Ilta Sanoma

Kimi Räikkösen rinnalla F1-varikoilla on nähty kolme kumppania.

Kimi Räikkönen ja Minttu Virtanen ovat naimisissa. Sitä ennen suomalaiskuljettaja oli naimisissa Jenni Dahlmanin kanssa. F1-uransa alussa Räikkönen seurusteli Hanna Raiviston kanssa.

Kimi Räikkönen ja Minttu Virtanen ovat naimisissa. Sitä ennen suomalaiskuljettaja oli naimisissa Jenni Dahlmanin kanssa. F1-uransa alussa Räikkönen seurusteli Hanna Raiviston kanssa. Kuva: Antti Hämäläinen / IS, Andrea Pitti / Ferrari, Martti Kainulainen / Lehtikuva, Ismo Henttonen

Kimi Räikkösen kaksi vuosikymmentä kestänyt F1-ura päättyy tänä viikonloppuna. Autourheilun kuninkuusluokkaan Sauberin ratissa vuonna 2001 noussut suomalainen ajaa uransa viimeisen F1-kisan sunnuntaina Abu Dhabissa.

Räikkösen F1-uran aikana hänen rinnallaan varikoilla on nähty kolme elämänkumppania.

Heistä suurelle yleisölle tuntemattomimmaksi on varmastikin jäänyt Hanna Raivisto, jonka kanssa Räikkönen seurusteli noustessaan F1-sarjaan. Parin suhde sai alkunsa sokkotreffeistä vuonna 1999. Heidät saattoivat yhteen Räikkösen serkku ja hänen tyttöystävänsä.

Räikkönen ja Raivisto kertoivat suhteestaan Ilta-Sanomien haastattelussa elokuussa 2001.

Pariskunta oli muuttanut Räikkösen ensimmäisen F1-kauden startattua yhteiseen asuntoon Sveitsiin. IS:n vuoden 2001 jutun mukaan "Hinwilin pikkukaupungissa, lähellä Zürichiä sijaitsevassa loistoasunnossa pari on päässyt kokeilemaan, miltä arki avoparina maistuu".

Räikkönen ajoi ensimmäisen F1-kisansa Australian Melbournessa maaliskuussa 2001. Raivisto oli seuraamassa kisaa paikan päällä, mutta katsomon puolella Räikkösen vanhempien kanssa. Sauber-tallin johto asetti Räikkösen ja tallin toisen kuljettajan Nick Heidfeldin tyttöystäville kauden alussa kolmen GP-kisan mittaisen vierailukiellon varikolle, sillä he halusivat, että nuoret kuljettajat keskittyvät ajosuorituksiinsa sataprosenttisesti.

Hanna Raivisto kuvattuna elokuussa 2001.

Hanna Raivisto kuvattuna elokuussa 2001. Kuva: Jussi Nukari

Kauden viidettä kisaa Espanjan Barcelonassa Raivisto oli seuraamassa varikolla. Siellä Raivisto kertoi IS:lle, millaista oleskelu Sveitsin Hinwilissä oli:

-?Sauberin tehdas on siinä ihan lähellä. Alppimaisemat parvekkeeltamme ovat upeat, jos ei vain aina sataisi vettä tai lunta, Raivisto sanoi.

Elokuun 2001 IS:n artikkelin mukaan Räikkösen nettisivujen keskustelupalsta pursuili juoruja nuorenparin mahdollisesta avioitumisesta. Yhteishaastattelussa pari kuitenkin kiisti "moiset puheet topakasti".

Tuolloin 21-vuotias Räikkönen ja Raivisto vakuuttivat haastattelussa, että heidän suhteensa "kestää formulamaailman houkutukset". Toisin kuitenkin kävi, sillä suhde päättyi vielä saman vuoden aikana.

Kimi Räikkönen tyttöystävänsä Hanna Raiviston kanssa Monacon rantamaisemissa toukokuussa 2001.

Kimi Räikkönen tyttöystävänsä Hanna Raiviston kanssa Monacon rantamaisemissa toukokuussa 2001. Kuva: Martti Kainulainen

Vuoden 2001 loppupuolella Räikkönen alkoi tapailla malli Jenni Dahlmania. Räikkönen ja Dahlman tapasivat toisensa syksyllä 2001 Miss Skandinavia -kilpailussa.

