Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuusmenot ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina. Uhkailuviestit ja ilkivalta ovat seurakunnan jokak" /> Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuusmenot ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina. Uhkailuviestit ja ilkivalta ovat seurakunnan jokak" />

YLE


Helsingin juutalainen seurakunta sai marraskuun alussa nimettömän kukkalähetyksen synagogan aidan eteen. Mukana oli viesti, missä luki "arbeit macht frei".

Lähetys tuotiin ovelle kristalliyön vuosipäivänä. Kristalliyö oli vuonna 1938 natsi-Saksassa tapahtunut juutalaisiin kohdistunut väkivallan aalto. Kukkalähetyksen viesti viittaa toisen maailmansodan keskitysleireihin.

Helsingin juutalainen seurakunta on ainoa uskonnollinen järjestö Suomessa, jolla on oma turvallisuusorganisaatio. Kirkko ja kaupunki uutisoi, että seurakunnan turvallisuuskulut ovat olleet viime vuosina noin 450 000 euroa.

Marraskuussa julkaistu EU:n perusoikeusviraston raportti kertoo, että antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on kasvanut koronapandemian aikana. Tämä näkyy etenkin internetkeskusteluissa.

Helsinkiläinen Eve Skurnik, 22, on oppinut varovaiseksi. Kadulla liikkuessaan juutalaisuus ei näy hänestä ulospäin.

- Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että pidän aika harvoin Daavidin tähti -koruani päällä. Yritän välttää kaikkia kommentointi- tai uhkatilanteita, Skurnik kertoo.

Skurnik vieraili 15-vuotiaana Ruotsissa ystäviensä kanssa. Tuolloin poikaporukka oli huomannut Skurnikin kaulassa roikkuneen Daavidin tähti -korun, juutalaisuuden symbolin, ja jahdannut heitä rasistisesti huudellen.

Tämän jälkeen koru on pysynyt piilossa Helsingissäkin.

Myös rap-artisti Uniikkina tunnettu helsinkiläinen Dan Tolppanen on juutalaisperheen kasvatti. Hän ei enää koe turvattomuutta uskontonsa takia, mutta on lapsuusvuosina joutunut juoksemaan.

- Joskus nuorempana saattoi joutua tappeluihin ja juoksemaan skinheadeja pakoon, Tolppanen kertoo.

Turvallisuusmenoihin 250 000 euron kasvu neljässä vuodessa

Helsingin juutalaisella seurakunnalla ei vielä 1970- ja 1980-luvuilla kulunut juurikaan rahaa turvallisuuteen. Vuonna 2017 turvallisuusmenot olivat jo noin 200 000 euroa. Nyt summa on yli kaksinkertaistunut neljässä vuodessa noin 450 000 euroon.

Suurin osa rahasta saadaan valtion tuesta ja loput keräysvaroista. Suomessa on noin kaksi tuhatta juutalaista, joista noin tuhat kuuluu Helsingin seurakuntaan.

Seurakunta ei avaa turvallisuusorganisaationsa työnkuvaa tarkemmin, mutta sen päämäärä on selvä: ennaltaehkäisy.

- Turvallisuuteen käytetty raha mahdollistaa toiminnan järjestämisen. Ilman sitä ihmiset eivät uskaltaisi tulla mukaan toimintaamme, kertoo Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik.

Nadbornikin mukaan uhkailuja tulee tasaisesti esimerkiksi sähköpostitse. Myös töhryt, graffitit ja tarrat ovat jokakuinen riesa.

- Olemme jo turtuneet tilanteeseen. Jos haluaa olla juutalainen Euroopassa, niin pitää hyväksyä se, että kaikki eivät siitä välttämättä pidä, hän sanoo.

Ilkivalta ja uhkailut vähenivät hetkellisesti koronapandemian alussa, mutta viime kesän lopussa määrät lähtivät taas kasvuun. Helsingin poliisin mukaan rauhallisempi jakso johtui keskusta-alueen häiriökäyttäytymisen ja kaupunkien välisen liikkumisen vähenemisestä.

Helsingin poliisin mukaan juutalaisseurakuntaan kohdistetun ilkivallan tekijät ovat usein ulkopaikkakuntalaisia. Pandemian alussa he jäivät useammin kotiin.

- Outoa, että Suomessa on antisemitismiä eniten siellä, missä ei ole juuri ollenkaan juutalaisia, Nadbornik sanoo.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimuskeskuksen mukaan antisemitismiä Suomessa esiintyy muun muassa uusnatsiryhmissä ja muissa äärioikeistoryhmissä, jonkin verran muslimiyhteisöissä, sekä jonkin verran äärivasemmistolaisissa ryhmissä, joissa se liittyy Palestiinan tapahtumiin.

Viharikosten toteaminen hitaampaa

Helsingin Juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan Yaron Nadbornikin mielestä yhteiskunnasta ja poliisilta puuttuu rakenteellinen strategia viharikoksia vastaan. Niiden tunnistamiseen ja jatkotoimenpiteisiin pitäisi panostaa enemmän.

- Jos synagogaan tuhritaan natsimerkki, sitä pidetään samana kuin ostoskeskuksen seinään maalattua sinistä palloa. Se nähdään omaisuusrikoksena, hän sanoo.

Nadbornikin mielestä rangaistukset viharikoksista ovat edelleen liian pieniä. Voi kulua pitkään, ennen kuin viharikos on määritelty tapahtuneeksi.

Nadbornik pitää Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämistä positiivisena askeleena, mutta muutoin uhkakuvien määrä hänen mukaansa vain kasvaa.

- Viharikosten puutteellinen ehkäisy antaa lisävihalle mahdollisuuden ja kasvualustan. Esimerkiksi Pittsbughin juutalaisvastaisessa iskussa oli hyökkääjänä ihminen, joka radikalisoitui netissä olevan vihapuheen perusteella.

Iskussa kuoli 11 ihmistä.

Uniikki luottaa uuteen sukupolveen

Internetissä näkyvä vihapuhe huolestuttaa Eve Skurnikia. Avoin keskustelu internetissä voi auttaa ymmärtämään toisia kulttuureja, mutta samalla se toimii alustana antisemitismille.

- En koe, että asiat olisivat parantuneet. Päinvastoin. Välillä Suomessa on tuntunut olevan rauhallista, mutta tapahtumat maailmalla voivat muuttaa suuntaa nopeasti, Skurnik sanoo.

Myös Dan Tolppanen on huomannut vihapuheen kasvun Euroopassa. Hän laittaa toivonsa nuoreen sukupolveen, joka on Tolppasen mielestä entistä valveutuneempaa ja suvaitsevaisempaa.

- Olen kiertänyt maata kaksikymmentä vuotta. Mielestäni täällä hyväksytään muita kulttuureja yhä paremmin. Niistä on tullut enemmän arkipäivää myös maaseudulla.

Tolppasen mielestä rasistisia sanoja ei käytetä enää niin paljon kuin ennen, tai niiden käyttöön puututaan.

- Paljon hyvääkin on siis tapahtunut.

Lue myös:

New Yorkissa hanukkajuhlaan iskeneelle miehelle syytteet viharikoksesta - viittasi päiväkirjamerkinnöissään Hitleriin

Yhdysvalloissa antisemitistisen väkivallan aalto, juutalaisyhteisö kauhuissaan - Mukana viharyhmä, jonka mielestä mustat ovat "Jumalan valittu kansa"

Tämän tiedämme nyt Pittsburghin synagogan ampumavälikohtauksesta

vendredi 10 décembre 2021 07:28:00 Categories: Helsingin juutalainen seurakunta YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.