Ilta Sanoma

Tutkija ei yllättynyt siitä, että Suomi päätyi lopulta valitsemaan F-35:n.

Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan yhdysvaltalaisen hävittäjän valitseminen merkitsee jatkuvuutta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa, kun nyt valittiin hävittäjä samasta maasta kuin viime kerralla.

-?Jonkin muun kuin amerikkalaisen vaihtoehdon valinta olisi merkinnyt suunnan muuttamista, Salonius-Pasternak sanoi STT:lle.

-?On todennäköistä, että tämän valinnan kautta Suomen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa entisestään lisääntyy ja entisestään syvenee.

Salonius-Pasternakin mukaan F-35:n valinta ei tullut hänelle suurena yllätyksenä, mutta hän korostaa, että yhdysvaltalaiskoneen valinta ei ollut itsestään selvää.

-?Viime päivien vuotojen perusteella oli syytä odottaa, että F-35 on Suomen valinta, mutta en missään nimessä sanoisi, että tämä oli etukäteen selvä valinta. HX-hanke on oikeasti ollut kilpailu, jossa on oikeasti selvitetty, mikä on Suomen kannalta paras vaihtoehto. Monen vuoden työn tulokset ovat nyt selvillä.

Salonius-Pasternakin mukaan yksi F-35:n valttikorteista kilpailussa oli se, että se on käyttökelpoinen ja päivitettävissä pitkän aikaa.

-?F-35 tulee olemaan käytössä hyvin pitkään. Muista vaihtoehdoista ei voitu samanlaisella varmuudella sanoa samaa, Salonius-Pasternak sanoo.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 16:49:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.