Ilta Sanoma

Pakkasten jälkeiset lauhtuvat kelit aiheuttavat vuosittain lukuisia vesivahinkoja rakennuksille, Lähi-Tapiola kertoo.

Kuva: Mika Ranta

Viikonloppuna sää lauhtuu joulukuun alun paukkupakkasten jälkeen. Nopeat lämpötilan vaihtelut koettelevat etenkin vesiputkia, mutta myös muuta talotekniikkaa.

Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola kertoo, että pakkasten jälkeiset lauhtuvat kelit aiheuttavat vuosittain lukuisia vesivahinkoja rakennuksille.

-?Erityisesti vaarassa ovat kiinteistöt, joilla käydään harvemmin ja joissa käyttövesilinjastot pääsevät jäätymään ja sulamaan omia aikojaan, Lähi-Tapiolan korvauspäällikkö Maarika Vauhkonen sanoo tiedotteessa.

Omilla toimilla vahinkoja voi kuitenkin välttää. Esimerkiksi vapaa-ajanasunnon vesiä ei pidä jättää päälle talveksi.

-?Ikävien yllätysten välttämiseksi pääsulkuventtiili tulee aina sulkea, kun rakennus jää tyhjilleen edes muutamaksi päiväksi, Vauhkonen neuvoo.

Vakuutusyhtiö kehottaa kääntymään alan ammattilaisten apuun, jos putket kuitenkin pääsevät jäätymään. Tilanne ei välttämättä silloinkaan ole niin paha, että se vaatisi mittavan remontin. Vahinkojen huolellinen kartoittaminen on kuitenkin tärkeää.

-?Jäätyminen voi aiheuttaa tyypillisesti joko putkien halkeamisen tai liitosten aukeamisen, putkityypistä riippuen. Putkien jäätymistä ei välttämättä heti havaita ja vesivahinko aiheutuu toisinaan vasta putkien sulaessa., Lähi-Tapiola Länsi-Suomen korvausjohtaja Elina Väinölä-Mäki sanoo.

Kotivakuutuksesta maksettavien korvausten kannalta on tärkeää muistaa, että kiinteistön omistajan velvoitteisiin kuuluu huolehtia rakennuksen riittävästä valvonnasta ja sisälämpötilasta, jotta käyttövesiputket eivät jäädy.

Lähi-Tapiola antaa myös ehkä hieman yllättävänkin vinkin hankaliin tilanteisiin:

Virtaava vesi jäätyy seisovaa vettä hitaammin. Kovien pakkasten aikana käyttövesiputkiston jäätymistä voi estää jättämällä vesi tiputtamaan hieman hanasta yön yli.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 13:03:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.