Perjantaina puolen päivän aikaan olosuhteet eivät olleet tarpeeksi hyvät Norwegianin koneen laskeutumiselle." /> Perjantaina puolen päivän aikaan olosuhteet eivät olleet tarpeeksi hyvät Norwegianin koneen laskeutumiselle." />

YLE


Halpalentoyhtiö Norwegian Airin kone ei pystynyt laskeutumaan Rovaniemelle perjantaina kello 11.30. Rovaniemen lentoaseman päällikkö Johan Juujärvi kertoo, että olosuhteet eivät olleet tarpeeksi hyvät kyseiselle lentoyhtiölle.

- Laskeutumismahdollisuuteen voi vaikuttaa esimerkiksi kiitotien liukkaus ja tuuliolosuhteet. Sivutuuli on erityisen hankala, Juujärvi kertoo.

Rovaniemelle laskeutumisen sijaan kone lennettiin takaisin Helsinkiin.

- Vastaavaa tapahtuu silloin tällöin. Tilanteeseen vaikuttaa konetyyppi ja lentoyhtiön ohjeistus. Eri yhtiöillä on erilaisia ohjeita siitä, minkälaisissa sääolosuhteissa laskeutuminen on sallittua, Juujärvi kertoo.

Uutista päivitetään.

vendredi 10 décembre 2021 16:12:26 Categories: YLE lentoliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.