että asiat eivät olleet ihan menneet oikein loppuvaiheessa, mutta emme tavoittaneet entistä toimitusjohtajaa, niin omistaja päätti tehdä rikosilmoituksen tilanteesta, Andersson kertaa yhtiön johtajavaihdosta.

Anderssonin mukaan yrityssaneerauksella pyritään nyt rahoittamaan tilanne, ja ottamaan velkatilanne haltuun. Yhtiö onkin jo saanut paikallisissa oikeuksissa väliaikaisia velkasuojauspäätöksiä niin Suomessa, Ruotsissa kuin Kanadassakin. Velkojat eivät toistaiseksi voi periä velkojaan Otso Goldilta.

Tuttu tarina jatkuu Raahessa vuodesta toiseen

Kaiken piti olla tällä kertaa kunnossa Raahen kultakaivoksella, mutta toisin kävi.

Aiemmat epäonnistumiset edellisen kymmenen vuoden ajalta heittivät vankan varjon Otso Goldin marraskuisen avajaisjuhlan ylle Raahessa. Silloinen toimitusjohtaja Brian Wesson sai vastailla kysymyksiin: mitä nyt on tehty toisin ja mitä aiemmista virheistä on opittu.

Kanadalaisen kaivosyhtiö Otso Goldin toimitusjohtaja Brian Wesson osallistui Raahen kultakaivoksen avajaisiin.
Otso Goldin toimitusjohtaja Brian Wesson Raahen kultakaivoksen kolmansissa avajaisissa 3. marraskuuta.Risto Degerman /Yle

Nyt voi sanoa, että ei paljoakaan, vaikka toimitusjohtaja Wesson maalaili kauniita kuvia täsmentyneestä geologisesta tutkimuksesta Raahen kaivosalueella ja tehostuneesta tuotantoprosessista, jonka pitäisi tuottaa tulevina vuosina tuhansia kiloja kultaa.

Jo joulukuussa yhtiön velkataakka oli kasvanut liian isoksi tai toisaalta yhtiön kassa käynyt liian pieneksi kaivoksen avauskustannusten kuittaamiseen. Toimitusjohtaja Dan Anderssonin mukaan kaikkia käynnistysvaiheen käänteitä ei osattu yhtiössä ottaa huomioon.

- Alkuvaiheen kulut ovat olleet ennakoitua suurempia, eikä kullantuotantoa ehkä saatu käyntiin niin nopeasti ja sille tasolle kuin alun perin odotettiin.

Seuraavaksi jännitetään, kuinka käy velkojien ja urakoitsijoiden yrityssaneeraushakemuksen kohtalosta riippumatta.

Raahen kaivoksen pääurakoitsija joensuulainen E. Hartikainen on vaitonainen tilanteestaan kaivoksella. Yhtiöstä kerrotaan, että se seuraa tarkasti tilannetta, jota on käsitelty myös kaivosyhtiön kanssa. Vaikutuksia ei kuitenkaan vielä haluta lähteä arvioimaan.

Otso Goldin edeltäjän konkurssipäätös peruttiin

Edellisen kerran Raahessa operoinut kaivosyhtiö joutui turvautumaan yrityssaneeraukseen vuonna 2013. Tuolloin ruotsalainen Nordic Mines -yhtiö totesi kahden vuoden toiminnan jälkeen, että normaalille liiketoiminnalle ei ole enää edellytyksiä.

Ruotsalaisyhtiön jättivelkojen uudelleenjärjestely vahvistettiin Oulun käräjäoikeudessa heinäkuussa 2014. Nordic Minesilla oli yli 60 miljoonan euron laina- ja ostovelat, joista velkojilta jäi saamatta suurin osa.

Vuonna 2018 edessä oli jälleen uudet avajaiset Raahen kultakaivoksella. Nordic Mines oli muuttunut kanadalaiseksi Nordic Goldiksi, joka sai tuotannon toimimaan parin kuukauden ajan ennen talous- ja tuotanto-ongelmia keväällä 2019. Yhtiö riitautui silloisen pääurakoitsijan kokkolalaisen Tallqvist Infran kanssa, joka lopulta haki saataviaan konkurssikäsittelyn kautta.

Hakemuksen perusteella Oulun käräjäoikeus ehti asettaa kaivosyhtiön jo konkurssiin, mikä vauhditti sopimusneuvotteluja ja sopua, joiden jälkeen konkurssi peruttiin.

Venäläistaustainen uusi omistaja löytyi Kyprokselta

Nordic Gold ja sittemmin Otso Gold teki yli kahden vuoden ajan rahoitus- ja tutkimustöitä Raahen kaivoksen uudelleen avaamiseksi.

Ratkaiseva rahoitus- ja omistusjärjestely saatiin vuosi sitten joulukuussa 2020, kun Kyprokselle rekisteröity venäläistaustainen Brunswick Gold tuli mukaan 11 miljoonan dollarin ja lähes 50 prosentin osuudella Raahen kultakaivokseen.

Samalla Brunswick Goldin johtaja Vladimir Lelekov nousi Otso Goldin hallituksen puheenjohtajaksi. Hän on johtanut pitkään myös isoa Venäjällä toimivaa Brunswick Rail -raideyhtiötä ja ollut muissakin johtotehtävissä venäläisyhtiöissä.

Viimeisimmän viiden miljoonan dollarin sijoituksen Brunswick Gold teki kanadalaisyhtiöön lokakuussa, jolloin Brunswickin omistusosuus Otso Goldista nousi jo noin 70 prosenttiin.

Uusi vuosi näyttää tien tulevaan

Otso Gold odottaa käräjäoikeuden päätöstä yrityssaneerauksesta jo joulukuun aikana. Se ratkaisee paljon, miten tällä kertaa Raahen kultakaivoksen tarina jatkuu, ja kuinka velkojien, työntekijöiden ja urakoitsijoiden tulee käymään.

Otso Goldilla ja urakoitsijoilla on kaivosalueella yhteensä yli sata työntekijää.

Myös entiseen toimitusjohtajaan kohdistuneet rikosepäilyt tarkentuvat kevään aikana, sillä syytteen nostamisen määräpäivä on huhtikuun 21. päivä.

Yhtiöllä on suunnitelmia tammikuun toiminnasta, mutta sitä ennen väliaikaisen toimitusjohtaja Anderssonin mukaan kaivos saatetaan joutua pysäyttämään joulun ja vuodenvaihteen ajaksi.

Pysyvätkö koneet käynnissä vielä ensi vuonnakin?

Sitä ei voi vielä sanoa, mutta kuten aiemmat vuodet ja yritykset Raahessa ovat osoittaneet: helppoa se ei tule olemaan.

Jutusta voi keskustella 11. joulukuuta kello 23:een asti.

Lisää aiheesta:

Tavoitteena 2 500 kiloa kultaa vuodessa: kanadalaisyhtiö avaa jälleen kaivoksen Raahessa isoin odotuksin, vaikka toiminnalla on värikäs historia

Vasta avattu kultakaivos ajautui saman tien ongelmiin - syyttää toiminnan takkuamisesta suomalaista urakoitsijaa, joka ei kritiikkiä niele

vendredi 10 décembre 2021 20:32:00 Categories: YLE kaivokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.