Ilta Sanoma

Raaka-aineiden hinnoissa on kymmenien prosenttien nousua.

Ensi vuonnakin rahtihintojen ennustetaan nousevan vajaan kymmenen prosenttia.

Ensi vuonnakin rahtihintojen ennustetaan nousevan vajaan kymmenen prosenttia. Kuva: Juhani Niiranen

Pula komponenteista ja raaka-aineista on iskenyt myös toimisto-, paperi- ja it-tarvikealan kauppaan. Työpaikoilla pula näkyy siten, että käytännössä kaikkien tuttujen toimistotarvikkeiden ja laitteiden hinnat ovat nousseet kovaa, ja toimitusvaikeuksia on paljon.

Esimerkiksi tulostinpaperin raaka-ainehinta on kallistunut 20 prosenttia, muovin raaka-aineena käytettävän polyeteenin hinta on noussut jopa 67 ja polypropeenin 30 prosenttia.

Alumiinin hinnassa on 60:n, puuvillassa yli 40:n ja kartongissa 30 prosentin nousua. Kuljetuskonttien hinta on edelleen lähes 7-kertainen vuodentakaiseen verrattuna.

Toimistoon tilattu tulostin voi seisoa valmistajan välivarastossa pitkiä aikoja odottaen yhtä pientä arvoltaan esimerkiksi 10 sentin komponenttia, jolle luvattu toimitusaika on siirretty hamaan tulevaisuuteen, yhdistys kertoi tiedotteessa.

-?Pulaa ja toimitusvaikeuksia on oikeastaan kaikesta, Työpaikkatarvikekauppa ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää kertoi Taloussanomille.

-?Välivarastot alkavat pullistella tavaraa, joita ei ole voitu toimittaa perille komponenttiongelmien takia.

Autopuolella vastaava ongelma näkyy siten, että autoja toimitetaan asiakkaille esimerkiksi ilman USB-liitintä, jonka asiakas saa myöhemmin. Toimistotavarapuolella laitetta ei voi samalla tapaa täydentää myöhemmin, ja kun välituotevarastot kasvavat, pelkona on tarjonnan ylikuumeneminen ja varaston arvojen romahtaminen.

Alan yritysten kannattavuutta raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nopea nousu ja logistiset ongelmat kurittavat sitäkin kautta, että niillä on isoja ja pitkiä hankintasopimuksia esimerkiksi julkishallinnon kanssa.

-?Tässä markkinatilanteessa julkisia hankintoja ohjaava hankintalaki toimii huonosti. Kukaan ei olisi voinut kilpailutuksiin osallistuessaan varautua näin nopeaan ja dramaattiseen kulupuolen hintojen nousuun, Kankaanpää sanoi tiedotteessa.

Pandemian vuoksi satamat toimivat vajaateholla. Kiinassa kärsitään sähköpulasta ja konttikierto on edelleen epätasapainossa. Laivavuorojen myöhästymiset ja peruutukset ovat yleisiä. Myös välivarastoista ja laivojen purkamiskalustosta on pulaa. Kuljetuksiin aiheutuu pitkiä jonoja ja tavarapula siirtyy kuminauhaefektin tavoin Eurooppaan.

Satamien ja kuljetusten ongelmat jatkuvat myös ensi vuonna. Jyrkimmän hintojen nousun uskotaan kuitenkin olevan ohi.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 10:54:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.