Ilta Sanoma

Ouran ympärillä kuohuu uuden sormuksen ruuhkautettua asiakaspalvelun, Helsingin Sanomat kertoo.

Oura-älysormus on niittänyt mainetta julkkisten sormissa.

Oura-älysormus on niittänyt mainetta julkkisten sormissa. Kuva: ANTTI J. LEINONEN

Suomalainen älysormusyhtiö Oura julkaisi lokakuun lopulla kolmannen version sormuksestaan Oura Ring Gen3:n. Sen jälkeen yhtiö ei ole pystynyt vastaamaan kunnolla kysyntään, mikä näkyy vihaisina viesteinä esimerkiksi Ouran Twitter-tilillä. Yhtiön viestiä uudesta sormuksesta on kommentoitu muun muassa näin:

- Unohda rahojen saaminen takaisin, jos peruutat tilauksen. Minkä olisi pitänyt olla kaksi päivää, on nyt 4 viikkoa ja lisää kertyy. kukaan asiakaspalvelusta ei vastaa, valitti yksi asiakas Twitterissä marraskuussa.

- Sama täällä! On vaan kamalaa. Vaikuttaa huijaukselta, komppasi toinen.

Oura kommentoi Helsingin Sanomille kokeneensa julkaisun jälkeen odottamattoman suuren kysynnän. Omat ongelmansa aiheuttaa maailmanlaajuinen sirupula, joka johtuu suurelta osin koronapandemiasta. Oura sanoo lisänneensä asiakaspalvelijoiden määrää. Yhtiö on vastannut vihaiseenkin palautteeseen ahkerasti ainakin Twitterissä.

Sormus mittaa sormesta kehon tilaa, kuten sykettä ja lämpötilaa.

Sormus mittaa sormesta kehon tilaa, kuten sykettä ja lämpötilaa. Kuva: Oura

Saatavuus on vain yksi Ouran ongelmista. Sormuksen uuteen versioon liittyvä ja uusilta jäseniltä vaadittava noin viiden euron kuukausimaksu ärsyttää myös ihmisiä. Ilman kuukausimaksua sormuksen toiminnallisuus on rajallinen. Sormuksesta myös puuttuu vielä luvattuja ominaisuuksia. Sellainen on esimerkiksi liikuntasuorituksen aikainen sykkeen mittaus.

Oura kertoi myös toimitusjohtajan vaihtumisesta. Harpreet Singh Rain tilalle astuu toistaiseksi yhtiön operatiivinen johtaja Michael Chapp. HS ei osaa sanoa, liittyvätkö Ouran toimitusongelmat ja toimitusjohtajan lähteminen toisiinsa. Kaiken päälle Oura ei ole toimittanut ajoissa vuoden 2020 tilinpäätöstään. Yhtiö selittää tätä kiireellä ja lupaa toimittaa sen ennen vuoden loppua.

Viime vuosikymmenen alussa aloittanut Oura on noussut hittituotteeksi ja on saavuttanut mainetta kansainvälisten julkkisten sormissa. Sormusta on käyttänyt muun muassa Kim Kardashian ja sitä on kehunut Frendit-tv-sarjasta tuttu Jennifer Aniston. Sormus on nähty myös Britannian prinssi Harryn sormessa.

Lue lisää: Suomalainen hittituote löysi tiensä Kim Kardashianin sormeen - tällainen on lujaa kasvava oululaisyhtiö

Lue lisää: Jennifer Aniston esitteli suorassa tv-lähetyksessä suomalaiskeksintöä, johon on aivan hullaantunut

Pandemian aikana sormusta on myös käytetty koronan vastaiseen taisteluun.

Lue lisää: Suomesta viedään nyt älysormuksia Amerikkaan - kamppailu koronaa vastaan synnytti kysynnän

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 15:47:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.