Ilta Sanoma

Sdo kertoi jo aiemmin tällä viikolla, että Werning oli saanut positiivisen tuloksen koronaviruksen pikatestistä.

Sdp:n Paula Werningillä on koronavirustartunta.

Sdp:n Paula Werningillä on koronavirustartunta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Paula Werning on saanut koronavirustartunnan. Werning vahvisti asian eilen illalla julkaisemassaan Facebook-päivityksessä.

Werning kuvailee vointiaan kirjoittamalla, että veto on pois, mutta oireet kuitenkin siedettävät. Werningin päivityksestä uutisoi aiemmin Yle.

Lue lisää: Sdp:n kansan­edustajalla toden­näköisesti korona­tartunta

Sdo kertoi jo aiemmin tällä viikolla, että Werning oli saanut positiivisen tuloksen koronaviruksen pikatestistä.

-?Meille korona tuli siis koulun kautta, kuten niin moneen muuhunkin perheeseen viime aikoina, Werning sanoi tiedotteessa keskiviikkona.

Werning on karanteenissa ja jatkaa työskentelyä etänä kotoa käsin.

Werning on ensimmäisen kauden kansanedustaja Kouvolasta. Hän on saanut kaksi koronarokoteannosta.

Viime viikolla kerrottiin ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ja kansanedustaja Jouni Ovaskan (kesk.) koronatartunnoista.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 10:16:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.