Pariskunta kihlautui huhtikuussa 2002. Häitä vietettiin kesällä 2004 Vanajanlinnassa, missä he olivat tavanneet ensi kertaa.

Jenni Dahlman-Räikkönen kävi avioliiton alkuvuosina melko usein seuraamassa miehensä F1-kisoja paikan päällä. Avioliiton alkuvuosina Räikkönen myös päätyi otsikoihin juhlimisensa myötä, ja sen huhuttiin tehneen säröjä avio-onneen.

Elokuussa 2005 IS vieraili Räikkönen-Dahlman-perheen luona Porkkalassa, ja tuolloin pari puhui IS:lle vahvasta rakkaudestaan. He olivat olleet naimisissa vuoden päivät ja tunnustivat, että päivä päivältä yhteiselämä tuntuu ihanammalta ja rakkaus voimakkaammalta.

Sveitsissä asuneen pariskunnan erosta uutisoitiin helmikuussa 2013. Räikkösen ja Dahlman-Räikkösen avioero astui voimaan Sveitsissä heinäkuun 2014 lopussa.

Jenni Dahlman kuvattuna vuonna 2017.

Jenni Dahlman kuvattuna vuonna 2017. Kuva: Tuomas Selanne

Dahlman-Räikkönen otti eron jälkeen käyttöön tyttönimensä. Dahlman kertoi tuntojaan eroon liittyen IS:n haastattelussa maaliskuussa 2015.

- Asuminen Sveitsissä ja ero olivat omanlaisensa kasvun paikka. Minulla on paljon kavereita, mutta vain muutamia läheisiä luottoystäviä, joille uskallan puhua kaikesta.

- Ei siinä ollut sen kummempaa dramatiikkaa. Näin vain kävi. Erosta on jo aikaa ja me molemmat olemme jatkaneet elämässämme eteenpäin, Dahlman sanoi tuolloin.

Dahlman on nykyään Jenni Väänänen. Hän avioitui entisen NHL-kiekkoilijan Ossi Väänäsen kanssa kesällä 2021. Jo vuosia yhtä pitäneellä pariskunnalla on kaksi lasta.

Räikkönen alkoi tapailla kesällä 2013 nykyistä vaimoaan Minttu Virtasta. Lentoemäntä-fitnessmalli Virtanen muutti jo samana syksynä formulatähden kotiin Helsingin Kaskisaareen.

Keväällä 2014 Virtanen kertoi Me Naisille, että Räikkösen tyyneys ja rauhallisuus tekivät häneen vaikutuksen.

-?Hänellä on ihana tapa ottaa muut huomioon, hän on täynnä hienoja piirteitä. Kimin seurassa ei tarvitse miettiä hänen saavutuksiaan, asema ei näy hänen käytöksessään mitenkään. Juuri siihen tavallisuuteen Kimissä ihastuinkin. Hän on myös todella hauska, Virtanen kuvaili Me Naisille.

Minttu Räikkönen kuvattuna vuonna 2018.

Minttu Räikkönen kuvattuna vuonna 2018. Kuva: Roni Rekomaa

Virtanen ja Räikkönen kihlautuivat loppuvuodesta 2014. Pariskunnan Robin-poika syntyi 2015 ja tytär Rianna 2017.

Kimi ja Minttu Räikkösen hääkuva elokuulta 2016.

Kimi ja Minttu Räikkösen hääkuva elokuulta 2016. Kuva: Andrea Pitti / Ferrari

Pariskunta avioitui Italian Toscanassa elokuussa 2016.

-?Omistan kaiken aikani miehelleni ja pojalleni. Me matkaamme Robinin kanssa Kimin mukana niin kauan kuin hän ajaa kilpaa. Minun urani aika tulee, kun Kimin ura päättyy, Virtanen sanoi IS:lle kesällä 2015.

Virtanen tunnetaan nykyään Minttu Räikkösenä.

Nyt uran päätöksen hetki on koittanut.

Perhe oli seuraamassa Kimi Räikkösen F1-kisaa Budapestissa heinäkuun lopussa.

Perhe oli seuraamassa Kimi Räikkösen F1-kisaa Budapestissa heinäkuun lopussa. Kuva: Dppi/Xavi Bonilla

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 08:20:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.