Ilta Sanoma

Paikallisten viranomaisten mukaan monet onnettomuuden uhrit olivat kuorma-autossa piileskelleitä siirtolaisia.

Kuorma-auton törmäyksessä tukimuuriin kuoli kymmeniä.

Kuorma-auton törmäyksessä tukimuuriin kuoli kymmeniä. Kuva: El La Mira / Reuters

Meksikossa ainakin 53 ihmistä kuoli torstaina, kun heitä kuljettanut kuorma-auto törmäsi tukimuuriin ja kaatui eteläisessä Chiapasin osavaltiossa. Lisäksi lähes 60 ihmistä loukkaantui.

Paikallisten viranomaisten mukaan monet onnettomuuden uhrit olivat kuorma-autossa piileskelleitä siirtolaisia. Heidän kansallisuuksistaan ei tuoreeltaan ollut tietoa. Mediatietojen mukaan autossa oli yli sata ihmistä.

Guatemalaan rajoittuva Chiapasin osavaltio on merkittävä kauttakulkureitti Keski-Amerikasta Yhdysvaltoihin pyrkiville paperittomille siirtolaisille.

-?Onnettomuudesta selviytyneiden mukaan suurin osa (autossa olleista) oli Guatemalasta, Chiapasin osavaltion pelastuspalvelujohtaja Luis Manuel Garcia sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Viranomaisten mukaan vaikuttaa siltä, että auton kuljettaja ajoi ylinopeutta, kun hän menetti ajoneuvonsa hallinnan osavaltion pääkaupunkiin Tuxtla Gutierreziin johtavalla maantiellä. Kuljettajan kerrotaan paenneen onnettomuuspaikalta.

Chiapasin kuvernööri Rutilio Escandon lupaili onnettomuudessa loukkaantuneille nopeaa apua. Hänen mukaansa poliisi selvittää, kenen syytä onnettomuus oli.

Guatemalan presidentti Alejandro Giammattei puolestaan sanoi Twitterissä julkaistussa lausunnossa, että maan kansalaisille järjestetään konsuliapua.

Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan torstain turma on tuhoisimpia siirtolaisiin liittyneitä onnettomuuksia vuosikymmeniin. Lehden mukaan maaliskuussa 13 siirtolaista kuoli auto-onnettomuudessa Kaliforniassa lähellä rajaa.

Siirtolaisten sullominen kuorma-autoihin on alueella toimiville ihmissalakuljettajille tyypillistä. Meksikosta suunnataan kohti Yhdysvaltain rajaa.

Osa siirtolaisista liittyy osaksi pitkiä kulkueita, joissa suuri osa matkasta taivalletaan jalan. Kävellen Yhdysvaltoihin pyrkiviä ihmisiä uhkaavat matkalla muun muassa rajut sääolosuhteet sekä rikolliskartellit.

Meksikolaisviranomaisten mukaan on mahdollista, että torstain onnettomuudesta selvinneillä on mahdollisuus väliaikaiseen oleskelulupaan maassa humanitaaristen syiden perusteella.

Köyhyyttä ja väkivaltaa kotimaistaan pakenevien siirtolaisten määrä on noussut sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aloitti kautensa vuoden alussa ja lupasi lieventää edeltäjänsä Donald Trumpin jyrkkää rajapolitiikkaa.

AFP:n mukaan Meksikon viranomaiset ovat havainneet maassa yli 190?000 siirtolaista tämän vuoden tammikuun ja syyskuun välisenä aikana. Määrä on kolminkertainen vuoteen 2020 verrattuna. Noin 74?300 ihmistä on karkotettu.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n mukaan ainakin 650 ihmistä on kuollut tänä vuonna yrittäessään päästä rajan yli Yhdysvaltoihin. IOM alkoi dokumentoida rajalla tapahtuneita kuolemia vuonna 2014. Sen jälkeen Yhdysvaltain rajalla on kuollut yhteensä ainakin 3?575 ihmistä.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 08:52:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.